generated by sloganizer.net

19. tammikuuta 2009

Not everyone here is that fucked up and cold


Ihan nyt on kuulkaas pakko hiukan selventää yhtä asiaa. Eräs toisaalla sanottu asia sai minut miettimään, että ymmärretäänköhän minut täällä (tai missään) aina välttämättä oikein. Tarkoitan siis sitä, että kun esimerkiksi laitan noita biisitaistoja ja pyydän teitä ilmaisemaan mielipiteenne, ja siinä temmeltäessä saatan sanoa esimerkiksi jollekin hänen olevan oikeassa tai väärässä, niin ettehän te oikeasti luule että minä oikeasti pitäisin omaa mielipidettäni oikeana ja teidän vääränä? Esimerkiksi noista kahdesta edellisestä kappaleesta tykkään kyllä molemmista (ja yleensäkin tykkään niistä mitä vastakkain asettelen), mutta minusta on vain hauskaa leikkiä olevani ihminen, jolla on Ainut Oikea Musiikkimaku. Saatan myös ilmaista mielipiteeni aika voimakkaasti, jos en pidä jostakin yhtyeestä. Toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä? Erityisesti musiikki (ja joskus miehetkin) jakavat mielipiteeni sillä tavalla, että joko se on silkkaa paskaa tai sitten aivan älyttömän ihanaa. Niitä keskitien kulkijoita en sitten vaivaudu edes kommentoimaan. Levitän toisinaan tätä oikeassa olemisen ilosanomaa muissakin asioissa kuin vain musiikissa, mutta tämähän on vain minun blogini ja vain minun mielipiteeni. Hyväksyn yhtälailla muiden mielipiteet ja minulle saa sanoa aivan vapaasti vastaan. Älkää siis ottako sitä kovin tosissanne. Ymmärrätte varmaan, että se on vain läppää. Ymmärrättehän?

On toinenkin asia, mikä hämmentää joskus täällä blogissa mielipiteitä vaihtaessa. Minähän olen täällä useimmiten hyväntuulinen, iloinen, hauska enkä kirjoittele kovin tosissani (paitsi tietysti silloin, jos jaan ajatuksiani jostain vakavasta asiasta). Tämän varmasti ovat ainakin täällä pidempään pyörineet ihmiset havainneet. En tiedä johtuuko tuosta edellä mainitusta asiasta, mutta sitten tuntuu olevan sellainen lieveilmiö, että jos kirjoitan jostain asiasta vakavammin tai vaikkapa vastaan johonkin kommenttiin tiukan asiallisesti, niin joillekin ainakin tuntuu syntyvän sellainen mielikuva, että olen nyt sitten heti vetänyt herneet nenään tai olen ihan tosi tuohtunut siitä, mitä nyt ikinä olenkaan kirjoittanut. Mikä nyt ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos en joskus heitä vitsiä asioista, niin se ei tarkoita että olisin ärtynyt. Jos minä hermostun, mitä on kyllä tapahtunut täällä tosi harvoin, niin kyllä te sitten huomaatte sen esimerkiksi lisääntyneestä voimasanojen käytöstä. Saatan myös sanoa ihan suoraan, että nyt muuten vituttaa. (Tosin ristiriitaisena ihmisenä minua saattaa vituttaa vaikka en olisikaan erityisen vihainen). Mutta tätähän tämä on, kun ei näe toisen ihmisen ilmeitä tai eleitä eikä kuule äänensävyä. Väärinymmärryksiä syntyy.

Mitä tässä nyt siis olen yrittänyt kahdessa edellisessä kappaleessa sanoa, niin en oikeasti ole mitenkään pelottava, herkkänahkainen enkä itsekeskeinen ääliö. Eli ihan tosi, arvostan mielipiteitänne vaikka olisimmekin eri mieltä. Ja hyväksyn sen, että minun kanssani ei olla samaa mieltä asioista. Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Minä itse kyllä tykkään makuasioista kiistelemisestä, etenkin silloin jos olen varma asiastani. Tiedän että on muitakin jotka tykkäävät kiistellä mielipiteistä, mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät tykkää.

Minun piti alunperin kirjoittaa jostain ihan muusta tänään, mutta tämä nyt meni taas vähän... lässynlää. Uusi yritys huomenna! :)

15 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Välillä ajattelen itsekin olevani blogissani paljon normaalieloa mustempi, kyynisempi ja happamampi. Ei se vaan niin ole. Ei varmasti sinunkaan kohdallasi. Susta vaan tuntuu siltä - ehkä ;)

Elegia kirjoitti...

Ei minulle ole tullut sellaista tunnetta, että vähättelisit muiden mielipiteitä. Minäkin tykkään kiistellä makuasioista, sillä muista ei oikein voi kiistellä.

Sinulla on oma tömäkkä tyylisi ja minä ainakin tykkään siitä!

Annikki kirjoitti...

Kuka nyt tuollaista aurinkoista luulisi niin yksisilmäiseksi? En usko että kukaan.

Heh, mistä lähtien kauhein asia, mitä toisesta ihmisestä voi sanoa tai ajatella, on se, että "sä oot itsekeskeinen itserakas mulkero". Onpa tosi pahasti sanottu... Haiskahtaa ihan laumasieluilulta. Tuo ei oikeasti edes satu itsekeskeisiin ja itserakkaisiin ihmisiin, vaan vain sellaisiin höppänöihin, jotka kiltisti aina toisia aattelee, ja moinen epäoikeudenmukaisuus sitten viiltää kuin sahateräinen veitsi rinnassa. :DDD

Mun tän vuoden yks takaperoisista lupauksista voisi olla opetella olemaan välittämättä moisista ajatuksista. Koirat haukkuu, mut karavaani kulkee. :)

Tiina kirjoitti...

Aimo, voi olla että tuntuu. Tulin vaan ajatelleeksi, että jos oon jotenkin pelottava tai kauhean jyrkkä mielipiteissäni, kun lasauttelen menemään. :D

Elegia, kiva jos kelpaa, sillä muuttumaankaan en pysty. Tai jos pystyisinkin niin en halua. :)

Annikki, vai aurinkoinen. :D
Joo, ei musta onneksi kukaan muu olekaan sanonut, että itsekeskeinen itserakas mulkero kuin minä itse ehkä. Ajattelin nyt vaan selventää, kun tässä saattaa suodattua pois se huumori tai itseironia toisinaan. :)

nona kirjoitti...

Olen aina ihmetellyt miksi makuasioista ei voi kiistellä. Mistä sitten? Faktoista?

Minja kirjoitti...

Mielipiteistä voi kiistellä, koska hyvin perusteltuna ihminen voi vaihtaa vaikkapa mielipidettänsä esim. jonkun tapahtuman tai asian tarpeellisuudesta.
Makuasioista kiistely on hankalampaa, koska jos minä tykkään että joku mies on vaikka söpö, niin en minä makuani vaihda vaikka kuinka yrittäisit uskotella minulle, ettei se ole. :)

Jr. Jones kirjoitti...

=) Tieteskään sulla ei ole ainut oikea musiikkimaku, mutta joiltain osin kyllä pääset aika lähelle...=)

Susa kirjoitti...

Ma en ole sun blogia viela niin paljon lukenut, etta mulla olisi mitaan mielipidetta siita millainen olet. Mutta aika janna miten sita muuten joskus luulee tuntevansa jonkun ihmisen ihan blogin perusteella ;)
Mulle on tullut susta nain lyhyessa ajassa kuva, etta olet rehellinen ja rento tyyppi ;)

yllätystyttö kirjoitti...

Sie olet kiva, mukava ja ihku.
Ja sie saat kirjoittaa mitä sie haluat ja miten haluat.
Mie tykkään, olit vakavissas tai et ja olit mitä mieltä tahansa.

Miusta ainakin on ihana olla oman blogini oikean mielipiteen omaava ja jokaisella on siihen oikeus. Ja jos miun blogissa olis joskus battle, niin Hynynen voittais. :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Bloggerin etusivulla voisi olla maininta siitä, että mitä tahansa kirjoitatkaan, se tullaan jollain tavalla ymmärtämään väärin. Blogaamisen perusfaktoja. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä ainakin pidän noita sun juttuja sarkastisina! Olet yksi blogistanian lempeimmistä kirjoittajista ja mun on vaikea kuvitella, että joku ymmärtäisi tota sun ILMISELVÄÄ huumoriasi väärin. Tosin maailmasta nyt löytyy aina niitä törppöjä, jotka ymmärtävät KAIKEN päin vittua.

--KATA-- kirjoitti...

Tosi tyhmää että tämmöisiä perusjuttuja pitää ylipäätään täällä selventää. Häh? Ei kai nyt kukaan voi niin tyhmä olla, että luulisi jotain tuonkaltaista?
Sanonhan mäkin aina jotain tyyliin Hole on paras ja se muu paska :D
Ihme ihmisii, mä en taaskaan tajuu mitään.

Mutta kaikennäköstä. Asiasta ämpäriin, mulle joku anonyymi henkilö oikein otti aikaa ja meilasi lukijapalautetta. Häntä otti päähän kun minä olen haukkunut einesruokaa ja että kun monilla perheillä ei ole rahaa parempaan. (mitvit?!) Otin sitten minäkin aikaa, tottahantoki lukijapalautteeseen vastataan ja ilmaisin sydämelliset pahoitteluni ruokavalio-pröystäilyni johdosta ja kirjoitin myös kaalipadan sekä muutaman edullisen ja maittavan muun ruokaohjeen mukaan. Tottakai myös kerroin että on ihan jokaisen ihmisen oma asia mitä suuhunsa mättää, eipä ole mitenkään meikäläisen ruuista pois. Että piti oikein selittää saatana.

Kiistellään jatkossakin riehakkaasti makuasioista!

Tiina kirjoitti...

Nona, ihan tosi. Tai kyllähän jotkut niistä faktoistakin kiistelee. :D

Minja, niin, älä sit vetele herneitä nenään. ;D
Siksihän se makuasioista kiistely onkin niin hauskaa. Kun kaikki osapuolet ovat oikeassa.

JJ, hohohoo... Ei kun sulla vaan on osin väärä maku. ;D

Susa, joistain ihmisistä muodostaa kyllä blogin perusteella tietynlaisen kuvan ja etenkin sen kuvan ollessa negatiivinen, uskon että jos tapaisi kyseisen henkilön livenä, niin mielipide muuttuisi.

Ylläri, kiitos, säkin olet mukava, kiva ja ihku. :)
Niin kirjotankin mitä haluan. Ja Hynynen voittais, vaikka ei ois ees mukana battlessa.

Takaisin kallioon, tuon voisi kyllä laittaa ihan perus-statementiksi useimpiin blogeihin. :D

Gata, hyvä että käsität oikein, mut mehän ollaankin sydiksiä.
Huumorintajuttomien ihmisten määrä tuntuu nykyään olevan nousujohteista.

Kata, mun on pakko tarkentaa sen verran, että en ole siis saanut nyt mistään tällaista palautetta. Tämä syntyi vähän niin kuin ajatuspolkuna yhdestä toisesta postauksesta. Suoraan mulle siis ei ole kukaan sanonut, että oisin tommonen.
Mua melkein harmittaa, että en saa ikinä sähköpostitse mitään fantsua lukijapalautetta. :D

Anonyymi kirjoitti...

tuo poll tuossa.. oli ihan hilkulla laittaa se vihreä irokeesi ideaaliksi, mutten laittanut kun kumminkin olen (tai väitän olevani) kaikkiruokainen.. mut siis se vihreä irokeesi on noteerattu jo vuosia sitten ja pantu yhteen tarinaan.. O.o

Tiina kirjoitti...

Voi, mun niin käy sääliksi tuota vihreää irokeesiä, kun se ei ole kenenkään ihanne... :D