1. helmikuuta 2008

Youth gone wild

Useammassakin blogissa on päivitelty tuota ministeri Holmlundin neronleimausta, että nettisivuille pitäisi saada ikärajat. En varmaan edes viitsi sanoa miten älytön idea se on ja täysin mahdotonta toteuttaa. Lupaan laittaa blogiini heti sellaisen K-18 -varoituskilven, jos joku sellaisen tekee ja jos se pelastaa yhdenkin lapsen tai nuoren kadotukselta.

Tuon uutisen myötä vaivuin kuitenkin muisteluihin omasta nuoruudestani. Holmlund sanoo, että lapsille netin keskustelufoorumit ovat ovat ajanviete ja huvittelupaikkoja, ja että niissä tulisi olla järjestyksen valvoja, kuten vastaavissa tilanteissa nettimaailman ulkopuolella [lähde]. Jäin vaan miettimään noita vastaavia tilanteita nettimaailman ulkopuolella. Missä ihmeen vastaavissa tilanteissa? Silloin kun minä olin teini-ikäinen, niin en muista juurikaan henganneeni missään, missä olisi järjestysmiehiä. Ei siellä mäkin kulmalla kukaan ollut valvomassa mistä nuoriso puhuu keskenään, tai suojelemassa isoilta pahoilta namusediltä. En tiedä onko tuo netti oikeasti pahempi paikka kuin ne paikat, missä hengailtiin ennen nettiä. Vai onko uusi sukupolvi todellakin holhottavampaa kuin minun sukupolveni? Ja missä määrin vanhempien pitäisi ottaa vastuuta siitä, että lapsi hallitsee edes jonkin verran medialukutaitoa? Minua inhottaa ajatus siirtymisestä koko ajan enemmän ja enemmän holhousvaltion suuntaan. Ennen oli niitä nuoria, jotka olivat taipuvaisempia tekemään tyhmyyksiä ja niitä, jotka ymmärsivät olla tekemättä tyhmiä. Eiköhän se netissä ole aika pitkälle sama tilanne. Ja miten ihmeessä sitä voidaan valvoa onko täysi-ikäiseksi itseään väittävä henkilö oikeasti täysi-ikäinen? Jonkinlainen sormenjälkitunnistus jokaiseen tietokoneeseen?

Samalla kun muistelin nuoruuttani, niin jäin ihmettelemään minne ne ikävuodet 14-16 oikein katosivat? Tuntuu, että vuodet kestivät silloin aivan älyttömän kauan. Kuitenkin näin jälkeen päin ajateltuna aika on kulunut aivan hirveää vauhtia. 15-vuotiaana hengasin jossain Mäkin kulmalla ja 16-vuotiaana jo aloin seurustella pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, ja nuo kaksi asiaa tuntuvat kuitenkin olevan valovuosien päässä toisistaan. Tilanteet ovat muuttuneet ihan huimaa vauhtia tuossa iässä. Nyt olen junnannut jotain seitsemän vuotta lähes samassa elämäntilanteessa ja tuntuu, että mitään ei tapahdu, eikä mikään muutu. Ja silti aika tuntuu koko ajan lyhyemmältä. Päivät vain menevät jonnekin hirmuista vauhtia.

Apua.

Ei kommentteja: