28. lokakuuta 2008

Reikä päässä

Niin, eilen kun hihkuin tuosta jostain jänskä pänskästä sekä kivasta jutusta, niin voin nyt sen paljastaa teille. Toteutin tänään pitkäaikaisen haaveeni ja kävin ottamassa Igorissa lävistyksen! Lävistys on korvan nipukassa (kuten kuvasta näkyy), nimeltänsä siis tragus.




Nyt ehkä ajattelette, että onpa minulla jännittävät haaveet, mutta olen oikeasti halunnut korvista tuohon kohtaan jo useamman vuoden. En ole aiemmin uskaltanut käydä piikiteltävänä, mutta nyt sain rohkaisua asiaan ja päätin tarttua tuumasta toimeen! Mimmu, jota konsultoin tässä lävistysasiassa, lähti mukaani pitelemään minua kädestä. Siinä sitten kiljuin hyytävästi, kun veri roiskui ja kyyneleet valuivat...

No eikä. Oikeasti olin kyllä tosi urhoollinen enkä yhtään peljännyt. Ei se sattunut juurikaan, lävistyksestä ei ole tullut verta, eikä edes kuulunut rutinaa neulan lävistäessä korvan ruston. Igorin tyttö sanoi, että se meni helposti ja rustoni on tosi ohut. Olenhan sen oikeastaan tiennytkin, koska eräskin mieshenkilö tykkäsi lerpatella korvaani, kun se on niin lerpattava ja elastinen (kuten nenäkin). Eikä korvaan edes satu tällä hetkellä yhtään, mistä olen hiukan yllättynyt. Nyt täytyy vaan jonkin aikaa kuunnella mp3-soitinta vain toisella kuulokkeella, en mitenkään ilkeä työntää heti sitä nappia tuohon oikeaan korvaan.

Luin viime yönä loppuun tuon Anna-Leena Härkösen uusimman kirjan Ei kiitos. Se oli ihan hyvä kirja, kuten Härkösen kirjat yleensäkin. Vaikka tämä olikin aika alapääkeskeinen kirja ja juonen voisi tiivistää niin, että mies ei anna. Kirjan loppu oli ehkä vähän plöps, mutta kaipa siinä jätettiin sitten lukijalle itselleen aika vapaat kädet päättää miten tarina päättyi. En välttämättä kyllä tykkää kauheasti siitä, että joudun itse kuvittelemaan kirjan loppuun, vaikka muuten ei kaikkea tarvikaan aina tuoda ihan tarjottimella eteeni. Joka tapauksessa olen hiukan väsynyt, koska yöunet jäivät kirjan vuoksi melko lyhyiksi. Olen jotenkin ääripäiden ihminen lukemisen suhteen: joko täytyy saada kirja luettua nythetipian loppuun tai sitten en saa luettua oikein ollenkaan.

Haukotus.

19 kommenttia:

sirenita kirjoitti...

Iiik! Melkein pyörryttää. Mutta se on hieno!
Ja huh, että jänskyys pänskyys selvisi...mä en millään meinaa kestää mitään vihjailuja. :D
Tragus-onnea!

Mimmu kirjoitti...

Toi on kyllä hieno... Omaa kun ei tuu katottua tosta kulmasta, niin näyttää aina vähän erilaiselle. Tosin mullahan nyt ei enää tän päivän jlk oo tota rengastakaan :D
Kun vaan tottuis viel tohon tappiin, eikä joka välissä repis sitä..

Mimmu kirjoitti...

Pakko palata valittamaan. Ton sun otsikon takia mulla alkoi soimaan päässä http://www.youtube.com/watch?v=LjrCg9Cibng

Sorppa, ei jaksa tehdä linkkiä...

Tiina kirjoitti...

Sirtsu, hyvä jos helpotti jänskyys pänskyys. :D
Ei se pyörrytä ollenkaan. Ja kiitos. :)

Mimmu, ai niin tuo biisi... Nyt se soi sitten munkin päässäni. Kiitti vaan. :D
Kiitos, ja on se tappikin hieno. :)

Alcinoe kirjoitti...

Jopas! Minä en läväreistä niin välitä, mutta eihän tuo ole ollenkaan pahimmasta päästä. =)

Rohkea olet.

Elegia kirjoitti...

Onpa kaunis lävistys. Minä en kauheasti lävistyksistä perusta, mutta korviin ne sopivat, joka kuuluvat.

Minäkin muuten luin tuon Härkösen kirjan eilen illalla/yölllä loppuun. Sitä ei voinut lopettaa ennen kuin sai sen kokonaan luettua.

bambi kirjoitti...

Vau! Miekin olen jo kaaaauan haaveillut nenälävistyksestä, ja puolisentoista vuotta sitten olin sitä jo niin lähellä rei'ittämistä että raha oli kourassa ja valkkasin jo reikään asennettavaa korua...

Mutta puppe poukkasi pöksyyn sit kuitenkin viime tipassa - olin kaverin luona helsingissä, ja illalla oltiin ulos lähdössä, mietin sitten vaan että sit nenä tietysti on niin turvonnut ja kipeä jne. ettei illanvietostakaan mitään tule eikä mihinkään voi mennä... Seli seli!

Mutta vielä minä jonain päivänä, prkl...

- Ja tuo luku"tyyli" on minullekin tuttu, ja siksi nykyisin on lukeminen jäänytkin vähän vähemmälle, lapsilta kun ei lukurauhaa juurikaan saa, ainakaan sitä montaa tuntia kerrallaan, ja öisin kuitenkin pitää yrittää nukkua...

En taida edes muistaa milloin olen viimeksi kokonaisen kirjan saanut luettua? No vissiin kesällä, heinä-elokuussa muistaakseni, eikä sekään kirja ollut kuin vajaa parisataasivuinen. No, josko sitten eläkkeellä ehtisi lueskella.. Tai sitten kun lapset muuttaa pois kotoa :)

Haahis kirjoitti...

Otin itse tuon traguksen joskus -91, mullahan noita eri lävistyksiä on ollut vähän joka puolella ja vieläkin muutama löytyy. Tuo on hieno ja harmiton (!) ei jää mihinkään kiinni ja on sopivan huomaamaton, silti joku sen aina bongaa ihmetelläkseen.
Tuo tragushan käsittääkseni menee jonkun akupisteen läpi, sillä pisteellä on joku laihdutusvaikutus. Mukamas. :)
No, odotin jännityksellä mitä lävistys mulle tekee... Mutta itse asiassa ainoa vaikutus oli se, että mahassa tuntui oudolta, kun neula meni ruston läpi. Teki mieli oksentaa. Samaa sanoi yksi kaverini jolle sama lävistys tehtiin samana päivänä. Ja kyse ei ollut siitä että mulla olis tehnyt pahaa tuo itse suoritus. Liekö kuitenkin jotain perää noissa väitteissä? :)
Ehkä siksi monesti pyörittelen ja hiplaan tuota koruani ajatuksissani, alitajunnassa kuitenkin luulen että se laihduttaa! :D
Ai niin, pari vuotta sitten jouduin kaularankaröntgeniin, tuli tenkkapoo kun mua pyydettiin ottamaan korvakorut pois. Kysyin röntgenin tädiltä, että löytyykö segerpihtejä? Täti katseli kummissaan, selitin sitten että mun korviksia ei saa muuten pois kuin niillä pihdeillä. Titaanirenkaita kun korvista löytyi aika monta. Täti mietti hetken ja sanoi, että josko koittaisi ottaa kuvan niin ettei korut näy... Ei kehdannut soittaa sairaalan huoltomiehille! Kuva onnistui kuitenkin. :)

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Mulla itsellä ei ole lävistyksiä (ainakaan vielä), mutta lapseni ovat niitä kyllä harrastaneet, ja jouduinkin heitä käyttämään silloin tällöin "Putkassa" (suosittu lävistyspaikka Tampereella). Mua kyllä ihan riipi, kun mainitsit ton rutinan, mutta tosi nätiltä tuo läväri näyttää, tuollaisen voisin itsekin ottaa.

Susa kirjoitti...

Kaunis lavistys :)

Ihan pakko kertoa mun aamuset sekoilut... Menin sun profiiliin mun blogini kautta ja sita kautta luulin paasevani sun blogille, mutta jotenkin eksyin jonkun miehen blogille. Enka tajunnut sita kun olin lukenut sen koko kirjoituksen loppuun siella. Ihmettelin vaan etta no onpa talla "Tiina-miehella" kauniit silmat... ;D

Tiina kirjoitti...

Alcinoe, en mäkään itselläni muista läväreistä niin, mutta tuosta korvahommelista olen haaveillut jo kauan. :)

Elegia, se oli ihan hyvä kirja. :)
Korvassa on vaikea edes ajatella reikiä lävistyksinä, mutta tuo oli kyllä ihan oikea lävistys. En mäkään muualle ottaisi.

Bambi, menehän ihmeessä ottamaan! Yllytystä... :D
Joo, se on jotenkin niin, että jos kirjassa ei pääse etenemään, niin sitä ei jaksa sitten oikein ollenkaan keskittyä enää.

Haahis, hahaa, mä elän toivossa sen laihdutusefektin suhteen. :D Mulle tuo ei kyllä tehnyt pahaa mitenkään, joten meni ehkä akupisteen ohi. ;)
Onneksi mäkin muuten ehdin käydä siinä hammasröntgenissä jo ennen kuin otin tuon. Jos nyt ei hetkeen tarvisi käydä.

Itkupilli, tuota "Putkaa" en tunnekaan. Minulle suositeltiin Igoria ja menin sinne. :)
Huom, rutinaa siis EI kuulunut. :D

Susa, jaa niin se taisi olla se "blogs I follow" kohta tai vastaava. :D
Se on kyllä vähän hämäävä, taidan ottaa sen pois...

Mymskä kirjoitti...

Mulle oli aikanaan hienoinen pettymys, kun menin ottamaan kulmalävärin. Olin jotenkin polleana menossa suureenkin rohkeusriittiin... Ja sitten se tuntui lähinnä siltä kuin olisi iso finni puristettu! Ihan tylsää.

Mä en jaksanut pitää sitä korua kuin kaksi kuukautta, kun se oli tiellä koko ajan. Revin sitä aina jollain puseron kauluksella ja pyyheliinalla ja ties millä. Ja se oli näkökentässäkin häiriöksi.

Olen kyllä monta kertaa ajatellut, että haluaisin uudestaan tuohon kulmaan korun, laittaisin vaan toisenlaisen. Se oli ihan mageen näköinen, mutta tunnen kyllä itseni hiukan liian vanhaksi sellaiseen.

Korviani taas en viitsi enää reijittää lisää, kun en jaksa edes kahteen reikään laittaa koruja juuri koskaan. Niitä olis kaikkiaan viisi, mutta taitaa olla osa jo ummessakin.

Nelikymppislahjaksi olen ajatellut antaa itselleni tatuoinnin... Eikös se ole sellainen keski-iänkriisin meininki?

Susa kirjoitti...

Tiina, ei se ole ollenkaan hamaava, ma olin vaan ihan unenpopporossa ;D

Mimmu kirjoitti...

Ei muuten mitään hätää, jos pitää leukaröntgeniin mennä joskus uudelleen. Kyllä ne sen kuvan ottaa, kun tosiaan sanoo, että tarvittais pihdit ja vähän ammattitaitoa, että ne saatais pois.

gata kirjoitti...

Hyvä Tiina, unelmiaan pitää toteuttaa - niitä pieniäkin! :)

Ilkka kirjoitti...

Ai elastiset korvat & nenä. Mullakin on. Kauan kauan kauan sitten kun olin jossakin seurakunnan poikaleirinvetohommissa joku kollega sattui tökkäämään nenääni & se meni ihan nätisti poskea vasten. Nenästäni sitten riitti riemua yllinkyllin kun porukka halusi kokeilla että ihanko oikeasti siinä ei ole oikein kunnolla rustoa & meneekö se nyt siis oikeasti mitenpäinvaan lyttyyn - ja kyllähän se menikin.

Kivannäköinen läväri :)

Aimo annos kirjoitti...

Ooh, ihana :) Onnea!

Tiina kirjoitti...

Mymskä, no harmi ettei sattunut enempää. ;D
Tuo korvassa ei toivon mukaan ole tiellä.
Mä en ikinä ota korvarenkaitani pois, niin ei tarvitse nähdä sitä laittamisen vaivaakaan.

Susa, no hyvä. :D

Mimmu, juu, toivottavasti ei kuitenkaan ihan just tarvi mennä uudestaan. :)

Gata, niin just! :)

Ilkka, no mulla ei ihan noin elastinen nenä sentään ole. :D
Uh huh, pelkkä ajatuskin kammottaa...

Aimo Annos, kiitos. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä kävin eilen ottaa nipukkaan korviksen. Meinas pupu tulla pöksyyn kun kuulin ettei sitä ammutakkaa niiku noita muita.. silti olin valmis ottaa sen koska oon halunnu sitä jo vuoden :) Oli se kyl aika jännittävää. Istuin makuuasennos siin tuolil ja yritin alkaa pölöttää jtn omiani sille naiselle, etten ois keskittyny siihe lävistämisee. Kyl mä vähän vikisin kivusta, mutta nyt ei satu enää paitsi silloin kun putsaan sitä vedellä. Viime vuonna syksyllä kun kävin ottamassa rustoon korviksen siitä tuli hirveen kipee ja siihen tuli mätäpatti. Onneks tää ei oo ainakaa vielä niin kipee. Ei se lävistys kyllä mulla missää mahassa tuntunu.. mutta oishan se kiva jos tää jtnki laihduttais :D