generated by sloganizer.net

14. marraskuuta 2008

You're lost little girl

Löysin pari päivää sitten uudelleen erään itseltäni kateissa olleen blogin, jota en tässä nyt nimeltä mainitse enkä linkitä, koska se on salasanasuojattu nykyään. Minulla menikin pikkutunneille asti, kun päivitin tietoni ajantasalle. No kuitenkin, kyseisessä blogissa oltiin listattu asioita, joita haluaisi tehdä ennen kuolemaa. Itse haluaisin ainakin...

* saada jonkinlaisen vakauden elämääni. Tarkoitan siis työpaikkaa ja taloudellista tilannetta.
* ostaa jonkun oikein kivan asunnon jostain, mielellään läheltä keskustaa. Tampereen tai sitten jonkun muun isohkon kaupungin keskustaa.
* kaksijalkaisen kumppanin sinne asuntoon elelemään kanssani
* ehkä mahdollisesti myös pienempiä kaksijalkaisia, mikäli se isompi kaksijalkainen on hyvä puhumaan ympäri tai jos biologinen kelloni herää pölykerroksensa alta jossain vaiheessa.
* pysyä hyvissä ja lämpöisissä väleissä jo olemassa olevien ystävieni kanssa, ja löytää uusia ihania ystäviä.
* paljon yhteistä aikaa ja rakkautta kaikkien kolmessa edellisessä kohdassa mainittujen kanssa.
* matkustella paljon eri paikoissa ympäri maailmaa.
* nähdä ja kokea kaikenlaista erilaista.
* käydä Toolin keikalla.
* päästä vielä jossain vaiheessa vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin olin joskus vuosituhannen vaihteessa. Silloin kun jaksoin käydä kuntosalilla aktiivisesti 2-3 kertaa viikossa. Nykyään pelkkä ajatus kuntosalille lähtemisestä väsyttää...
* kissoja. Paljon kissoja. Tai pari.
* viettää monta virkeätä eläkevuotta sen jälkeen, kun olen täyttänyt velvollisuuteni tätä yhteiskuntaa kohtaan.
* voittaa lotossa päävoitto.
* olla vain onnellinen.

Varmaan on paljon kaikkia muitakin juttuja joita haluaisin tehdä ja kokea vielä tämän elämän aikana, mutta en nyt keksi enempää.


Joskus, tai aika useinkin, minut valtaa sellainen tunne kuin olisin näkymätön. Listaan myös mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä näkymättömänä.

* Ainakin voisi matkustella ilmaiseksi. Voisi hypätä pummilla busseihin, juniin ja lentokoneisiin, eikä tarvisi jonottaa tulleihin eikä passitarkastuksiin. Tietysti matkalaukkujen kannalta tämä saattaisi olla haasteellisempaa, mikäli ne eivät olisi myöskin näkymättömiä.
* Voisin muuttaa asumaan johonkin hylättyyn hienoon vanhaan kartanoon, jota alettaisiin sen jälkeen kutsua "kummitustaloksi".
* Kävisin ilmaiseksi katsomassa leffoja ja konsertteja. Ei olisi enää väliä tulisiko joku lempibändini Suomeen, koska voisin hypätä lentokoneeseen ja matkustaa katsomaan heitä jonnekin muualle. Voisin myös yöpyä ilmaiseksi hienoimmissa hotelleissa, jos vaan onnistun luikahtamaan ovenraosta vapaaseen huoneeseen.
* Tekisin kaikenlaisia "ihmetekoja" ja leikkisin supersankaria. Laittaisin pahikset kärsimään teoistaan ja palkitsisin hyviksiä. Poistaisin vääryydet maailmasta.
* En välittäisi enää siitä mitä päälleni laittaisin, kun ei vaatteita kuitenkaan kukaan näkisin, kun olisin näkymätön. Pukeutuisin vain jos se olisi tarkenemisen kannalta välttämätöntä.
* Vakoilisin salaa ihmisiä. Kuulisin kaikki salaisuudet ja rikastuisin soittelemalla Seiskaan juoruja.

Voi mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä, jos muut eivät näkisi!


Seiskan juoruista tulikin mieleeni, että Tukiainen on vissiin melko heikossa hapessa. Ei ottanut malarian estolääkitystä lähtiessään Afrikkaan ja nyt tyhmästä päästä sitten kärsii koko ruumis. Vaikka olenkin Jossulle naureskellut täällä, niin toivon nyt silti hänen selviävän hengissä tuosta malariastaan.

Parempaa viikonloppua teille, älkääkä leikkikö terveydellänne!

5 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Paljon kannatettavia asioita!

Voisin itsekin tehdä tuollaisen listan... minun pitäisi muutenkin toivoa ja haaveilla nyt erityisen palkon. Se on murrosvaiheissa tärkeää :)

Voi tuksua.. mutta tuksun ansiosta muistan nyt elämäni loppuun asti, kuka suunnitteli sen Mannerheim-patsaan, joka on siinä Kiasman edessä.

Ilkka kirjoitti...

Olipas taas hassut listat sinulla. Hymyilyttääpi :)

Tiina kirjoitti...

Annikki, ai niin se Tukiainen! Olinkin jo ehtinyt unohtaa vallan. :D
Teepä ihmeessä listoja, listat on hyvejä.

Ilkka, mitä mitä, tämähän on kuolemanvakava juttu!
No ei vaineskaan. ;D

Jr. Jones kirjoitti...

Haluaisit siis olla "Kunnollinen ihminen".

Ja sitten haluaisit olla "ei-yhtään-kunnollinen".

Kauhian ristiriitainen sää olet... =)

Tiina kirjoitti...

Miten niin? Mitä tarkoittaa kunnollinen ja ei-yhtään-kunnollinen?
Ei tuossa ekassa listassa ollut ainakaan kyse mitään kunnollisuudesta, paitsi tietty siltä osin, että haluaisin olla hyvässä kunnossa. :D