generated by sloganizer.net

9. tammikuuta 2008

You're no worse than me

Ei ole kuulkaas ihmisen hommaa olla koulussa viidestä seitsemään. Menee ihan koko päivä jotenkin harakoille, vaikka koulua olisikin vain kaksi tuntia. Eikä erityisesti kannata viettää päivää niin, ettei ole ehtinyt syömään. Tai muka ehtinyt. En ole syönyt vieläkään. Saatan kupsahtaa hetkenä minä hyvänsä.

Ei myöskään ole reilua, että kun ihminen lähtee koulusta ja käy ruokakaupassa siinä nurkilla, niin sen jälkeen kotobussi menee nenän edestä ja seuraavaan bussiin on aikaa puoli tuntia. Nälissään siinä sitten ihminen raahustaa kauppakassin kanssa eessun taassun. Ihminen saattaa jopa erehtyä ostamaan hehkuvan punaisen lipallisen ja tupsullisen grunge-tyylisen pipon siinä odotellessaan. Vaikka se ei ollut edes alennuksessa, toisin kuin muun väriset lajitoverinsa. Mutta täytyyhän sitä ihmisen saada lohtua elämäänsä siinä kurjuuden keskellä.

Olen innostunut kuuntelemaan Zen Caféta taas pitkästä aikaa. Erityisesti se Rakastele mua bändin viimeisimmältä (?) levyltä iskee tällä hetkellä oikein mukavasti. Johtuu varmaan siitä, että olen niin järjettömässä puutostilassa. Sitten sitä kiduttaa itseään kuuntelemalla sitä biisiä kerta toisensa jälkeen. Nimittäin jos ihan suoraan saan sanoa, niin tähän astisen elämäni pisin selibaatti on meneillään. Mutta toivon, että lopussa seisoo joku muukin kuin kiitos. (Pahoittelen, jos tämä järkytti jotakuta siveellistä lukijaani).


9 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Juu, tuo on niin ongelmana, kun ei kukaan ole kotona laittamassa ruokaa. Itselleen ei viitsi tehdä ja sitten huomaakin olleensa syömättä koko päivän. Minulla vielä niin, että kaupat ovat siinä vaiheessa jo kiinni.

Mistähän saisi palkattua vaikka sellaisen osa-aikaäidin? Oman Nannyn hoitamaan?

Maria kirjoitti...

Oko sulla niiiin siveellisiä lukijoita? :D

Tuo biisi, oletko huomannut, että sen rytmi on kuin rakastelusta, yhdessä kohtaa on selvästi kliimaksi ja iso O (jotain räjähtää).
Minähän en siis tietenkään ole koskaan tuossa tilassa, kiinnitin muuten vaan joskus huomiota *viheltelee*. Putro on varmaan mielessään harjoittanut seksiä, kun on sitä kirjoittanut.

Tiina kirjoitti...

Annikki, sellainen vuokraäiti voisi kyllä olla hyvä. Kävisi aina huolehtimassa siitä, että on maittava ja ravitseva ateria tarjolla ja sitten lähtisi pois.

Mymskä, luulen kanssa, että ei ole. :D
Mietin kyllä tuossa, että onkohan se Putro ollut rakastunut kirjoittaessaan sen kappaleen. Mutta noin tarkkaan en ole sitä huomannutkaan kuunnella. Täytyypä ensi kerralla!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös me kaikki täällä ihan siveellisiä olla... (nyökyttelen varsin rivakasti päätäni täällä.)

Mutta eikö se niin mene, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Eh?!

Tiina kirjoitti...

Kyllä, varsinaisia siveyden sipuleita.

Niinhän se menee ja siksi tässä kärvistelläänkin. :D

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo nyt järkytti täysin siveetöntäkin lukijaa.

Tiina kirjoitti...

Voih! Olen tooosi pahoillani. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Niin, katos, hätä ja puute aina järkyttää tämmöstä humaania ihmistä.

Tiina kirjoitti...

Kiitos myötätunnosta.