generated by sloganizer.net

14. lokakuuta 2008

Mmmmm... Marabou

Ruokailun päätteeksi tänään alkoi tehdä suklaata mieli ihan hirveästi. En jaksanut lähteä kaupasta ostamaan, joten aloin kaivella vanhoja suklaavarastojani. Joskus aikaisemminkin olen maininnut, että minulta jää usein suklaata tai karkkia syömättä. Ostelen siis herkkuja enemmän kuin syön. Joku piti sitä hulluutena, mutta tässä todiste siitä.

No niin, suklaanhimo oli siis valtaisa, joten lähdin etsimään sellaista kätköistäni. (Suklaarahastoon ei tarvinut kajota). Ja kuinka ollakaan, keittiön sivupöydältä löytyikin avaamaton Maraboun Schweizernöt -suklaalevy. Jonka parasta ennen -päiväys oli 1.6.2008. Otin sen käteeni ja se tuntui... öh, hiukan eriskummalliselta. Toinen pää suklaalevystä oli paksuuntunut ja aivan pehmeä. Tämän lisäksi se suhisi minulle. Lievästi pelotti avata se...




Kuten näkyy (kuvaa klikkaamalla vielä tarkemmin), toinen pää suklaalevystä oli mennyt aivan pieneksi piperrykseksi sekä hiukan isommiksi klönteiksi. Se suhina kuului siitä, kun nuo muruset valuivat pakkauksen sisällä liikutellessani sitä.

Miten voi oikeasti käydä suklaalevylle noin? Se ei takuulla ole kastunut, aurinko siihen on kyllä saattanut porottaa kesällä.




Ei tainnut sitten ihan ufoja näkyä tänään, mutta jotain melko ufoa kuitenkin...


Ps. Ai niin. Ainakin tuo auttoi siihen hillittömään suklaanhimoon. Ei nimittäin tehnyt suklaata mieli enää tuon jälkeen.

15 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Olen aina sisäisesti ja vaistolla tiennyt, että marabou on saatanasta.

Maailma osoitti taas minut ylhäiseksi ja oikeamieliseksi. :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, ylistys ja kiitos!

Paransit juuri myös minun suklaahimoni.

:-D

Anonyymi kirjoitti...

Mut siis mmiten on mahdollista, et ihmisellä on noin kauan avaamaton suklaalevy?!!?

Minnuu se levy ainakin vainoais siitä sekunnista lähtien, kun sen kotiini kantaisin.

Mut johan on ällön näköistä. Ja silti tekee mieli suklaata.
Aina miun tekee mieli suklaata.

nona kirjoitti...

Suklaa ei todellakaan ole aina parempaa kuin seksi:D Kyseinen ällötys mömmö vie ainakin sen suuntaiset halut.

Mimmu kirjoitti...

Maaksi olet sinä tulema.. No tottakai se muuttuu tommoseks, kun parasta ennen päivästäkin on noin kauan (älä kysy miten niin voi käydä, en mä vaan tiiä :D).

Annikki kirjoitti...

Miten tuollainen hieno linkkipilvi muuten tehdään?

Elegia kirjoitti...

Sinulla näyttäis olevan aika huono tuuri noiden elintarvikkeiden kanssa (viittaus jogurttiin) :D

Vaikea kyllä kuvitella, että suklaa räjähtäisi tuolla tavalla kaapissa itsekseen, vaikka parasta ennen - päivä olisikin jo ohi. Ettei vaan olisi ollut sutta ja sekundaa alusta alkaen?!

geetzu@gmail.com kirjoitti...

Oisin niiiiin syöny ton.

Anonyymi kirjoitti...

Oisit lähettänyt levyn ja jauheen tehtaalle tutkittavaksi. Ne ovat aina kiinnostuneet, jos tuotteessa on jokin viaksi katsottava. Parasta ennen päivällä ei ole merkitystä, koska tuollaista ei normaalisti tapahdu. Jos flaksi käy, niin lähettävät takaisin paketillisen tehtaan tuotteita.

Tiina kirjoitti...

Annikki, juu, ostakaamme vain fazeria tästä eteenpäin. :D

Nanna, ilo on minun puolellani. :D

Ylläri, mä en tiedä... Se vaan unohtui... :D

Nona, tuo on ehkä totta, mutta kun ei ollut nyt sitä toistakaan tarjolla... :D

Mimmu, no totta kai. Täysin luonnollinen kehityskulku. :D

Annikki taas, minä tein tuon pilven näiden ohjeiden mukaan. :)

Elegia, tuo ei ollut kaapissa, vaan pöydällä. Monta kuukautta. En tiedä kyllä oliko se valmiiksi huonoa, kun en maistanut. Mutta sainpahan ainakin blogattavaa. :D

Geep, no voi, olisi pitänyt lähettää se sinulle. ;D

Schweizernauta, mä kyllä epäilen, että se johtui siitä auringonporotuksesta, joka siihen kesäaamuisin on osunut. (Kun nythän on siis ollut tosi aurinkoinen kesä). Nyt se kuitenkin on jo roskissa.
Sitä paitsi tuo olisi ollut tosi vaikea pakata. :D

Maria kirjoitti...

Minä en kyllä tajua mitä vikaa tuossa on. Alas olisi mennyt,sillä suklaa on suklaa ja sen himoon menee ihan mikä vaan...

Ei kellään voi säilyä suklaalevy noin kauaa, ihan oikein sulle siis!

Tuollaiseksi suklaa muuten muuttuu, jos se sulaa auringonpaisteessa pari kertaa. Ja vanhetessaan se muuttuu kovaksi ja murenee helposti.
Tietoa, ei arvailua. Tosin ei minulla ole päässyt suklaa vanhenemaan sen ostettuani, mutta olen joskus ostanut valmiiksi vanhaa suklaata.

Annikki kirjoitti...

tänk juu, osasin itsekin nyt. :)

Alcinoe kirjoitti...

Tuo on kyllä huutava vääryys ja suklaan väärinkäyttöä. Paheksun.

Anonyymi kirjoitti...

oishan tossa ollut vielä puolikas ihan ok tavaraa... O.o mä olen syönyt kerran 2 kertaa sulanutta ja välillä kovettunutta suklaata. maistui vähän oudolle mutta suklaa on suklaata ja sitä syö vaikka se olisi missä kunnossa hyvänsä. ..nuo murut esmes voisi nuolla tuosta ja voisi olla jännää kokeilla miltä tuota tuntuu pureskella... että rahiseeko se miten hampaissa jne.

O.o

Annette Sinclair kirjoitti...

Kaupassa työskennelleenä opin sen, että suklaa harmaantuu vanhetessaan. Suklaan sisältämä sokeri kristallisoituu ja kovettuessaan muodostaa suklaan pinnalle kovan harmahtavan pinnan.

Itse joskus valitin Pandalle heidän suklaalevystään, joka maistui oksennukselta. Sain korvaukseksi kilon heidän eri suklaatuotteitaan. Koko kilo maistui samalta vatsahapposuklaalta. Vika ei ollutkaan tuotteessa, vaan maistajassa :P.