generated by sloganizer.net

5. joulukuuta 2007

Land ho!

Keskustassa olen muutamana päivänä kiinnittänyt huomioni sellaiseen vanhaan mieheen, joka istuu karvalakki kourassa kadunkulmassa ja ilmeisesti toivoo almuja. Sydäntäni on pistänyt pahasti joka kerta, koska tunnen jonkinlaista säälin ja empatian yhdistelmää tuota vanhusta kohtaan. Kyseessä on siis ihan kotimaisen näköinen ukkeli, eikä hän (kai) ole näitä ulkomaalaisia, jotka polvillaan tuolla rahaa kerjäävät. Olen mielessäni miettinyt sen vaarin tarinaa, millaista hänen elämänsä on ja miksi hän joutuu istumaan pakkasilla pihalla kerjäämässä. Voihan olla, että hän ei olekaan lainkaan niin sympaattinen vanha mies, jolta näyttää. Ehkä hän onkin suuri saituri, joka on saanut noilta ulkkareilta mielestään hyvän liikeidean, jotta saisi rahaa jouluvinettoihinsa.

No oli miten oli, joka tapauksessa tuo ukko oli kadonnut tänään. Siis todellakin hävinnyt ilmaan. Hänen penkkinsä ja keppinsä ja karvahattunsa olivat siinä kadunkulmassa, mutta itse ukkoa ei näkynyt missään. Tämä jäi vaivaamaan minua. Mihin se ukko on siitä voinut köpötellä ilman kainalosauvaansa? Onko keppi vain rekvisiittaa säälin keräämistä varten ja oikeasti ukko loikkiikin kuin nuori varsa ympäriinsä? Vai oliko joku kaappannut sen ukon? Alienit? Olivatko ne ulkkarit vieneet hänet nurkan taakse rökitettäväksi, kun oli törkeästi tupannut heidän reviirilleen? Vai oliko ukko saanut sairaskohtauksen tai muuta, ja hänet oli toimitettu sairaalaan lepäilemään? Ja miksei hänen omaisuuttaansa sitten kukaan olisi kerännyt mukaan? Tämä asia jäi suuresti vaivaamaan, enkä varmaan koskaan saa vastausta tähän. Ehkä parin päivän päästä se vaari istuu siellä taas almuja anelemassa, niin kuin mitään ei muka olisi koskaan tapahtunutkaan.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hämmentävää. Tuolla lailla menee ja katoaa.

Tiina kirjoitti...

Niin minustakin. Että penkki ja lakki ja keppi kuitenkin jäi.

Anonyymi kirjoitti...

Pöh, ei taidettu sit kumpikaan saada... ainakaan sitä meemiä nimittäin :(

Tiina kirjoitti...

Ei saatu... :(

Kami kirjoitti...

Jos se oli ninja.

Tiina kirjoitti...

Luulen kans.

Anonyymi kirjoitti...

Onko se kadonnut?! VOIH! Olen monesti minäkin miettinyt sen miehen tarinaa. Ihan samoilla linjoilla munkin epäilykset kulkivat. Se on jotenkin niin hellyttävän näköinen vanha mies. Ihan pahaa tekee aina ja on pakko kääntää pää pois. Muuten tulee itku. Höh.

Tiina kirjoitti...

Joo, no ainakin tiistaina se oli kadonnut. Sen jälkeen en ole käynyt tarkistamassa tilannetta. Ehkä se oli vaan lähtenyt kahville ja jättänyt romppeensa siihen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Jos se oli vaan kulman takana pissalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuo ano olen minä Helena. En mie osaa tätä siun uutta systeemiä lainkaan... Höh!

Tiina kirjoitti...

Saattoipa olla. :)

Tää kommentointi on kyllä vähän hassu nykyisin.