2. maaliskuuta 2009

Tyttö on romuna, monessa osassa


Olen ollut jotensakin vailla keskittymiskykyä tässä viime päivinä, josta syystä varsinainen kirjoittelu blogiin on vähän kärsinyt. Olisi kyllä ollut kaikenlaista sanottavaa, mutta en ole vaan jaksanut panostaa niiden sanojen siirtämiseen kirjalliseen muotoon.

Olen tainnut tulla vanhaksi. Sen lisäksi, että muistini on ruvennut pätkimään todella huolestuttavalla tavalla, olen myös fyysisesti ihan romuna. Niskani ovat olleet viime aikoina niin jumissa, että päätä kääntäessä — mikäli se siis kääntyy — on kuulunut pelkkää rutinaa. Aivan kuin joku kakkosnelonen (uu, timpuritermejä) olisi naulattu niskaani ja takaraivooni. En muista aamua jolloin viimeksi niskaa ja hartiaa tai jotain muuta paikkaa ei olisi kolottanut. Näiden lisäksi selkäni oli ihan omituinen muutaman päivän ajan. Tuntui siltä kuin olisi tarve naksauttaa joku nikama selkärangasta. Viime yönä käänsin kylkeä sängyssä, selkärangasta kuului rusahdus ja sen jälkeen selkä onkin ollut taas normaalimpi. Olen myös astmalääkekuurilla muutaman viikon, koska siitä loppuvuoden yskästä lähtien henkeni on vinkunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja varmaan jonkun vaivan nyt unohdankin tästä. Niin ja jos talousuutiset sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla jatkuvat yhtä synkkinä, niin kohta varmaan nautiskelen myöskin jotain mielialalääkkeitä kun saan hermoromahduksen. Sitä odotellessa! (Eilen illalla se oli jo melko lähellä).

Jos mennään kuitenkin positiivisempiin aiheisiin, niin minulla oli lauantaina todella kivaa. Olin illalla kuuntelemassa bändiä nimeltänsä Piecemaker. Kyseessä on paikallinen vielä melko tuntematon tapaus, enkä oikeastaan odottanut siltä kovinkaan ihmeitä. Siksi olinkin todella positiivisesti yllättynyt bändin ja musiikin tasosta. Oikeastaan ensimmäisistä sävelistä olin jo ihan myyty. Sehän todella svengasi. Soitto (ja laulu toki myös) oli mielestäni todella taidokasta, aivan kuin bändi olisi soittanut ammatikseen jo vuosia, ja tyypit on kuitenkin vain jotain parikymppisiä. Kappaleetkin oli oikeasti hyviä eikä sellaista lirpunlarpun massaa kuten useimmilla, ja ihan tosissaan tykkäsin siitä saundista ja svengistä ja mistä lie. Eikä minulla edes ole mitenkään oma lehmä ojassa kun kehun bändiä. Niin että jos joku levy-yhtiön tyyppi lukee tätä, niin kannattaa nyt äkkiä löytää tuo bändi. Käykää nettisivuilta kuuntelemassa kappaleita. Itse tykkään erityisesti tuosta Hippie gave me a note -kappaleesta. Enimmäkseen Harmittoman valistunut, korkealle jalostunut ja hyvin kriittinen musiikkitoimitus suosittelee!

Lauantai-iltana minut myös ilmeisesti yritettiin ostaa Golfilla. Autolla siis, ei sillä pallopelillä. Että saan sen auton, jos alan seukata, tai jotain. En ole ihan varma, koska ei siitä kännisestä sönkötyksestä oikein saanut selvää. Jouduin kieltäytymään ajokortittomuuteeni vedoten. Montaakohan kamelia yksi VW Golf vastaa? Ihan vaan, että tietäisin sitten hintani markkinoilla.

Ysiltä, eli ihan kohta, alkaa Subilla Tim Burtonin versio Charlie and the Chocolate Factorysta, jossa Willy Wonkaa esittää tietysti Johnny Depp. Minusta tuo leffa on ihan huippu, suosittelen katsomaan!


Ps. Olen ottanut postauksen kuvan kesällä 2005 Lontoossa Leicester Squarella, kun edellä mainittu leffa oli ensi-illassa teatterissa ihan siinä vieressä ja puisto oli koristeltu elokuvan teeman mukaisesti. Se oli kovin hienon näköistä, tuossa kuvassa ei valitettavasti näy kuin murto-osa siitä hienoudesta.

2 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Nauratti toi Golf-juttu :)

Tiina kirjoitti...

Mä en ollut ihan varma, että itkettikö vai naurattiko se mua. :D