generated by sloganizer.net

14. tammikuuta 2009

Minä revin aivoni irti ja heitän ne kauas pois

Väsyttää. Tänään oli pitkä päivä. Lähdin kuuden bussilla aamulla töihin ja kello oli jo seitsemän illalla, kun vasta palasin. Päivää tosin pidensi myös se, että kävin Stockmannilla ruokaostoksilla töitten jälkeen ja jouduin vielä odottelemaan bussiakin melko kauan. Tälleen tuntipalkkalaisena on muuten ihan kauhea käydä kaupassa tai ulkona syömässä tai missään nykyään. Sitä kun on niin helppo laskea paljonko minäkin päivänä on tienannut ja sitten kuitista tai laskusta on vieläkin helpompi laskea, että taas meni puolen päivän/päivän/kahden päivän palkka sen siliän tien. Olen tottunut kuukausipalkkaan ja sen kanssa ei ikinä tule tällaista tuskanhikeä pelkästään ruokaostoksilla käynnistä. Se kun on se könttäsumma ja sillä hyvä, ei sitä käydä laskeskelemaan.

Siellä samaisen Stockmannin ruokaosastolla minulle avautui tänään ihan uusi maailma. Tajusin nimittäin, että voin ostella nyt kaikenlaisia mikroruokia, joita ennen en ole voinut. (Tai siis kai olisin voinut, mutta suurin osa niistä astioista ei kestä uunilämmitystä). En väittänyt, että se olisi hyvä maailma, mutta ihan uusi silti. Kalliita ja pahojahan ne mikroruoat on, mutta onhan se kiva olla mahdollisuus. Ostin heti pari ihan vain testatakseni. Niin siis, en muista olenko maininnut täällä blogissa, että sain mikroaaltouunin joululahjaksi? No nyt mainitsin ainakin. En ole sellaista ennen omistanut.

Sitten kun vihdosta viimein pääsin ruokaostosten jälkeen bussiin ja kotimatkalle, niin huomasin, että joku oli jättänyt sätkäpurupussin bussin penkille. Siirsin sen viereiselle penkille pois tieltäni ja istahdin alas. Takanani hiukan ylempänä istui kaksi jotain teini-ikäistä fubu-poikaa, jotka kiroilivat ja käärivät sätkiä. Otin sen purupussin käteeni ja kysyin, että onko se kenties pudonnut heiltä. Pojat vastasivat että ei, ja jatkoivat omia juttujaan. Olin vähän hämmästynyt siitä, että vaikka pussi ei olisikaan pudonnut heiltä, niin siinä olisi ollut ainakin puoli pussillista ihan hyviä (tai mistä minä sen tiedän) puruja ilmaiseksi. Mutta ei näitä poikia kiinnostanut lainkaan. Ei minuakaan olisi, mistä sitä tietää mitä hassuja puruja siellä joukossa olisi, mutta kyllä siinä iässä varmaan olisi kiinnostanut mikäli olisin tupakoinut. Mahtoivatkohan olla jotain yltiörehellisiä tai epäilyttävän tervehenkisiä tyyppejä?

Loppuviikko vapaata. Semmosta.

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Minä taas en koskaan ole oppinut elämään kuukausipalkalla. Tuntipalkkalaisena saa sentään liksan kahde viikon välein! Kuukausipalkalla pitää sinnitellä neljä viikkoa! Musta oli ihan järkyttävää, kun siinä välillä ei tullut mistään rahaa, eihän sitä liksaa saa venymään noin pitkäksi aikaa millään.
Tai sitten mun rahankäytössä on ollut jotain vialla. Toista se on nykyään. Kaikki menee mitä tulee eikä riitäkään. Ei tarvitse miettiä liikaa... :D

Hauskaa tuo sinun laskeskelusi... En mä koskaan ole noin ajatellut, kun se tuntipalkkain on suunilleen sama joka kerta.

Annikki kirjoitti...

Jos niillä on varaa noihin fubu-vermeisiin, niin ei ne tod. polttele mitään toisten jämiä. Nykyajan teineillä on ihan eri tavalla rahaa, kuin silloin kun minä olin teini. (hehee! pääsinpäs livauttamaan kultaisen nuoruuden vielä johonkin)

Tiina kirjoitti...

Mymskä, onhan tässä sekin, että kun tämä ei ole mitään 37,5 h/viikko työtä, eli noita tunteja kertyy kovin nirkosesti toisinaan, niin sitten sitä rupeaa kauhulla laskeskelemaan, että ensi tilissä on niin ja niin monta tuntia ja tämä neuletakki on siitä niiiiin suuri osa. En silti ole kyllä jättänyt ostamatta. :D

Annikki, voit hyvinkin olla oikeassa. Eivät edes korvaansa lotkauttaneet ilmaisille puruille. Hämmentävää. Mihin tämä nykynuoriso onkaan menossa! ;D

sirenita kirjoitti...

Mikroruokavinkki rikkaisiin päiviin: Mä tykkään ainakin hirveesti siitä Jyrki Sukulan(ko se nyt sitten oli) Kana-vuohenjuustopastasta. Via-merkkinen. Törkeän kallis, mutta ihana.
Nykynuoriso on tyystin piloilla... eivät halua edes ilmaiseksi pössytellä. Puh. Mutta totta, on niillä rahoja ihan eri lailla, kun silloin ennen vanhaan. Teinit saa hillittömiä kuukausi-/viikkorahoja nykyään. Näin olen kuullut. (Tietäväistä pään nyökytystä.)

--KATA-- kirjoitti...

Asiasta ihan ämpäriin. Mä ajattelin sua eilen yöllä kun istuin, taas, keittiössä kuuntelemassa internetradiollani Radio Helsinkiä. Siellä soi Alice in Chains live versio. Oioi että oli kivaa!
Mukavia vapaapäiviä.

Elegia kirjoitti...

Kyllähän tuohon tuntipalkkaan kuuluu oma jännitysmomenttinsa riippuen tuntien määrästä. Itse työskennellessäni friikkuna nautin siitä, että pystyin vaikuttamaan lähes täysin työaikoihini ja -tapoihini. Epäsäännöllinen rahantulo oli ikään kuin vapauden mitta. Olisin siihen valmis taas kuukausipalkan sijasta.

Taitaa juu nykyajan pennuilla olla hieman eri mittakaavassa tuota taskurahaa. ;)

Tiina kirjoitti...

Sirenita, täytyypä tsekata noita Via-ruokia ensi kerralla kaupassa. Söin tänään silakkapihvejä ja muusia (mikroateria) ja olivat vallan loistavia. :)
Mäkin nyökyttelen tietäväisesti.

Kata, ihanaa, että joku ajattelee minua kuullessaan Alice In Chainsia. ♥ :)

Elegia, ehkä se jännitysmomentti olisi kivempi, jos niitä tunteja tulisi hiukkasen enempi. Nyt mä en ihan koe olevani kauhean vapaa, kun tili on koko ajan enemmän tai vähemmän tyhjä.
Ihmeellisiä nuo nykynuoret... No, odottakaas kun se lama iskee. :D

DorianK kirjoitti...

Itse olen aika usein jonkun levyn tai DVD:n hommatessani miettinyt, että siihen kulutetut rahat tienaa takaisin istumalla töissä vaikka surffailemassa netissä muiden lähdettyä. (Tosin enhän minä ikinä sellaista ole tehnyt, vaan aina on porkkanaa sorvattu otsa limassa ja niska hiessä.)

Ne juniorit varmaan käärivät siellä itse jazz-tupakkaa, joten tavallinen puru ei pahemmin houkutellut.

Tiina kirjoitti...

Jazz-tupakkaa... :D Voi olla.

Mun työnkuva on valitettavasti ollut nyt sellaista, että en ole voinut tienata noita rahoja takaisin muiden lähdettyä kotiin. Muuten se olisikin kauhean kätevää.