27. lokakuuta 2008

Wham bam thank you ma'am

Ihan ensitöikseni minun on mainittava, että tässä blogissa on mennyt 50.000 kävijän raja rikki jo muutama sata tyyppiä sitten, enkä huomannut ollenkaan. Hyvä me!

Minun piti tänään mennä käymään porukoilla, kun siellä on jotain nettihässäkkäongelmaa, mutta sitten tulikin yhden koulujutun deadline ihan puun takaa (just, ihan ylläri varmasti, joopa joo) joten jäi menemättä. Joku muu päivä sitten... Sen sijaan sain tekstarin postista, että yksi paketti olisi sieltä noudettavissa. Ja minähän noudin. Nyt olen yhtä melko ihkua talvitakkia rikkaampi. Enää pitää vain odottaa, että tulisi vähän kylmempiä ilmoja, niin sitä voisi käyttääkin.
Elämä järjestää aina kaikenlaisia hassuja sattumia ihmisen eteen. Tänään esimerkiksi kävin tuon postireissun yhteydessä S-Marketissa ruokaostoksilta. Kun lähdin kaupasta kävelemään kohti bussipysäkkiä, niin eikös minun bussini viiletä siitä nenän edestä ja jäin katselemaan vain perävaloja. Kirosin siinä mielessäni, että miksi aina käy näin, ja että tästä täytyy kyllä blogata tänään miten ärsyttävää tämä on! Menin sitten ostamaan hiusten hoitoainetta Vapaa Valinnasta, kerta aikaa siinä oli 20 minuuttia seuraavaan bussiin. Ja kuinka ollakaan, törmäsin Vapaa Valinnassa isääni, joka sanoi että jos oikein kauniisti pyydät, niin saat kyydin kotiin. Räpsyttelin hetken ripsiäni oikein nätisti, niin ei tarvinut sitten jäädä odottelemaan seuraavaa bussia. Joskus vaan tuntuu, että maailmankaikkeus ihan tahallaan järjestää meille tuollaisia pieniä sattumia. Ja joskus tietty vähän isompiakin..

Maanantai-illan videona pukkaa Alice In Chainsin versio Bowien Suffragette Citysta. Tuo on joku demoäänitys vuodelta -89. Ah, niin nuoria ja viattomia vielä. ;D





Minulla on kehitteillä yksi jänskä pänskä ja kiva juttu, mutta siitä enemmän sitten... Ehkä jo pian! Hihii.


Ps. Äänestäkää toki vielä tuossa eilisessä Up around the bend -äänestyksessä.

9 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Määpäs tiedänkin!!! :D

Aimo annos kirjoitti...

Mahtava takki :) Oma ihq talvitakkini oli leutojen kelien takia melkein koko viime talven ("talven") käyttämättä. Hitto.

Tiina kirjoitti...

Mimmu, tsihhih! :D

Aimo Annos, joo, mäkin toivon että ens talvena tulis pakkasia edes sen verran, että voi käyttää tota takkia. Tai sitten täytyy pitää siellä alla vaan t-paitaa. :D

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Ihana takki ja jänskiä yhteensattumia sitä kyllä tosiaan tapahtuu. Sitä joskus kiroaa jonkun tapahtuman ja sitten huomaakin, että sehän lopulta kääntyikin hyväksi.

Tiina kirjoitti...

Kiitos ja niin tapahtuu. :)
Joskus sitä miettii, että olikohan tässä nyt tarkoitus, kun yhdestä asiasta seuraa toinen...

Ilkka kirjoitti...

*Jää langoille kuulostelemaan mikä se jänskä juttu mahtanee olla...*

Anonyymi kirjoitti...

MIKSEN minä millään nyt pääse kommentoimaan bloggerissa????

Ei mulla kyllä mitään järin tärkkistä olis ollukaan. Paitsi että kiva takki!!

Mäkin koukkuunnuin muuten aikoinaan sinne Last fm:ään. On jäänyt vierailut nyttemmin vähän unohduksiin. (Kun mulla ei vieläkään ole niitä kunnon kaiuttimia!)

Mihin se jänskä juttu muuten liittyy?

-sirtsu-

Tiina kirjoitti...

Ilkka, kuulostelusi palkitaan tuota pikaa!

Sirtsu, mitäs tää bloggerin kommentointi nyt tökkii? :/
Kyllä sun täytyy ostaa kunnon kaiuttimet itelles! Mä tosin kuuntelen tällä läppärillä sitä, mutta ihan hyvin kelpaa.
Jänskä juttu paljastuu tänään postauksessani! :)

-Anne- kirjoitti...

Kappas, tuollainen Suffragette City -versio onkin jäänyt huomaamatta. Mutta tässä tapauksessa taidan kyllä suosia alkuperäistä...