14. & 15. luukku

***

Koska I:n alus oli nyt lentolukittu, oli heidän jatkettava matkaansa jollain muulla keinoin. Kävellen he eivät ikinä löytäisi joulumieltä ja pyöräily oli kielletty jo aikaa sitten Tampereen keskustassa. Tämä kielto oli seurausta suuresta polkupyöräkapinasta, joka tapahtui 2000-luvun ensimmäisellä neljänneksellä pyöräilijöiden mitan tultua vihdoin täyteen. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina... I ja Petteri siis miettivät kuumeisesti kuinka he nyt jatkaisivat joulumielen etsimistä, kunnes Petterin pään päälle syttyi lamppu. Niin, siis sellainen lamppu, joka syttyy, kun satuhahmo saa idean. Petteri muisti nimittäin kaukaisen ameriikan serkkunsa Rudolfin. Amerikassahan sikäläisen joulukollin apulaisporot osasivat lentää. Ja mikä sen parempi olisi heidän tarpeisiinsa kuin lentävä porovaljakko ja heidän rekensä.

***

Petteri otti oitis radiopuhelinyhteyden Amerikkaan ja tavoitteli serkkuansa Rudolfia. Rudolf sekä hänen amerikan toverinsa olivat syvästi järkyttyneitä, kun kuulivat joulumielen kadonneen. Eihän heilläkään olisi töitä, jos tilannetta ei saataisi korjattua! Rudolf lupasi saapua paikalle as soon as possible, kuten Amerikassa sanotaan. Eikä aikaakaan, kun taivaalta alkoi kuulua kulkusten kilkatus, Rudolfin vieläkin punaisempi nenä loisti ja kuuden yhdeksän (kiitos ystävälliselle kommentoijalle korjauksesta, toim.huom.) lentävän poron retkue saapui paikalle. No, suomalaisethan eivät tietysti olleet tottuneet lentäviin poroihin — muualla kuin televisiossa — jäivät he kaikki suu auki tuijottamaan taivaalle. Syntyi aikamoinen kaaos, kun ihmiset juoksivat paikalle hämmästelemään ja pällistelemään tätä suurta ihmettä!

***