generated by sloganizer.net

1. maaliskuuta 2012

Well we all shine on like the moon and the stars and the sun

Kun nyt kerta pääsin näiden valokuvahaasteiden makuun, niin pistänpä toisen heti perään. Tämä ei tosin ole kuin yksiosainen haaste.

Kummitus kuvasi oman jääkaappinsa oven ja kannusti toisiakin tekemään samoin. Koska mikäpä on hauskempaa, kuin päästä tirkistelemään toisten bloggaajien yksityiselämään.

Jääkaappini ovi on viime muuton jäljiltä (pari vuotta sitten) jäänyt jopa yllättävän tylsäksi. Edellisen jääkaappini ovessa oli jääkaappirunoutta, postikortteja, lista siitä miksi en jaksanut tänään lähteä salille jne.




Nykyisin jääkaappini ovessa on vain lähinnä keikkalippuja (joista suttasin tunnistetietoja jopa vainoharhaisen tarkasti, mutta tietysti sinne jonnekin jäi nimeni näkyviin?), leffalippuja, plussaseteleitä, muistivihko ja magneetteja.

Ikean jääkaapinovipurnukoista alimmassa on glögimaustetta, keskimmäisessä laakerinlehtiä ja ylimmässä tähtianista, jota pidän purkissa lähinnä tuoksunsa vuoksi. Käyn aina illan hämäryydessä salaa nuuskimassa sitä keittiössäni. Tähtianis on yksi ihanimmista tuoksuista tässä maailmassa (Vitaliksen ja Max Factorin Pan Stikin tuoksujen lisäksi). Plussaseteleiden päältä löytyy Prahasta ostettu marmorinen jääkaappimagneetti.




Yksityiskohta jääkaapin ovesta. Ostin tuon magneetin, jotta muistaisin joskus nähdä myös ne tähdet.

7 kommenttia:

-kummitus- kirjoitti...

Heh, nyt tuli iikkea-himo. Minäkin tahdon tuollaisia jääkaapinovimagneetteja. Olen kyllä muutenkin vähän niihin hurahtanut viime aikoina.

Tiina kirjoitti...

Teinkin ihan kunnolla töitä noiden purnukoiden eteen. En nimittäin millään meinannut löytää niitä Ikeasta vaikka hakemalla hain, kahdesti! Jälkimmäisellä kerralla onnistuin löytämään ne jostain ihan eri paikasta, mistä olin odottanut niiden löytyvän.

Ana kirjoitti...

Mulla on tylsä jääkaapinovi. Siinä on yksi ainoa musta egy-kissamagneetti, niin litteä ettei kellekään tule mieleen riepoa sitä irti ovesta. Muita magneettoja ovessa ei voi pitää koska niillä pelataan kaikkia mahdollisia pallopelejä ja lopulta ladataan kaikki jääkaapin alle.

Irwikissi kirjoitti...

Oiii mikä hassunhauska haaste ja kaappiexhibitionistille(?!) suorastaan vastustamaton! :D

- Tosin omat jääkaapinoveni ovat niin järkkytäynnä kaikkee vanhentunuttakin tietoiskua lippulappumuodossa että pakko kyllä vähän raakata... :/ Mutta täytyy tämä kyllä silti hetimiten toteuttaa, ehdottomasti! :D

Irwis kirjoitti...

Ja siis ehdottomasti miulle kanssa noita magneettipurnukoita! :o Ihana keksintö!!

Elegia kirjoitti...

En kyllä ollut ennen tuollaisista jääkaappipurnukoista kuullut, vaan kaikkea sitä taas oppi Tiinan blogista :D :D

Sinulla onkin melko askeettinen jääkaappi verrattuna meidän jääkaappiin. Siitä on näkyvissä jopa kolme kylkeä ja kaikissa niistä on tavaraa. Mutta ainoastaan matkamuistomagneetteja, koska minulla on pakkomielle aina ostaa sellainen muisto matkoilta, jos suinkin muistan. :D

Pakko pölliä tämä haaste itellekin!

Viiu kirjoitti...

kotoisaa :) Mie löysin noita magneettipurkkeja Ikean lisäksi Anttilasta kodintarvikkeiden osastolta (siellä myös eri kokoisia) vink vink