Tänään on kai vapaapäivä. Nousin jo kahdeksan aikaan, koska odottelen puhelua, mutta ei sitä puhelua kuulu. Se kai tarkoittaa sitä, että on vapaapäivä. Jotenkin ärsyttävää. Olisi kiva tietää jo illalla täytyykö aamulla lähteä töihin vai ei. Vapaa ei ole oikeasti kovin vapaa, jos koko ajan kuitenkin on lähtökuopissa. Jos se puhelu sitten kuitenkin tulisi...
Olisin kyllä ihan mielelläni tehnyt töitä tänäänkin, rahaahan siitä saisi. Homma on ihan ok ja seura hyvää. Jos tänään olisi vapaapäivä, niin tänään sitten varmasti olisi siivouspäivä. Tässä nyt vaan on sellainen fiilis, että kun päivä alkaa tällaisella odottelulla ja epävarmuudella, niin en varmaan saa koko päivänä tehtyä yhtään mitään. Menen jotenkin ihan toistaitoiseksi ja jumittavaksi, jos odotan jotain. En juurikaan pysty keskittymään mihinkään muuhun. Voisihan joku sitten edes soittaa, että ei tarvitse lähteä. Mutta toisaalta arvasinkin tämän jotenkin jo eilen, että näinhän tässä tulee käymään. Koko säätö työvuoroista oli eilen illalla niin sekavaa ja vaikka yhdelle oltaisiinkin soitettu, että teidän ei tarvitse tulla, niin se yksi on taatusti niin tanopää, ettei tajua ilmoittaa meille lopuille asiasta.
Jos tämä blogi jossain vaiheessa toimi minulle jonkinlaisena terapeuttisena kanavana itseni ja asioideni purkamista varten, niin sinä se ei enää ainakaan toimi. Tätä lukee liikaa ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä tämän blogin ulkopuolella. Enkä nyt tarkoita teitä, joihin olen tutustunut tätä kautta ja joiden kanssa nähdään silloin tällöin, vaan läheisempiä ihmisiä. Tulee mietittyä tosi tarkkaan mitä tänne kirjoittaa, ettei sitten vahingossa loukkaa jotakuta tai ettei joudu selittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan irl. Jotkut asiat vaan haluaa pitää piilossa niiltä ihmisiltä, joita joutuu katsomaan (saa katsoa) silmiin. Joskus sitä todella kaipaa sellaista kanavaa, jossa saisi vain olla ei-kukaan ei-mistään. (Tämä oli nyt vain tällainen irrallinen ajatus. Kenenkään ei tarvitse kysyä, että tarkoititko minua. En tarkoittanut.)
Soi nyt puhelin, hitsi vieköön!
Edittiä myöhemmin: Pakkohan se oli sitten itse ottaa asioista selvää, kun ei kukaan vaivaudu informoimaan. Ei tarvitse mennä tänään minnekään, mutta jotenkin en nyt jaksa riemastua tästäkään. No, ehkä saan kohta siirrettyä itseni jonkinlaiseen vapaamoodiin.
4. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Minua ärsyttäisi myös tuollainen päivystys. En osaisi itsekään keskittyä mihinkään, kun ei voi tietää tuleeko noutaja. Ei se tosiaan ole mitään kunnon vapaata, kun ei voi tehdä tai mennä oikein minnekään, kauas ainakaan.
Toivottavasti soittavat ja päästävät sinut piinasta!
Niiiiin mietimme samoja.
Puhelinta myöten.
Elegia, tosi ärsyttävää. Ja juuri laitoin tekstaria sille yhdelle sällille, että onko kuullut mitään, niin viesti ei edes mene perille. Mitä vit...
Onko mun puhelimeni rikki? :D
Jenni, niinpä. Elämä on just niin tällasta.
Odottaminen on kyllä ihan syvältä.
Soi nyt!
Ja sitten ihan muuhun, tuo viimeinen kappale on miunkin blogissa valitettavan totta. Välillä iskee tosi rankka sensuuri, kun tietää, et sille kysymysten ja olettamuksien tulvalle irl-ihmisten kanssa ei tulis loppua.
Jos löytyis joku hyvä keskitie?
Tai sit osais olla välittämättä?
No ainakin omalla kohdalla, en usko kummankaan onnistuvan!
Mut hyvää työ/vapaapäivää soitosta riippuen! :)
Ylläri, eihän se soinut, joten jouduin selvittämään asian itse. Vapaapäivähän siitä pärähti.
Kai sitä vaan pitäisi olla välittämättä. Tavallaan uskon kyllä, että läheisimmät ihmiset hyväksyvät minut ajatuksineni kaikkineni, mutta jotenkin... Joskus vaan ei taho.
Hyvää päivää sullekin! :)
Tuo odottelu risoo. Olen kerran elämässäni ollut työsuhteen aluksi pari kuukautta kotona kärppänä puhelimen ja koneen ääressä. Kun sitten kerroin asiasta ystävilleni (ja mainitsin, että palkka onneksi juoksi koko ajan), he totesivat että kyllä moinen loma kelpaisi heillekin. Mutta kyseessä ei tosiaankaan ole loma, jos ei uskalla tehdä minkäänlaisia suunnitelmia varttia pidemmälle. Normaalihommissa voisi vaikka hankkia aidon vapaapäivän liukumatunneilla, jos olisi joku meno, mutta tuollaisessa tilanteessa sitä vapaata ei voi sopia kenenkään kanssa. No, onneksi ei ole sitä tilannetta enää.
Niin, ja kaikista parasta tässä mun tilanteessani on se, että en tosiaan saa palkkaa kuin tehdyiltä tunneilta.
Sekös vasta syökin naista...
Etenkin kun tilanne on se että eräillä on tällä viikolla viisi työpäivää ja eräillä toisill on vain kolme tai jopa kaksi työpäivää. Reilua.
Lähetä kommentti