generated by sloganizer.net

10. marraskuuta 2008

Kärpäsiä ja ihmissusia


Eilen kun menin nukkumaan, niin muistin yhtäkkiä mitä unta olin nähnyt edellisenä yönä. Näin unta isäni isästä. En muista ikinä ennen nähneeni kyseisestä ihmisestä unta, ainakaan hänen kuolemansa jälkeen, ja siitä on jo kauan. Siinä unessa hän toki oli vielä elossa ja hyvinvoiva, olimme jopa jollain tapaa läheisiä siinä unessa. En tiedosta millään tasolla edes ajatelleeni pappaa viime aikoina. Ja jännittävää oli tajuta, että näin tuota unta juuri isänpäivän vastaisena yönä. Mielenkiintoista...

Bärtil sai taas eilen illalla syödäkseen. Tämä kämppä on niin kuuma, että pidän ikkunaa raollaan melkein aina siihen asti kunnes menen nukkumaan. Eilen sitten joku onneton pieni kärpänen ilmestyi istumaan tuohon pöydälle. Kaappasin sen siitä ja heitin Bärtilin kitaan. Vähän jouduin taas auttamaan ja ystävällisesti pehvasta tuppaamaan kärpästä oikeaan suuntaan, että... NAPS! Siellä se nyt muhii. Bärtil oli alunperin keittiön pöydällä, mutta jouduin siirtämään sen siitä hiukan hämärämpään paikkaan kirjahyllyyn, koska ikkunanraoista vetää täällä niin kovasti, että pelkäsin Bärtilin näin paleltuvan näin talven lähetessä. Sitten kun tulee lumi maahan, niin täytyykin alkaa valmistella Bärtilin laittamista talvihorrokseen. Toivottavasti se herää elinvoimaisena kevääseen eikä kuole talven aikana.

Meinasi katketa verisuoni päästä taas, kuin luin tämän jutun Hesarin nettisivuilta. "Naiset saavat tuloja sekä ansiotyöstä että miehiltä. Lopputuloksena naisten elintaso ja kulutustaso ovat suuremmat kuin palkkavertailujen perusteella voitaisiin olettaa." Siis että mitenkä? Miten niin naiset saavat tuloja miehiltä? Millä vuosisadalla tämä herra tutkija mahtaa elää? (Joo, tiedän kyllä siitä ihmissuhde-blogista, johon en todellakaan aio linkittää). Siis ensinnäkin nykyäänhän yhä enenevä joukko naisista ovat yksineläjiä. Ja jos ei olekaan, niin en ikinä ole kuullut, että nainen saisi mieheltä rahaa, mikäli heidän ansiotulonsa ovat lähellekään samaa luokkaa. Jos taas nainen on vaikkapa äitiyslomalla, niin silloin miehen tulot todennäköisesti ovat suuremmat, jolloin on vähän pakko kai käyttää enemmän miehen rahoja elämiseen. En tiedä kuvitteleeko kyseinen tutkija, että jos mies käyttää omia rahojaan lapsiin tai vaikkapa kotiin, niin se on sitten "tuloja" naiselle? Ja tuo on ehkä älyttömin peruste mitä olen ikinä kuullut, että kun miehet kuolevat nuorempina, niin nainen sitten ikään kuin perii ne miehen suuret rahavarannot. Voi hyvä ihme sentään... Kertokaa pliis, että tuo on läppä? Samassa jutussa sanotaan myös, että miehelle "palkalla ja asemalla on oleellinen merkitys pariutumismarkkinoilla. Pienituloisimmat miehet jäävät muita useammin ilman puolisoa". Olisi hauska tietää onko tuosta jotain tilastotietoa olemassa? Itse tiedän ainakin paperimiehiä, jotka ovat paatuneita poikamiehiä, ja onnellisesti naimisissa olevia työttömiä tai pätkätyöläisiä... Eli siis naiset, ajatelkaa nyt vähän miesparkoja ja tyytykää huonompaan palkkaan, jotta miesten asema parantuisi parisuhdemarkkinoilla! Tuo on niin älytöntä. Älkää nyt oikeasti tulko väittämään, että jos palkkatasa-arvo toteutuisi, niin miehet eivät sen jälkeen saisi enää naisia. (Okei, ehkä ei olisi pitänyt edes kirjoittaa tästä, kaduttaa jo valmiiksi.)

Eilen oli Elisan adsl-yhteydet poikki koko Suomessa monta tuntia. Puhelimeni kävi kuumana, kun kaikki nettiaddiktit olivat hätääntyneet. Minua nyppii tuossa uutisoinnissa se, että sanotaan Elisan kaikkien laajakaistayhteyksien olleen poikki. Minulla on kyllä Elisan laajakaista myöskin, ja hyvin toimi koko illan. Myös kaapelimodeemi on laajakaista, eikä pelkkä adsl. Niin että työntäkää se laajakaistanne sanonko minne...

15 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Kylläpä on herra Kärpäsellä muhkeat mouth partsit.

nona kirjoitti...

Ihmettelin Aamulehdessä juttua samaisesta tutkijanplantusta, kaikkea sitä yliopistolla liikkuukin.
Jos tietyt piirit sanovat, että feministit tarvitsevat vain raitista ilmaa ja kunnon kyydit, niin lähinnä samaa suosittelisin kyseiselle herraselle pahinta hämmennystilaa helpottamaan.

Brim kirjoitti...

No siis ei helvetti mitä tuubaa. Tuo viimeistään todistaa miten spede Laasanen oikeasti on. Selkeästi hänen oma agendansa on vaikuttanut tutkimukseen sen verran ettei ko. tutkimus ole oikein validi.

Vai että miesten pitää saada parempaa palkkaa että saisi puolison, voi hyvänen aika mitä shaissea. Eipä kovin ylevästi ajattele naisista tuo, ennemminkin kuvaa laskelmoivia ja kylmiä haukkoja (millaisina Laasanen tuntuu muutenkin naisia pitävän). Ja että periihän nainen sitten miehen, kun miehet elävät lyhyemmän aikaa, mitä ne akat oikein valittavat... tässä pitäisi olla lähtökohtana että jokainen ihminen menee naimisiin, että tuollaisella voisi argumentoida. Entä jos nainen ei mene naimisiin? Kenet hän sitten perii? Ennemminkin voisi argumentoida, että nainen tarvitsee sitä rahaa enemmän koska hänellä on elinvuosia ja elinkustannuksiakin sitten enemmän ;)

Koska homma ei toimi niin, ja että yksilötasolla ei voida laskelmoida että tuolle voidaan antaa sukupuolensa takia huonompaa palkkaa koska se menee naimisiin ja saa mieheltä rahaa ja perii sen miehen jne jne jne.

Ei sitten Laasanen tullut sitäkään ottaneeksi huomioon, että jotkut naiset saavat miehiltään rahaa siksi, että vaimon tulot ovat niin paljon pienemmät kuin sen miehen. Ja tuskin se raha menee mihinkään rillutteluun ja shoppailuun vaan perheen yhteisiin menoihin.

Vaikuttaa puppututkimukselta - ihan jo siksikin, ettei tuollaisesta asiasta ole yksinkertaisesti mahdollista tehdä yleispätevää tutkimusta, koska eri ihmisten ja pariskuntien tavat vaihtelevat hyvinkin paljon.

satu kirjoitti...

Minäkin kohottelin verenpainettani eilen illalla tuolla tutkimuksella, en vaan muista lähdettä. Siellä mainittiin samasta "tutkimuksesta" myös johtajien vaimot, jotka elävät ja shoppailevat miehensä palkalla. Montaakohan prosenttia vaimoista ja perheistä tämä todella koskettaa? Taitaa todellisuudessa olla niin, että tulot ja kulut on jaettu aika monessa perheessä melkein puoleksi. Ketuttaa tuo tutkimus niin, etten edes osaa sanoa mitään järkevää.

Tiina kirjoitti...

Aimo, aikamoinen pusuhuuli. :D

Nona, tuo oli kyllä erittäin hyvin sanottu. :D :D :D

Brim, no niinpä. Ei voi mitenkään tuolleen yleistää. Pitäisi tehdä sitten kunnon tutkimus eikä heittää vaan jotain olettamuksia. En tosin ole lukenut kyseistä tutkimusta, joten en tietenkään voi suoralta kädeltä tuomita, mutta epäilen vahvasti.
Mulle tulee tuosta mieleen, että naiset halutaan pitää riippuvaisina miehistä...

Sade, juu, taas varmaan oikeastaan ihan tyhmää edes nostattaa verenpainettaan tuosta, kun se on niin tyhmä tutkimus ja kaikki on ihan tyhmää, mutta joskus vaan ei kestä tyhmyyttä... :D
Aikamoista yleistämistä kyllä kaikki ja koskee melko pientä osaa oikeita ihmisiä.

anu kirjoitti...

Kyllä minuakin tuo Laasanen lausuntoinene sapettaa aina tasaisin väliajoin. Pakostakin toi tulee mieleen, että mistäköhän johtuu, jos mies mieltää ainoaksi naisensaanti mahdollisuudekseen isommat tulot? Ei ainakaan miellyttävästä luonteesta, veikkaan ma.

Ja jos nyt jollain isotuloisella johtajalla sattuu olemaan vaimo, jolle johtaja antaa rahaoistansa, niin eikös se ole ihan johtajan oma asia, mitä rahoillaan tekee? Pitäisikö tuollainen nyt sitten ihan oikeasti kostaa koko naisväestölle palkan laskuna? Laasanenkin pääsis paljon helpommalla, kun vaan suoraan ehdottelisi sitä kuuluisaa kansalaispalkkaa kaikille, oli tasa-arvoista.

Kami kirjoitti...

Välillä minusta näyttää siltä että, koko homma on pelkkä protesti feministien vastaaville möläytyksille, tyyliin:

"Naisen euro on 80 senttiä"
"Mitäs eivät pyydä lisää liksaa tai hakeudu aloille joissa raha pyörii."

vs.

"Miehen vuosi on 11 kuukautta."
"Mitäs eivät elä terveellisemmin."

Minun ymmärryksen mukaan koko hommassa on ideana lähinnä osoittaa että nainen ei välttämättä ole mitenkään altavastaajana, ja että suurimmat häviäjät tässä maailmassa ovat miehiä. Purkaa sitä automaattista uhristatusta pois naisilta.

Siihen saakka ymmärrän ja olen samoilla linjoilla. Siitä eteenpäin alkaa välittömästi vituttamaan se itkeminen ja vastuun ulkoistaminen joka muistuttaa hyvin paljon feminismiä. Kotrot sun muut.

Mitä Laasasen juttuja olen lukenut ja seurannut, se on aika kuivakka ja neutraali noiden juttujensa kanssa. Ja nimenomaan tuijottelee pelkkiä numeroita ja keskiarvoja, eikä juuri jätä mitään tilaa millekään "ei-mitattavalle". Hänen silmissään rakkauskin on lähinnä kauppatavaraa. Että naiset keskimäärin rakastuvat miehiin joilla on tarjota turvaa, hyvinvointia ja mukavuuksia. Selkein merkki moisista miehistä on se, että he ovat jollain tapaa parempia jollain yksittäisellä osa-alueella kuin muut. Rokkitähtiä, miljonäärejä tai muuten korkean statuksen omaavia.

Tiina kirjoitti...

Seeds, niin tuo on vähän semmoinen kehäpäätelmä. Miehet antavat rahaa vaimoilleen, koska niillä on pienempi palkka, ja sen takia naisten ei pitäisi saada parempaa palkkaa, kun miehet antavat heille rahaa...

Kami, mä niin inhoan yli kaiken sellaista keskustelua jossa sanotaan että "naiset sitä" tai "miehet tätä". Tietysti tutkimukset aina joutuu yleistämään, mutta on niitä erilaisia tapojakin ilmaista asioita. Täytyisi tietty lukea tuo koko tutkimus ennen kuin tuomitsee täysin...
Mä en kyllä oikein ymmärrä tuota, että miehet ovat jotenkin suurimpia häviäjiä? Miten?

Kami kirjoitti...

Se on inhottavaa varmasti osin siksi, että vaikka se joskus ei pidä paikkaansa, yleensä pitää.


Tilastollisesti. Vankilat on täynnä miehiä, syrjäytyneisyys on suurimmaksi osaksi miesten ongelma, väkivallan uhri on miltei poikkeuksetta mies, jos verrataan naisten ja miesten oikeuksia suhteessa velvollisuuksiin, siinäkin on mies tappiolla. Huonoiten voivin prosentti ihmisistä on järestään miehiä.

Ja tietysti. Hyvä argumentti on se, että se on miesten oma vika. Siitä ei pääse mihinkään. Miehet valitsevat rikollisuuden. Miehet pahoinpitelevät miehiä. Miehet ovat itse syypäitä velvollisuuksiinsa ja etuoikeuttavat naisia. Minunkin mielestäni kaikki ovat itse syyllisiä omaan kärsimykseensä. Naiset myös.

Tiina kirjoitti...

No eipä, kun en vaan kestä niitä keskusteluja, kun ne ovat ainoastaan rasittavia mukakeskusteluita. Vastakkainasettelu ei mielestäni ole mitenkään hedelmällinen tapa parantaa kenenkään oloja missään. Toisen sukupuolen asemaa ei pidä parantaa toisen kustannuksella. Siis jos nyt mies ja nainen vaikka saisivat samasta työstä samaa palkkaa (olettaen nyt että ovat yhtä päteviä jne.), niin ei se ole miehiltä pois mielestäni.

Juu, tuo on kyllä totta mitä sanot tuossa keskimmäisessä kappaleessa.

Kami kirjoitti...

"Toisen sukupuolen asemaa ei pidä parantaa toisen kustannuksella."

Sitä kun ei oikein voi välttää. Monesti vain abstrakteissa resursseissa kaikki voivat hyötyä ja vain käsitteellisellä tasolla tappion voi saada näyttämään voitolta ja kuulostamaan molemminpuoliselta voitolta.

Todellisessa maailmassa jaetaan todellisia resursseja ja niitä on rajallinen määrä. Sitä kait sanotaan nollasummapeliksi.

Tasa-arvo on monessa paikkaa mahdoton tilanne, jonkun on vaan hävittävä. On tietysti hyvä muistaa että kukaan ei ole aina voitolla, eikä mikään voitto ole staattinen tila.

Samaa mieltä olen kyllä vastakkainasettelusta noin muuten. Kilpailuajatuksena. Minä en halua kilpailla naisten kanssa tosissaan. Se on melko ristiriitaista menoa, kun kilpailutilanteissa myötätunto ei ole mitenkään etu ja liekkö se opetettua vai joku myötäsyntyinen homma ettei sitä osaa olla niin kylmäkiskoinen naisia kohtaan. Voittokin tuntuu melko vittumaiselta.

Miesten kanssa siinä ei ole niin ongelmaa kun myötätunnon puute on monta kertaa molemminpuolinen ja säännöt on samat vanhat. Muodostuu jonkinlainen hierarkia.

Tiina kirjoitti...

Se riippuu niin kovin siitä minkälaista tilannetta ajatellaan. Jos otetaan nyt vaikkapa naisten äänioikeus tai mahdollisuus käydä koulussa/töissä, niin eipä se miehiltä ole mitenkään pois.
Paitsi no, valtaa se vähentää tietysti, mikä taas ei ole lainkaan paha asia.

Nuo nyt on ikivanhoja esimerkkejä täällä meidän pallonpuoliskolla, mutta tasa-arvo sinällään miten minä sen sanan koen, toimii noin. Tai pitäisi ainakin toimia. Molempiin suuntiin. Kuten vaikkapa esimerkiksi miehillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus jäädä hoitamaan lasta kotiin hoitovapaalle (ja onkin kai nykyisin?) ilman että se taas on naisilta mitenkään pois. Siis tietysti sen jälkeen kun lapsen ruoka ei kulje enää äidin mukana kiinteästi...

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaisi kyllä lukea Laasasen kirja kokonaan, ennen kuin nostaa verenpainettaan. Oikeassa se mies on.

Tiina kirjoitti...

Niin, mä olen sanonut tässä jo ainakin kahdesti, etten ole lukenut sitä, mutta jos toimittaja nostaa vain nämä jutut esille mitä tuossa jutussa oli, niin tuskin nuo nyt ihan asiayhteydestä irroitettuja tai tuulesta temmattuja on?
Tuosta oikeassa olemisesta voipi olla montaa mieltä.

Kami kirjoitti...

"jos toimittaja nostaa vain nämä jutut esille mitä tuossa jutussa oli, niin tuskin nuo nyt ihan asiayhteydestä irroitettuja tai tuulesta temmattuja on?"

Toimittajat, varsinkin Helsingin Sanomien toimittajat, eivät ole mitään objektiivisia ammattilaisia ja sananvapauden lähettiläitä, vaan poliittisesti suuntautuneita ajojahteja rakastavia vallankäyttäjiä. On todettu niin monta kertaa, niin monessa yhteydessä niin monen ihmisen toimesta, että pakko se on ruveta pikkuhiljaa uskomaan.