22. syyskuuta 2010

Day 22 - A song that you listen to when you're sad

Olen silleen hassu, että jos olen tosi surullinen, niin en oikein pysty kuuntelemaan musiikkia ollenkaan. Kun olen henkisesti oikein käpertynyt, niin en pysty ottamaan vastaan mitään, mikä menee jonnekin syvälle. Mutta sitten on kappaleita, joita voi kuunnella silloin, kun tarvii saada tiristettyä itsestään jossain nielussa jylläävä itku ulos. Niitä kappaleita löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.

Mutta ehkä tämä valitsemani kappale on kuitenkin sellainen, jota tulee kuunneltua sellaisessa tietynlaisessa haikeassa olotilassa, ehkä jopa surullisessa. Laulun sanat ovat niin monella tasolla totta.

KT Tunstall - Other Side Of The World

Tai tämä.

Herra Ylppö ja Ihmiset - Sata Vuotta

Life is a beach and then you dive.

3 kommenttia:

Penni kirjoitti...

Hupsista, en pystynyt kuuntelemaan tuota ekaa loppuun. Kieltämättä surullisen haikea, ja niin kaunis. Täytyykin tutustua paremmin tuotantoonsa, mutta ei ehkä juuri nyt :)

Tuota Sataa vuotta en ole voinut kuunnella vähään aikaan, mp3:ssa se minulla on, mutta hyppään aina heti yli, kun biisi alkaa. Sen sanat vaan sattuvat arkaan paikkaan.

ian kirjoitti...

Aika vahvasti puskee tietty teema noista kappalevalinnoistasi esille. Ajattelinkin tarjota vähän erilaista näkemystä tuohon otsikkoon. Tämä on sen verran uusi tuttavuus, etten ole mitenkään erityisen surullisena ehtinyt tätä kuuntelemaan, mutta potentiaalisesti hyvinkin sopiva siihen mielentilaan. Menee toki loistavasti paremmallakin tuulella.

Ja sanottakoon nyt vielä, että ei minusta surullisena ole pakko kuunnella musiikkia joka tukee/vahvistaa ko. tunnetilaa. Ihan hyvin voi kuunnella musiikkia joka saa paremmalla mielelle.

Linkittämäni kappale on mielestäni sellainen, että kukin saa tulkita sen haluamallaan tavalla surulliseksi tai toivoa herättäväksi tai jollakin muulla tavalla. Mitä hyviin sanoituksiin tulee, Cakella on niitä paljon.

Tiina kirjoitti...

Penni, KT Tunstall onkin aikas ihana. Sillä on muitakin hyviä biisejä. Yksi lemppareistani on Black Horse and the Cherry Tree.
Ja toi Sata vuotta sattuu meitsiinkin nykyisin vähän liian omakohtaisesti.

Ian, joo, eikä se teema ole edes mikään sattuma.
Ihan totta turiset, en mäkään kyllä yleensä kuuntele surullisena surullista musiikkia, paitsi silloin jos täytyy saada hetki rypeä. Rypeminen muuten auttaa yleensä eikä hetken päästä enää ole yhtään niin surkea olo.
Toi Cake kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitäis tehdä lähempää tuttavuutta.