generated by sloganizer.net

30. maaliskuuta 2012

If you get tired of just hanging around, pick up a guitar and spin a web of sound

Totta tosiaan. Lähdin eilen hitaasti mutta varmasti lähestyvää keski-ikäisyyttä uhmaten kesken työviikon Helsinkiin humppaamaan. Menin suoraan töistä rautatieasemalle ja puksuttelin junalla kohti pääkaupunkiamme. Tarkoituksenani oli palata yöbussilla takaisin kotiin ja tulla seuraavana päivänä, eli tänään, töihin väsyneenä mutta onnellisena.

Jo melkein heti junan irrottua Tampereen asemalaiturista, tunsin lähestyvän vessahädän. Inhoan junan vessoja melkein yhtä paljon kuin bajamajoja, joten en helpottanut oloani junassa, vaan päätin säästää sen Helsingin rautatieasemalle. Määräasemassa hätä olikin sitten jo oikein kova ja juosta kipitin aseman vessaan, maksoin euron tädille luukun takana ja pääsin tekemään asiani. Tämä varmasti kiinnosti teitä erityisen paljon.

Rautatieasemalta lähdin kävelemään Korjaamolle. Karttojen mukaan matka oli n. 2,5 kilometriä. Ilma oli ihan mukava, ei satanut eikä mitään. Vähän ennen Korjaamoa vastaani käveli muutama pojankloppi, jotka puhelivat, että no mennään sitten juomaan kännit. Tässä vaiheessa hälytyskelloni eivät vielä soineet, vaikka olisi varmaan pitänyt. Pääsin Korjaamon ovelle, jossa odottikin jokunen pettyneen näköinen fani, pahoillaan olevan näköinen Korjaamon työntekijä sekä kissankokoisin kirjaimin kiljuvat ilmoitukset Korjaamon ovessa:




Oli pakko nipistää itseäni, etten vaan vahingossa ollut nukahtanut junaan ja alkanut nähdä painajaisia. En ollut. Siinä me sitten seistiin ja kyseltiin toisiltamme, että miksi? Kuulemani mukaan Doherty olisi jäänyt lentokentälle jumiin. En tiedä oliko jumituksen taso henkistä vai fyysistä. Jotkut puhuivat Pariisin lentokentästä. Tähän mennessä ainut virallinen selitys on ollut "'unforeseen circumstances". Unforeseen my ass...

Totuushan on se, että olin jo ennalta varautunut tähän tilanteeseen. Töistä lähtiessäni vielä tsekkasin netistä, että missään ei varmasti sanota keikan peruuntuneen. Otin tietoisen riskin ostaessani lipun Dohertyn keikalle. Kyllähän se silti vähän harmitti. Mutta en ole pitkävihainen ja kaipa sitten vaan elän toivossa ja odottelen sitä mahdollista uutta keikkaa. (Peten on muuten paras olla heittämättä veiviään ennen kuin tulee Helsinkiin keikalle!)

Mutta palatakseni tuohon aiempaan vessakertomukseeni, niin täytyy sanoa, että tuli suhteellisen pitkä ja kallis vessareissu Helsinkiin ja takaisin. Yhteensä kulutin siihen kuusi tuntia ja 32 euroa (junaliput 31 euroa + vessamaksu 1 euro).

Voi Peter, Peter, minkä teit.

11 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Voi pee, ei tollasta pitäis sattua itelle, vaan kaikille muille! onkos Petellä tapana peruilla keikkoja viime tipassa noin muuten?

Itse olisin varmaan saanut raivo- ja sydänkohtauksen tuossa tilanteessa :((

Vähän sama juttu mennessäni kerran tuohon samaiseen aseman vessaan ja maksoin sen hemmetin euron ja sitten siellä oli siivooja - MIESsiivooja! En voinut asioida hänen läsnä ollessa eikä hänellä tuntunut olevan kiire sieltä pois, joten hukkaan meni sekin euro, nyyh!

Tiina kirjoitti...

Joo, ymmärtääkseni ei ole aivan tavatonta, että Dohertyn keikat peruuntuu. Olishan se vaan ollut ihan kiva, että se olisi peruuntunut muutamaa tuntia aikaisemmin. :D

Siellä vessassa muuten oli eilenkin sekä mies- että naissiivoja, oikein kaksin kappalein olivat siellä! Mutta ne tuli sinne sillä välin kun olin kopissa ja noin muutenkaan, ei se minua haitannut, kun ovi kuitenkin oli välissä sentään. Mutta mulla ei onneksikaan ole niin ujo rakko, vaikka vähän onkin. Yleisissä vessoissa on monesti niin kova trafiikki, ettei siellä kukaan tiedä mistä kopista mikäkin lorina kuuluu. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Nykyään junissa on oikein tyylikkäät vessat.

Tiina kirjoitti...

Se ei ollut mikään nykyään-juna.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä otti päähän kun Turusta matkustin keikkaa katsomaan. Ja joku selitys olisi kiva saada, sekä tietää aikooko herra tulla korvaamaan aiheuttamansa pettymyksen.

Ofelia kirjoitti...

Voi p***a! :( Enhän mä tietenkään ollut ennen tätä postausta koko tyypistä kuullutkaan (kehtaako tätä edes sanoa?) mutta eipä tullut hyvä ensivaikutelma!

Jääköhän tämä muistoihisi "kalleimpana vessareissuna keski-iän kynnyksellä"? :D

Annikki kirjoitti...

Ne uusien junien vessat on tosi pelottavia, kun niissä on jättimäiset liukuovet ja joissa ei ole mekaanista lukkoa, vaan sähköinen. Juuri sellainen estradi, jonka kanssa minun hyvällä onnellani käy niin, että jostain syystä lukko ei toimi ja ovi aukeaa sillä hetkellä, kun tapahtuu jotakin tosi traagista. Kuten kuukautisvuoto on valunut suojan ohi polviin asti, itken ja oksennan kiitos jonkun noroviruksen ja/tai paskon laimeaa kuraa. Näitä kaikkia on jo tapahtunut, ja jopa junan vessassa. Pelkään sitä hetkeä, jolloin uudet vessat minut pettävät.

Oikeasti, se on kuin pieni teatteri odottamassa yleisöään.

Ofelia kirjoitti...

Voih, mun on pakko kertoa Annikille että olen jäänyt jumiin uuden junan hienoon vessaan! :D Lapsi kainalossa, valmiiksi rikkinäinen ovi ei vaan auennut, oli pakko rikkoa se hätäpainikkeen lasi ja avata ovi siitä, minkä seurauksena vessa/ovi/joku häläri piipitti kovalla äänellä koko loppumatkan eli kolmisen tuntia.... Kiva kaikille samassa vaunussa oleville äideille jotka yritti nukkua!

Elegia kirjoitti...

Eihän tässä uskalla enää kohta mennä vessaan ollenkaan, kun ei tiedä, mitä ylläreitä on luvassa! :D

Tiina kirjoitti...

Anonyymi, kyllä muakin olisi ottanut päähän Turusta matkustaa. Anteeksi, pakollinen turkulaisvitsi. ;D
Kovastihan hyö korvaavaa keikkaa yrittävät järkätä. We'll see.

Ofelia, kai sen kehtaa sanoa. Mähän en mitään mainstreamia kuuntele edes. ;)
Kun tietää ko. tyypin taipumuksista päihteisiin ja sellaiseen, niin en kauheasti järkyttynyt tapahtuneesta eikä se kuitenkaan muuttanut omaa käsitystäni miehestä muusikkona millään tapaa.

Annikki, mä inhoan kanssa niitä vessojen ovia. Mistä mä tiedän, että se on lukossa, jos mä en itse laita sitä lukkoon???
Mutta pahinta on ne edellisen kävijän vessaan jättämät yllärit.

Ofelia taasen, kuulostaa "tosi kivalta". Onneksi pääsit ulos. :D

Elegia, no ei! Paras käydä vaan kotona vessassa!

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylästä asti oltiin reissussa...