16. helmikuuta 2008

Kuinka nainen isketään


En nyt sitten malttanut olla tänään bloggaamatta, kun tässä hiusten kuivumista odotellessa jäi hieman aikaa. Koska olen viime aikoina (eli torstaina) mieltynyt näiden omituisten listojen tekemiseen, niin tässä taas yksi. Tällä kertaa iskuohjeita miehille.

  1. Peseydy (hampaat myös), ja pukeudu puhtaisiin sekä ehjiin vaatteisiin. Älä ilmaannu paikalle työvaatteissa.
  2. Tuoksu hyvältä, mutta älä tukehduta seuralaistasi hajusteilla.
  3. Ole ensitreffeillä oma itsesi. Älä esitä mitään muuta, siitä voi tulla ongelmia myöhemmin. Jos olet oikeasti käytöstavaton moukka, niin ole, mutta varaudu siihen, että flaksi ei tule käymään kovin helposti.
  4. Opettele ne käytöstavat.
  5. Ole kiinnostunut naisen asioista. Puhu muustakin kuin vain itsestäsi.
  6. Ihminen pitää oman nimensä kuulemisesta. Nainenkin on ihminen.
  7. Älä kuitenkaan liioittele ja ole imelä.
  8. Osoita huomiota pienillä eleillä, kuten kosketuksella. (Pienillä, huom! Älä kouri!)
  9. Älä vilkuile kelloa tai haukottele. Jos haukottelet, niin peitä edes suu. Kukaan ei halua nähdä vatsalaukkuusi.
  10. Älä pidä itseäsi maailman parhaana saaliina, mutta älä myöskään vähättele itseäsi.
  11. Älä ruikuta. Kukaan ei tykkää rypijöistä.
  12. Hymyile. Mikään ei ole tehokkaampi turn-on kuin kaunis hymy.
  13. Katso silmiin.
  14. Ole hauska.
  15. Älä kuitenkaan yritä olla liian hauska. (Pieruhuumori ei toimi kaikille).
  16. Älä odota pääseväsi sänkyyn ensitreffeillä. (Paitsi tietysti jos haet vain panoseuraa, silloin voit siirtyä lukemaan jotain muuta. Vaikkapa EM:ää.)
  17. Jos tarjoat ruoan/juoman/leffalipun/tms., älä kuvittele sen olevan ennakkomaksua mistään tulevista palveluista.
  18. Älä päde. Mikään ei ole rasittavampaa kuin pätemisen tarve.
  19. Jos olet metroseksuaali, niin jätä ne hiuspannat ja puuhelmet kuitenkin kotiin.
  20. Älä ala keskustella tulevista häistä ja lasten lukumäärästä. Kaikki naiset eivät tähtää siihen rivitaloon, 2,5 lapseen ja koiraan.
  21. Älä leiki vaikeasti tavoiteltavaa. Se ei oikeasti ole kivaa, vaikka joidenkin naisten kanssa se ehkä toimiikin. Useimpien ei.
  22. Älä myöskään ripustaudu ja rupea takiaiseksi.
  23. Älä pelaa mitään pelejä. Pelimiehet ovat perseestä. (Paitsi jos satut olemaan Mystery. Uuh.)
  24. Pidä seuralaistasi maailman kauneimpana ja kiinnostavimpana naisena. Älä suorita vertailua eksiisi, ainakaan ääneen.
  25. Ota rennosti. Naiset eivät ole oletusarvoisesti pahoja miestenvihaajia.


Ps. Listan laatija ei ota minkäänlaista vastuuta näiden ohjeiden toimivuudesta eikä osaa neuvoa, kuinka sinne treffeille tai ylipäänsä naisen lähietäisyydelle ensin päästään.

11 kommenttia:

Wille kirjoitti...

No niin. Blogini avulla ei siis ainakaan naisia saa iskettyä jos kohtaan 11 on uskomista.

Ja tosiaan ensiksi pitäisi päästä niille treffeille tai edes juttusille ennen kuin näitä ohjeita voisi soveltaa käytäntöön.

Oli kyllä mielenkiintoista luettavaa. Lyhyestihän tuon olisi varmaan voinut kiteyttää sanomalla että: Ole oma itsesi.

Tiina kirjoitti...

Niin, kun se olisikin niin yksinkertaista. Kaikkien oma itse ei vaan täytä noita kaikkia kriteereitä. :D
Tuohon kohtaan 3 pitäisi varmaankin lisätä "mikäli olet edustuskelpoinen ja normaalilla järjellä varustettu". ;D

Bambi kirjoitti...

Kohtaan 13: ja ne silmät sijaitsevat yleensä kasvojen yläosassa, ei kaulasta alaspäin :D

Vaikka tällaistakin olen kyllä kuullut: miksei miehet katsoa naisia silmiin? - Tisseillä ei ole silmiä... :D

Mymskä kirjoitti...

En olisi osannut itse laayia yhtä pätevää listaa.
Tämä on erittäin yleispätevä *nyökyttelee*
Mutta eihän kukaan mies oikeasti ja tosissaan pidä hiuspantaa? Eihän??

Wille kirjoitti...

Mutta kun juurihan on tehty tutkimus että rintojen katsominen pidentää elinikää.

Kami kirjoitti...

Nojohan se listan väsäs. Varsinkin kun itse meinasin juuri kirjoittaa treffeistä joilla kävin tuossa.

Riikkis kirjoitti...

Nämä siun listat on todella päteviä!

DorianK kirjoitti...

1. [...] Älä ilmaannu paikalle työvaatteissa.

Vaikka sattuisi olemaan merikapteeni?

3. Ole ensitreffeillä oma itsesi.
11. Älä ruikuta. Kukaan ei tykkää rypijöistä.


Entäs jos — aivan täysin hypoteettisesti ja vailla linkkiä todellisuuteen — sattuisi olemaan niin, että nämä kohdat olisivat kovin ristiriitaisia?

12. Hymyile. Mikään ei ole tehokkaampi turn-on kuin kaunis hymy.

Hmm. Kuinka oleellinen osa tätä ohjetta tuo hymyn kauneus on? Saako hyvästä yrityksestä pisteitä?

13. Katso silmiin.

Onko väliä, kenen?

14. Ole hauska.

http://youtube.com/watch?v=BPVDFSM2lNQ ?

Wille, siltä varalta ettet jo tiennyt: se tutkimus on valitettavasti yhä yhtä keksitty kuin se oli ensimmäisen kerran uutisoituna noin kymmenen vuotta sitten.

Wille kirjoitti...

Doriank: En tiennyt. Tuo oli helpottavaa kuulla kun ei niitä rintoja niin usein pääse ihailemaan että se vaikuttaisikaan mihinkään.

Ja kyllä tuo oli niin hauska tuo video että sillä kyllä lohkeaa.

Ina kirjoitti...

Joskus on kaikista vaikeinta olla oma itsensä, varsinkin jos jännittää.
Kun olin ekoilla treffeillä nykyisen mieheni kanssa, aloin paniikissa selittämään erikoiskahvien eroja :D Ihan hyvin kuitenkin kävi...

orange seeds kirjoitti...

Kyllähän toki työvaatteissa voi ilmaantua paikalle, jos tekee siistiä sisätyötä tyyliin toimistossa tms. Mutta toki varmaan tarkoitit jotta ei paikalle missään likaisissa haalareissa. Peseytymiskohta on myös todella tärkeä. Asiakaspalvelutyössä tulee vastaan ihmeen plajon ihmisiä, jotka muuten vaiikutavat siisteiltä jne. mutta heilä on todella likaiset kädet, siis ihan mustana, ilmeisesti työn jäljiltä. Kuinka vaikeaa ne olisi pestä?

Minä en muuten tykkää oman nimeni kuulemisesta. Outoa.