generated by sloganizer.net

5. tammikuuta 2008

Sen pituinen se

Etsin tuossa noita vanhoja päiväkirjojani, ja löysinkin, mutta löysin samalla myös kaikkea muuta. Löysin tuollaisen vihkon, johon olen joskus raapustellut pari tarinaa, tosin molemmat kesken jääneitä. Harmillisesti olen jättänyt päiväämättä nuo tarinat, enkä muista ikinä noita kirjoittaneeni, mutta käsialan tunnistan omakseni. Jostain viime vuosituhannen loppupuolelta nuo kuitenkin ovat. Varmaan viimeisiä tarinoita ikinä, mitä olen yrittänyt kirjoittaa, joskus 17-20-veenä, ehkä?

Koska en ole kauheasti tänne fiktiota kirjoitellut, niin jaan tässä ja nyt tuon Eenokin lyhyeksi jääneen tarinan kanssanne. Itse muuten tyrskähdin nauruun yhdessä kohtaa tuota tarinaa. Älkää olko kauhean kriittisiä. (Kappalejaot ja muut kirjoitan juuri niin kuin ne tuossa vihossa on tehtynä).

***

"Älä sinä siitä huoli, mitä se maailma tuo", sanoi äiti, kun Eenokki pirtin hämärissä tahtoi kysellä maailman menosta. Isä tiesi kertoa kaikenlaista, mutta senkin äiti tyrmäsi sanomalla ettei se isäskään paljoa tiedä, kuvittelee vaan.

Pirtti oli hämärä ja luteitakin taisi olla tasapuolisesti joka lapselle. Yöt nukuttiin ahtaasti ja aamulla äidin selkää kolotti. Se otti lääkettä pienestä pullosta nurkan takana ja voivotteli. Isä lähti töihin ja kysyi lähteekö Eenokki, ja joka ikinen aamu äiti sanoi, että älä sitä sinne, hommias sekottaan. Olisi Eenokin tehnyt mieli, mutta minkäs teit.

Sieltä pienestä pirtistä Eenokin pitäisi kasvaa isoon maailmaan.

...

"Meille ei sähköjä tarvita", sanoi äiti ärhäkkäästi, kun vanhin sisko kertoi kaverillaan jo olevan. "Ne on niitä hienostelijoita. Ei ne edes elikoitaan hoida." Sen oli Eenokki kuullut ja piirtänyt paperille sähkön. Ei pieni poika tiennyt mikä se oikeastaan oli, mutta vei sen siskolle lohduksi. Kovasti se väitti tykkäävänsä sähköstään. Tyhmänä se häntä piti, ajatteli Eenokki.

Eenokki oli jo pienenä viisas ajattelija. Niin miettiväinen, että tyhmänä häntä pidettiin. Kun isä oli ryyppyiltana luvannut Eenokin naapurin isännän tyttären sulhaseksi [tässä luki oikeasti vaimoksi, toim.huom.], oli äiti sanonut: "Ei se tyttökään tyhmää ota." Eenokki ei tiennyt miten lause pitäisi käsittää, mutta varmuuden varalta hän tunsi viillon sydämessään ja vuodatti pari kyyneltä. Eenokki sanoi, ettei tahtonut naimisiin. Kamalaa oli ajatellakaan, että hänkin joskus olisi niin kuin äiti ja isä.

Eenokki oli joskus kamarin oven raosta katsonut, kun äiti ja isä nukkuivat. Sellainen huohotus oli käynnissä, että Eenokki pelästyi moneksi vuodeksi.

...

Eenokki oli jo 15, kun isä sitten kuoli. Äiti itki ja valitti, otti lääkettä pikku pullosta yhä useammin. "Eenokki on talon vanhin mies nyt", sanoi joku sukulainen ja äiti pillahti yhä pahemmin itkuun. Ei äidin mielestä Eenokki ollut mies, vaan tyhjänpäiväinen haihattelija. Mutta totuus oli totuus, ja Eenokki oli kai naitettava naapurin kauniin tyttären kanssa.

Tytöstä oli muodostunut nirppanokkainen ja pahasuinenkin. Eenokkia hirvitti edes tavata neitiä, mutta kohtelias täytyi olla.

***


Siihen päättyi Eenokin tarina.

14 kommenttia:

Brim kirjoitti...

Loppui justiin kun alkoi käydä jännittäväksi. Kirjoita lisää! Pyydämme! Toivomme! :)

Tiina kirjoitti...

Saas nähdä.
Jos jostain saan tietooni miten Eenokille kävi, niin saatan sen teillekin kertoa. ;D

Minja kirjoitti...

Eihän tätä näin voi lopettaa. Nyt sun on ihan pakko kirjoittaa Eenokin tarina loppuun. Kansa vaatii lisää!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää tekstiä, jatkoa keinolla millä hyvänsä!

Alcinoe kirjoitti...

Ei ole totta, tämä on ihan paras Tiinalassa ikinä! =D Kerro Eenokin tarina loppuun, kerro.

Elegia kirjoitti...

Minäkin haluan enemmän Ennokkia (mikä nimi!). Kohteliaaksi on poika ainakin opetettu, jos ei muuta ;D

Elegia kirjoitti...

Siis EENOKKIA. Kappas, kun en edes yhtä lausetta saa kirjoitettua ilman virheitä. Hmhps.

Anonyymi kirjoitti...

Voi herran piasus! Eenokki on mun uus veivöritti! :D (Vaadin myös tarinalle jatkoa, koska kerran muutkin! Olen laumasielu.)

Maria kirjoitti...

Voi Eenokkia... Mainio juttu! Tuollaiset löydöt ovat aarteita.

Minua harmittaa, kun olen mennyt tuhoamaan melkein kaikki vanhat (siis ne tosi vanhat) juttuni. Olen kirjoittanut mm. kirjaa joskus suunnilleen kymmenenvuotiaana, mutta hävitin senkin, kun joku meni lukemaan sen keskeneräisenä. Miten niin perfektionisti..? Myöhemmin toki olen ymmärtänyt prosessikirjoittamisen hienouden :D

Sinussa on selkeästi ollut ainesta jo nuorempana :)

Tiina kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista, en osaa sanoa noihin mitään. Olette niin kovin ystävällisiä. :)

Jos nyt jatkaisin Eenokin tarinaa, niin se varmaan lässähtäisi, koska olen hiukan ruosteessa. :D

kervå kirjoitti...

Veikkaan, että tyrskähdit tuossa huohotus-kohdassa. Minä ainakin :)

Tiina kirjoitti...

Nimenomaan juuri siinä kohdassa. :D

Maria kirjoitti...

Minä pidin erityisesti tästä lauseesta: "Eenokki ei tiennyt miten lause pitäisi käsittää, mutta varmuuden varalta hän tunsi viillon sydämessään ja vuodatti pari kyyneltä."

Tuollaisia helmiä toivoisin itsekin kirjoittavani :)

Tiina kirjoitti...

Kiitos, Mymskä. Kiva jos miellytti. :)