27. maaliskuuta 2009

Tuskan parahdus (ei näille raflaaville otsikoille näy loppua)


Minullahan on tuon oikean (entisen hiirikäden) olkapää rassannut aina tasaisin väliajoin varmaan jo useamman vuoden ajan. Välillä se on parempi ja välillä taas ei. Silloin kun se on parempi, niin unohdan sen autuaasti ja kaikki jumpat ja venyttelyt jää tekemättä. Sitten taas kiroan itseni alimpaan helvettiin, kun se jälleen kipeytyy. Kuten eilen. Ihan hirveä kipu ja särky koko ajan. Vedin särkylääkettä aivan liikaa, eikä se silti auttanut. Nukkumaan mennessäni tilanne oli ihan ok, mutta heräsin joskus puoli kasilta aamulla ihan järkyttävään särkyyn. Ei kun nappia naamaan ja 20 minuutin päästä olin jo menossa bussipysäkille ja yths:lle. Nooh, siellähän sain tietysti sitä tavanomaista lämmintä kättä ja venyttelyohjeita. Tällä kertaa tosin sillä erotuksella, että jos kipu ei viikonlopun aikana itsehoidollisesti helpota, niin voin soittaa maanantaina ajan lääkäriltä, jolta ehkä jopa voisi saada lihasrelaksantteja. Siis vihdoin! Montako vuotta olen tästä tasaisesti valittanut ja ikinä ennen ei kukaan ole maininnut sanaa lihasrelaksantti. Ja tiedättekö, vaikka se helpottaisikin viikonlopun aikana, niin minähän haen ne lihasrelaksantit maanantaina. Kerta olen jatkuvasti jumissa kuitenkin.

Joo, tarttis ihan oikeasti tehdä jotain muutakin kuin syödä lääkkeitä, tiedän, tiedän. Mutta nyt aion juoda kahvia, koska olen ollut 4,5 tuntia jalkeilla enkä ole kuppiakaan kahvia vielä juonut. Siitä voitte ehkä päätellä kuinka tajuttomasti sitä olkapäätä aamulla särki, kun aamukahvikin jäi toissijaiseksi.

Loppukevennykseksi voitte lukea tämän. Kuolin ihan melkein kirjaimellisesti nauruun.

Ei kommentteja: