Oli juuri alkanut kesäloma ja päätin nukkua päiväunet. Olin päässyt mukavaan asentoon, kun puhelin pirisi. Revin itseni sängystä ja vastasin puhelimeen: "Hartikaisella, Mira puhelimes..." Loppu jäi kimittävän naisäänen alle. Nainen kirkui:"Mitä sinä oikein taas yrität? Veikko*), sinä olet jo iso mies. Vieläkö sinä imitoit pikkutyttöjä!" Minä änkytin: "Mutta... en minä ole Veikko." Nainen kiivastui: "Jos et nyt ole kunnolla niin..." Minun ei auttanut muu, kuin sulkea puhelin. Lössähdin sängylle. Ovikello soi! Laahustin ovelle. Oven takana oli joku mies. Avasin oven. Mies veti henkeä: "Päivääminämöisintämmöisiäarpojaviisimarkkaakappale!" Huokaisin: "Ei ole rahaa!" ja suljin oven. En jaksanut enää kävellä sängylle, joten rojahdin sohvalle. Olin jo nukahtanut, kun ohi meni pikajuna. Putosin sohvalta ja luulin hetken olevani itse junassa, melu oli niin kova. Sillä hetkellä päätin sen! Muutan maalle.
Jo seuraavana aamuna lähdin uuteen kotiin. Kun kävelin kotini ympäristössä, huomasin, että se oli todella hiljainen kylä. Siellä ei ollut ainuttakaan autoa, ei ainuttakaan eläintä, mutta ihmisiä sitäkin enemmän. Ihmiset eivät kuitenkaan puhuneet, eivätkä pukahtaneen. Joka kerta kun joku käveli minua vastaan, vilun väristykset kulkivat selkääni pitkin ja yritin hymyillä. Kun kävin iltaisin nukkumaan, junan melusta ei ollut tietoakaan. Aamuisin nukuin liian pitkään, koska postiljooni ei tullut kolistelemaan oven taakse. Olin niin hermostunut hiljaisuudesta, että hyppäsin kattokruunuun, kun oveen koputettiin. Ja mikä kamalinta, kattokruunu ei edes kilahtanut! Oven takana oli radio. Vihdoinkin voisin kuulla toistenkin ääntä. Mutta radio oli mykkä! Potkaisin raivoissani seinää, mutta... kuten arvaattekin... ei kuulunut mitään ääntä.
Olin varmasti shokissa, kun juoksin ulos kaupungista. Kun pääsin kaupungin rajojen ulkopuolelle, kenkieni ääni alkoi taas kuulua. Hypin riemusta. Muutin aivan lähelle rautatietä ja talossa on vielä se etu, että seinät kaikuvat. Voiko ihanempaa taloa saadakaan, tuommoisten kokemusten jälkeen? Sain hyvän ammatinkin. Kerään rahaa kuurojen hyväksi.
Tiina 6. lk
*) Annikki, nimeä ei ole muutettu. Se todella oli Veikko!
21. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
18 kommenttia:
Jäin nyt ihan sanattomaksi o_0
:D :D
Meissä jokaisessa asuu pieni veikko.
Minä sitten pidän maailmankaikkeuden huumorintajusta, jota se näillä lukuisilla pienillä yhteensattumuksilla meille osoittaa.
Aih! Mainio sattuma (vai oliko se sittenkään sattuma..??) :D
On sussa kyllä tuota kirjoittajan ainesta ollut jo ala-asteella. Ja minullakin oli joskus sellainen harhaluulo, että maalla on hijaista ja rauhallista.
Alcinoe, niinpä! Aika hauska. Meinasin katketa naurusta, kun tajusin tämän asiayhteyden. :D
Mymskä, niin, oliko se sattuma...
Mulla ei ehkä ollut sellaista harhaluuloa kuitenkaan, olin kuitenkin ollut aika paljon maalla lapsena. Tuo oli vaan joku outo hiljainen kylä. :D
Ihana :D Mitä tästä opimme.
Piti muuten kysymäni, että missä päin Sorsapuistoa se älyhieno sukkatöherrys on? Etsin sitä tässä yksi päivä lenkkeilyn lomassa, mutta yritykseksi jäi. Tahtoo nährä!
Ainoa looginen johtopäätös on, että neiti on (ainakin ollut) vähän korkeampien tahojen leivissä töissä ja käsikirjoittanut nykyisten lukijoidensa elämiä — mikä on sikäli hämmentävää, etten tiedä, pitäisikö tässä nyt katkerana kiittää letuista vai yrittää voidella kirjoittajaa jonkinlaisten äkillisten juonimuutosten toivossa.
Tiia, no se on siinä... En tiedä sen kadun nimeä, mutta kun sieltä Itsenäisyydenkadun bussipysäkeiltä lähtee kävelemään sorsapuistoon päin, siitä talojen välistä (nerokasta), niin siinä puiston reunassa on joku sellainen pömpelirakennus, jonka seinässä se oli. :)
DorianK, hah hah, no pieni voitelu ei tietenkään koskaan ole pahitteeksi. ;D
Mun on pakko sanoa aikaisemman ammattini kokemuksella (ala-asteella olen ollut mm. opettajana), että tuossa sinun aineessasi on näkyvissä se, että olet ilmeisesti aina lukenut paljon? Kieli on runsasta ja monisanaista, tarina etenee, siinä selkeä alku, keskikohta ja loppu. Kaikki taitoja, joita monella 6. luokkalaisella ei vielä ole. Voit olla ylpeä itsestäsi! :)
Mä kanssa mietin, ettei tuo nyt ihan proto-kutosluokkalaisen kirjoittamalta kuulosta... Kerrassaan Oivallinen Tarina.
Purrrrina, no siihen aikaan ainakin luin paljon. Nykyään se on vähän jäänyt vähemmälle.
Olihan opettaja laittanut jotain kehuja tuohon loppuun ja tuo oli luettu ääneenkin. *röyhistelen rintaani* :D Olin mä varmasti silloin ainakin ylpeä, en nyt ehkä enää tässä iässä jaksa.
Sirtsu, proto? Joo, mut kyllä toi oli ihan sanatarkka kopio tosta ainevihosta, en varppina muutellut! :D
Uskon uskon. Sepä se, sun täytyy olla luonnonlahjakkuus.
Aattele, jos oisinkin kirjottanu sen tossa tänään ja väittäisin vaan, että kuudennella luokalla. :D
Kylläpä nyt harmittaa, ettei minulla ole tallessa enää niitä tarinavihkoja ala-asteelta. Ois aika mainio lukea niitä. :)
--
Tiina, nyt en saa tätä epäilystä enää mielestäni. Ovatko Tiina ja Veikko liittoutuneet jotenkin? Mitä tämän kaiken takana on? Kuka oli hovimestari?
Joo, muakin juuri harmitti aikaisemmin, etten tiedä missä ne muut ainevihot on, tai muut mitä olen kirjoitellut. Ovat saattaneet joutua roskiin...
Ehkä tämä onkin ollut pitkään ja tarkasti harkittu mainoskampanja tulevalle kokopitkälle romaanilleni, joka kertoo Veikosta!
Mahtava tarina. Lahjakas tyttö.
Minä en paljon edes kirjoitellut ala-asteella ollessa. Yleensä aineiden perässä luki että käsialaa olisi parannettava ja jouduinkin usein kirjoittamaan aineet uudestaan huonon käsialani takia.
Kiitos, kiitos. 12-vuotias minäni on nyt hyvin tohkeissaan. :)
Useimmilla pojilla taisi olla tuo sama ongelma (jos sitä nyt ongelmana voi pitää) siinä iässä, ei paljoa kirjoittelu kiinnostanut.
Löyty :D
Lähetä kommentti