generated by sloganizer.net

13. tammikuuta 2008

Itkisitkö onnesta...

Kirjoitin tämän viime yönä ja meinasin, etten julkaise tätä ainakaan tällaisenaan, mutta antaa mennä nyt vaan...

Koko eilisen päivän ja illan pisti jostain syystä vasempaan kylkeen. Ei kivaa laisinkaan. Tämän lisäksihän tietysti on toisinaan hartiavaivoja, olkapäätä särkee, niskaa jomottaa, kädet ovat kipeänä... Eikä meitsi ole täyttänyt vielä kolmeakymmentäkään. Oikeasti, missähän kunnossa mahdan olla sitten, kun elämää on takana toiset 30 vuotta? Kantositeissä? Tarttis oikeasti tehdä jotain. Olen kateellinen ja katkera sille versiolle itsestäni, joka seitsemän vuotta sitten jaksoi tehdä sata vatsalihasliikettä ja joka pystyi polkemaan kokonaisen spinning-tunnin pysähtymättä välillä läähättämään. Sitten muutin tänne kuuseen, jossa ei ole minkäänlaisia liikuntapalveluita ja salilla käynti väheni ja lopulta lopetin kokonaan. Se vaan tuntui aivan liian raskaalta (ja aikaavievältä) matkustaa ensin bussilla puoli tuntia keskustaan, kävellä hieman keskustasta sivussa olevalle kuntosalille, joka näppärästi sijaitsi melko korkean mäen päällä, rehkiä se tunti-puolitoista, kävellä se sama mäki alas ja istua taas bussissa puoli tuntia päästäkseni kotiin. Treenaamisesta tuli hyvä olo, mutta kuntosalilla vihasin aina alkulämmittelyä ja loppuvenyttelyä. Olen aivan liian lyhytjänteinen polkemaan puoli tuntia jossain stepperissä ja liian laiska venyttelemään kunnolla ilman ohjausta.

No mutta, ei pitänyt oikeastaa tuosta avautua, vaan piti avautua siitä, että haluaisin lomaa toisinaan itsestäni. Tästä kolottavasti kropasta, mutta myös pääkopastani. Kaikki tuntuu aina vaan menevän ihan blaah. Voisin vaikka vuoden tai pari tehdä jotain täysin aivotonta liukuhihnatyötä, vaikka latoa jotain komponentteja paikoilleen, josko sitten sen jälkeen taas kiinnostaisi käyttää aivojaankin johonkin. Voisin myös muuttaa jonnekin Tiibetiin vuoristoille (en tiedä miksi Tiibetiin, se vaan tuli jostain mieleen, eihän siellä varmaan voisi mitään komponentejakaan latoa) viettämään laatuaikaa itseni kanssa (tai mieluummin jonkun toisen, koska juurihan halusin lomaa itsestäni) ilman mitään ihmissuhteita, koska en vaan osaa. Ihmisten kanssa on aina vaan turhia odotuksia, väärinkäsityksiä ja solmuun menneitä asioita.

Mutta ei ole helppoa ollut siinä 14-vuotiaanakaan. Itse asiassa nykyisin on paljon helpompaa, omalla tavallaan ainakin. Omalla tavallaan vaikeampaakin. Mutta joka tapauksessa, vuorossa on ensimmäinen osa lupaamistani päiväkirjakatkelmista. Olen loistanut älylläni ja johdonmukaisuudellani jo varhaisina nuoruusvuosinani, kuten seuraavasta voitte todeta... (Ihan pakko heittää kursiivilla muutamia kommentteja tuonne sekaan.


***

18.5.1993

Vihdoin mä löysin etsimäni, eli tän päiväkirjan. Mä ajattelin, että mä en enää koskaan kirjota päiväkirjaan, mutta nyt mulle tuli mieleen että musta on sitten aikuisena kiva (?) lukee näitä. Tosin mitäs näissä ois lukemista? Mä kirjotan päiväkirjaan aina jotain ihan paskaa. Enää en. Jos ei oo mitään kirjotettavaa niin en kirjota. [Heh, kuulostaako tutulta? En koskaan valita tänne blogiin kirjoittavani ihan paskaa. :D] Mutta kun mulle ei ikinä tapahdu mitään. Tai tapahtuu, vähän liikaakin, mutta... ei jätkiä...

On yks söpö J ja on yks koiranpennun näkönen T [ei mitään käsitystä enää kuka tämä jälkimmäinen oli]... Kummatkin M:n [teh isosisko] ikäsiä... On yks... A... mun mielestä hyvännäköinen, mutta ei kovin monen muun. Enkä mä siitä tykkääkään. Ulkonäkö ei ratkase mitään. Mä en tunne sitä. Mikä mussa itse asiassa on vikana, kun mä en pysty tykkään kestään? No tuskin mikään, mä vaan järkytyin vissiin siitä kun mä vahingossa kerroin [yhdelle] ja [toiselle] tykkääväni P:stä. Jos mä oisin tienny mitä siitä seuraa, niin mä oisin jättäny senkin kertomatta. [Mitähän siitä on mahtanut seurata? Ei minkäänlaista muistikuvaa enää. Ei ilmeisesti mitään kovin traumaattista.]

Anyway, nyt on tosi nättejä melanoomailmoja. No ei sentään. Mä toivon, että mulla on tarpeeks hyvä ihosyövän vastustus iho. Api, mun vanha appelsiinipuu taitaa kuolla, mutta nyt mulle on kasvanut toukokuussa -93 uus appelsiinipuu, Frankie. Ou jes, kun mä sunnuntaina jouduin keskelle ukkosmyrskyä. Me oltiin oltu kävelyllä Pispalassa [yhden] kanssa ja kun multa oli kotiin matkaa enää muutama sata metriä niin se tuli päälle. Mä olin ihan kun oisin käyny suihkussa vaatteet päällä. Tosi viisasta nimittää kasveja... vai mitä?

Mä pidin tänään esitelmän äikän tunnilla perheväkivallasta. Tai itse asiassa mä pidin sen välitunnilla [pienelle joukolle luokkakavereita]. Se nauhotettiin opelle, koska ope on nyt pakkolomalla. Koulut on nykyään ihan aneemisia. Opettajat on palkattomilla lomilla, oppilaat joutuu pistään työkirjat kiertoon ja kumittamaan niitä. Se J on kai narkkari. Tai en tiedä, mutta toivon että ei ois. [No narkkari nyt oli ehkä turhan jyrkkä ilmaisu...]

[Tähän väliin olen raapustellut jotain Manowarin laulun sanoja! Siis Manowarin...........]

Mulla on nyt kovana tavoitteena (kesäloman loppuun mennessä) ruveta kovasti tykkään jostakusta henkilöstä. G'bye now!

Tiina

[Loppuun on tehty vielä jälkikäteen merkintä:] 25.6. Mä muuten onnistuin siinä aika hiukan. [Tarkoittaa siis ilmeisesti sitä tykkäämään rupeamista.]

***


Tämähän ei ollut vielä kovinkaan nolo merkintä, mutta tuo poukkoilu aiheesta toiseen oli aika huvittavaa. Tässä myös mainittiin ensimmäistä kertaa tuo "yks söpö J", joten luvassa on... ööh... taattua kamaa.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Api ja Frankie..? Ihan parhaita nimiä appelsiinipuille.

Wille kirjoitti...

Mahtavaa! Rohkeasti vaan jatkossakin lisää. Minä en varmaan 14-vuotiaana tiennyt sanaa melanooma. Vieläkö nimeät kasvisi?

Mitähän mulla olis lukenut jos olisin 14 vuotiaana päiväkirjaa pitänyt. Varmaan jotain miten pelasin Duke Nukemia ja kuuntelin Paradisiota.

Tiina kirjoitti...

Tb, kyllä mulla on taas leikannut... :D

Wille, ei ole viime aikoina kyllä tullut nimettyä kasveja. Ehkä niihin appelsiineihin jotenkin kiintyi enemmän, kun ne itse kasvatti ihan siemenestä alkaen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ja tuohon otsikkoon sanoisin vielä, että kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana päiväkirjaotanta!!! Tuollaista se just oli silloin teinivuosina. Mua ihan hymyilyttää. Lisää tuollaista. :D

Maria kirjoitti...

Minäkin olen joskus todennut, että ei blogimerkinnät kovin kamalasti ole niistä teinivuosien päiväkirjoista muuttuneet... Hauska otos, lisää vaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan salaperäisen J:n seuraavaa vierailua päiväkirjasi sivuilla :D

Anonyymi kirjoitti...

Tulin vain kertomaan, että blogissani on sulle kukkasia.

Anonyymi kirjoitti...

Samat sanat, mullakin on sulle kukkia, poikkea katsomassa!

Tiina kirjoitti...

Tb :D

Sirenita, se oli just niin tollasta. Lisää tulee, kunhan kehtaan.

Mymskä, se on kyllä totta, ei nämä siitä ole miksikään muuttuneet. :D
En tiedä paljonko kehtaan tänne laittaa siitä J-hommelistakaan. :D

Marikki ja Haahis, tule oitis noutamaan kukkaset! Kiitos paljon! :)

Wille kirjoitti...

Minultakin kukkia! Olet sinä suosittu.

Tiina kirjoitti...

Kiitos, Wille! :)