10. tammikuuta 2009

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Voi elämä tätä elämää. Onnistuin siis tuossa päivällä suututtamaan erään ihmisen. Se ei ollut tarkoitus, mutta myönnän syyllisyyteni tapahtuneeseen. No eipä siinä mitään, ei ollut ensimmäinen kerta kun suututan ihmisiä tai edes tämän kyseisen ihmisen. Mutta sitten kävi niin, että toisen osapuolen puhelin meni mykäksi enkä saanut asiaa selvitettyä lainkaan. Mikä taas on minulle tilanne, jota en pysty käsittelemään laisinkaan. Kas kun, jos riidan osapuolina ovat kaksi ihmistä, joista ensimmäinen ei ollenkaan kestä selvittämättömiä tilanteita ja haluaisi pöydän puhtaaksi heti, ja toinen taas haluaisi ensin itsekseen rauhassa miettiä (ensimmäisen näkökulmasta siis mököttää) ja käsitellä asiaa, niin siitä ei useinkaan seuraa kovin rakentavaa riitaa vaan melkoinen maailmansota. Minun tietysti ollessa näistä se ensimmäinen. Joskus on kauhean vaikeata riidellä erilaisen riitelijän kanssa kuin itse olen. Minun olisi helpompi riidellä ihmisen kanssa, joka suuttuisi yhtä nopeasti kuin itse, mutta myöskin riita olisi ohitse sen jälkeen kun hetki ollaan huudettu. Minulle on täysin kestämätön tilanne se, jos toinen haluaa käsitellä asiaa yksikseen ja vasta ehkä seuraavana päivänä minun kanssani. Minun näkökulmastani se vain pahentaa tilannetta, kun taas toisen näkökulmasta se kai rauhoittaa tilanteen (tosin minun kanssani tuo ei toimi). Ja sitten vielä jos en saa selvitettyä tilannetta enkä edes yhteyttä toiseen osapuoleen, niin olen sen jälkeen täysin kujalla.

No, nyt olen kai kuitenkin saanut selvitettyä asian. Sen jälkeen, kun ensin useamman tunnin joko istuin sohvalla ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, tai sitten istuin vessassa (koska vatsani reagoi aina ensimmäisenä kaikkiin tilanteisiin, mikä on joskus aika rasittavaa) ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, ja kun toinen osapuoli suvaitsi vihdoin avata puhelimensa. Niin, sopu on siis nyt kai jo olemassa, vaikka olen vieläkin hiukan surullinen, koska oikeasti vihaan riitelyä. Ja anteeksi että kilahdin tuolla edellisen postauksen kommenttiosastolla joillekin. Se ei ollut mitään henkilökohtaista kenellekään, oli vaan vähän paha päivä. Kyllä te tiedätte...

Asiasta toiseen. Asensin tänään itselleni (taas) Firefox 3:n. Minullahan oli se siis jo aikaisemmin, mutta palasin kakkoseen kolmosen erinäistä pikanttien ominaisuuksien vuoksi. Pakkohan se ennemmin tai myöhemmin sitten oli taipua tähän kolmoseen, mutta tällä kertaa ainakin asensin kakkosen ja kolmosen pyörimään rinnakkain. Jonkinlainen pehmeä lasku siis, sanoisin. Tässä kolmosessa on vieläkin asioita, joista en pidä tai joita en ymmärrä tai hyväksy. Esimerkiksi vaikka olen laittanut ruksin kohtaan "varoita, kun yritän sulkea useampia välilehtiä samanaikaisesti" niin ei tämä silti mitään varoita. Hups vaan, selain sulkeutuu. Mutta tuo kakkonen taas on ruvennut tökkimään tosi pahasti Facebookin kanssa, joku siellä aiheuttaa massiivisia muistivuotoja aina välillä, joten toivon Ff3:n korjaavan tuon ongelman.

Tuon parin päivän takaisen kappaletaiston taisi voittaa Smashing Pumpkins aika selkein lukemin. Olen hiukan pettynyt teidän äänestyskäyttäytymiseenne (ei, tämä ei ole demokratia), kun tulos oli noin selkeä. Ainoastaan pari antoi äänensä Holelle, jolle minäkin olisin ääneni antanut (ja annankin, koska olen tämän paikan diktaattori, despootti sekä idi amin(*). Saattaa tietysti johtua siitä, että olen hiukan läpikyllästänyt itseni tuolla Bullet with butterfly wingsillä ja Violetiin ihastuin taas vasta Last.fm:n sen minulle tyrkytettyä, mutta... Kyllä se Hole silti ehkä enemmän noista bändeistä on minun musiikkiani. Ja siinä on muuten sellainen rokkibändi, että vaikka sen kaikki jäsenet ovat naisia, niin sitä ei tarvitse erikseen mainita tyttöbändiksi. Se on ihan pesunkestävä rokkibändi, joka esittää sellaista katu-uskottavaa rokkia, jota minäkin voisin laulaa (mikäli osaisin). Harvassa ovat ne tyttöbändit. Yleensähän siis tahtoisin itse laulaa vain miesrokkareiden musiikkia, mutta Hole on poikkeus. Ja sitä paitsi Courtney Lovella on aika seksikäs ääni.

Tässä postauksessa oli pitkiä ja valtavan sekavia lauseita, joten vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle.

Nyt katselen Reinikaisen ja sen jälkeen odottelen, että kello tulee jo ilta ja kolmoselta alkaa Walk the line.


*) Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa.




23 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Walk the line on muuten tosi hyvä leffa, kiva että aiot katsoa. Mutta tuleeko siis Reinikainen nykyisin uusintana Suomessa!!???

Voi nyyh, tallentakoon joku melle sen hetinytvälittömästi!

Tiina kirjoitti...

Joo, Reinikainen tulee uusintana. :)
En ole ihan varma, mutta eikös se ole saatavana dvd:lläkin nykyisin...

Ilkka kirjoitti...

Ai nini. Ainakin allekirjoittanut huomas kyllä tekstuuristasi et nyt kuohuu joku IRL homma. Mainitsitkin siitä kyllä kommentoidessasi. Sie oot kuules kipakka tyttö, lyö läpi nuo halusit eli et. Ei se mikään paha ole, yliherkät toki voivat ottaa nokkiinsa asiasta.

Ettei sua oltais varaamassa sinkkumarkkinoilta..? Jotenkin kuulosti just sellaiselta suuria tunteita herättävältä pariutumisosaston hommalta. Voi se toki olla jotakin muutakin, minä näistä mitään tiedä :)

Ilkka kirjoitti...

Ja Reinikaisesta. Mun todellakin pitäis hommata se (ja pari muutakin nostalgiasarjaa) itselleni, tavalla tahi toisella. Ne vaan oli (ja on ) niiiin hyviä :)

Kyl mul oikeasti konstit löytyy hankkia, tuo vetoamus "johonkin" oli toki retorinen tehokeino minulta lurjukselta :)

Tiina kirjoitti...

No eipäs nyt tehdä mitään hätiköityjä johtopäätöksiä. :D

Olen valitettavasti aika kipakka, joskus olis ihan kiva olla vähemmän kipakka.

Ja joo, Reinikainen näyttäis löytyvän dvd-boksina. Jostain netistähän sen varmasti saa tilattua sinne vetten taaksekin.

Annikki kirjoitti...

En kyllä usko, että naishenkilöt riitelisivät tyttökavereiden kanssa noin kiivaasti ;)

Olen tosin huono veikkaamaan, kun en riitele naishenkilöiden kanssa (enkä oikein suostu riitelemään miestenkään kanssa, vaikka sitäkin joskus sattuu), paitsi siskojen toisinaan, mutta niissä kyllä ainakin kestää pitkää asemasotaa ihan helposti.

Tiina kirjoitti...

Niin no, eihän se riita välttämättä ollut kiivas vaan minä ja minun näkemykseni sekä kokemukseni asioista. :D
Mutta joo, olihan se toki miespuoleinen henkilö...

Ilkka kirjoitti...

Komppaan Annikin ekaa lausetta mutta tiinanpelossa en jatka juttua tämän pidemmälle...

Tiina kirjoitti...

Noh, se nyt ei ole olennaista tässä jutussa. :D
En tainnut ajatella ihan riittävän pitkälle, kun rupesin vuodattamaan asiaa. Ei nyt kuitenkaan ylireagoida (toisin kuin minä).

Mutta hei, ihminen se olen minäkin! Saatan olla jopa joskus tekemisissä miesten kanssa! Naisella on tarpeensa! ;D

Annikki kirjoitti...

Minusta se ei ole missään nimessä vakavaa, jos joku suuttuu. Semmosta sattuu. Tyhmä se joku on, jos ei itse ymmärrä leppyä. :)

Kuka se nyt niin fiksu ja ihana olisi, ettei koskaan olisi ärsyttävä. Sellaisia kutsutaan vässyköiksi ja ovimatoiksi. :D

DorianK kirjoitti...

Ihmiset ovat joskus ärsyttäviä, kun toimivat aivan eri tavalla kuin itse toimii. Mutta vielä ärsyttävämpiä ihmiset ovat silloin, kun toimivat eri tavalla kuin heidän haluaisi toimivan.

Ja aivan erityisen turhauttavaa on se, kun ihmiset toimivat tismalleen niin kuin pyytää heitä toimimaan, vaikka oikeasti toivoisi heiltä jotain aivan muuta.

Tiina kirjoitti...

Annikki, leppyyhän se. Kuka nyt tämmöselle voisi pysytellä suuttuneena. ;D

DorianK, sähän ajattelet kuin... kuin nainen! Juuri noin!
Tästä voimme päätellä, että ihmiset ovat useinkin ärsyttäviä. :D

DorianK kirjoitti...

Ihmiset ovat aina ärsyttäviä, luulen ma.

Sitä paitsi naiset eivät taatusti ajattele kuin minä. Jos ajattelisivat, niin osaisivat varmaan käyttäytyä niin kuin pitäisi (eikä niin kuin pyydän).

Ilkka kirjoitti...

Dorian nyt on sellainen perfect kaikin puolin, ei siitä kannata huolta kantaa ;)

Kaikkinensa itseänsä älykkäämmässä seurassa on hyvä olla. Älä Tiina hämmästä jahka ryhtyy joskun toukokuussa satelemaan lentoaikataulua sun muuta & sut värvätään suorittamaan Tampere sightseeingiä ;)

Tiina kirjoitti...

DorianK, oot kyllä ihan oikeessa. Ihmiset on ärsyttäviä. Menisivät pois. Älkää jättäkö!

Ilkka, enhän mä Dorianista huolta kanna, kyllähän mä tiedän että se on täydellinen ja niin kauniskin.
Toivoin että tuo lause olisi jatkunut: "jahka ryhtyy joskus toukokuussa satelemaan lentolippuja Dubliniin"... Mutta äh, aina ei voi voittaa.

Ilkka kirjoitti...

No voidaan me se lause niinkin päin kääntää, se ei oikeasti olisi mikään isompi ongelma :)

Eli jos sulla Tiinaseni on ollut sellainen tuta että ois kiva visitoida täällää niin toki kopin otan & paikat näytän. Voin mä ne sun pilettisikin maksaa vaan kun se on puoli-ilmaista (ehkä juuri siksi maksankin ne...), 20-30 egellä helposti suhahtaa eestaas kun yytsää sopivat päivät.

Eli tuu vaan Tiina tänne, kyl mä täällä päässä susta huolen pidän :)

Ilkka kirjoitti...

Ai niin, hui kauhistus. Ehkä jos uskaltaisit oikeasti tänne niin voisi olla parempi että liveäääntä kuulisit niin tietäisit ettei oo paha mörököli vastassa, siis enne itse lentoa jos detaljeista sovittaisiin.

NO mun numeron voisin laittaa julkiseksi joka on +533 85 763 98....

melkein julkiseksi siis. Jos huokealla haluaapi päästä niin sit pitäis jotenkin toimittaa omansa tänne niin tiiän mihin firman piikkiin voin soitella .)

Se on tämmöistä tää kapitalismi nykyisin ;)

Ilkka kirjoitti...

Ei jumalauta, typoja suuntanumerossa, siis toistetaan: + 353 85 763 989...

sirtsu kirjoitti...

Mäkin asensin itselleni Firefox3:n muutama viikko sitten. En tykkää, mutta ei voi mitään. IE:iin en ala. Ni.
Ja Reinikaiset näkee netti-tv:stä. Tosin varmaan vaan Suomessa.

Elegia kirjoitti...

No hyvä, että riita on nyt kuitenkin saatu sovittua.

Olen samanlainen kuin sinä yleensä eli jos tulee jotain kränää, niin haluaisin heti selvittää sen. Muuten se häiritsee koko ajan taustalla.

Elegia kirjoitti...

Haastoin sinut paljasteluun, se on kiva haaste!

Ilkka kirjoitti...

Ex-bändini näemmä saanut tuotoksiansa myspaceen, var så god:

http://www.myspace.com/cudosmyspace

Ilkka kirjoitti...

Toinen projekti aiemman kitaristin kanssa, pohjissa osuutta asiaan, sovitukset & sanoitukset out of my hands :)

http://www.myspace.com/sivukaista