Fairytale come true

Kävin sitten leffassa ihan yksikseni. Oli ihan mukavaa, paitsi että minulla ei todellakaan ole mikään seurapiirirakko. Nytkin kävin ennen leffaa vessassa ja silti varmaan leffan puolivälissä jo alkoi olla sellainen olo, että pitäisi päästä vessaan. Ärsyttävää! Enkä edes ollut juonut ennen leffaa mitenkään suunnattomasti.

Ainut asia, minkä takia asuisin mieluummin pääkaupunkiseudulla kuin Tampereella, on elokuvat. Nytkin jos vertaili Finnkinon tarjontaa Helsingissä ja täällä, niin pisti vituttamaan kuin pientä eläintä. Helsingissä olisi ollut menossa miljoona leffaa, jotka olisin voinut mennä katsomaan ja Tampereella... ei oikeastaan yhtään! Sooloilua olisin voinut mennä katsomaan, mutta arvelin jonkun ehkä haluavan lähteä kanssani katsomaan sitä, joten menin katsomaan leffaa Lumottu (Enchanted). No joo, olihan se ihan katseltava. Ei se nyt älyttömän huono ainakaan ollut, koska nykyisin käytän huonon leffan mittapuuna elokuvaa Yö museossa. (Se nimittäin oli todella huono! En ikinä aikaisemmin ole vakavasti harkinnut poistuvani leffasta kesken kaiken.) Ehkä en vaan ollut sopivalla mielialalla katsoakseni tuollaista romanttista höttöä, koska välillä toivoin tuon Lumotun loppuvan mahdollisimman pian. Olihan siinä kaikenlaista hauskaa ironiaa saduista (ja se prinssi oli vähän Tuomo Ruudun näköinen), mutta silti pääosin se oli vähän tylsä. Ja siinä laulettiin... No, jos tykkää prinsessasaduista ja romantiikasta, niin kannattaa toki käydä katsomassa.

Nyt menen pistelemään valmispizzan poskeeni ja sen jälkeen lähden blogikierrokselle.

Farewell, my loves!