14. toukokuuta 2008

Siellä on koti ja siellä on peti...


Tiedättekö mitä?!!!!??! Tajusin juuri, että minulla alkoi tänään KESÄLOMA!!! Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!! 2,5 viikkoa ilman mitään velvollisuuksia. Oh joy!

Niin, tänään oli siis kevään viimeinen tentti. Se meni todennäköisesti aivan päin honkia, mutta en jaksa nyt stressata siitä. Viime yönä tuolla eräässäkin blogissa mietin, että nukkuisinko vai lukisinko tenttiin, ja minähän tein sitten vähän molempia. Liian vähän kumpaakin. Ajattelin ensin uhmata kaikkia fysiikan lakeja ja lukea koko yön, mutta kolmen aikaan yöllä oli ihan pakko luovuttaa ja antaa tyynyn seireenimäisen kutsun vietellä minut. En kuitenkaan jaksanut vaihtaa yövaatteita tai edes avata petiä, vaan nukuin niissä kotirytkyissäni päiväpeiton päällä ja viltin alla. Kunnes herätyskello soi kuudelta aamulla. Oli muuten tosi virkeä olo, enkä mitään ollut oppinutkaan, kun silmät ristissä luin tenttiin. Eli ei ollut hyötyä tuosta kyllä sitten millään tapaa.

Olen muuten hirmu epäluuloinen aina, jos joku tuttu kysyy minulta jotain mielestäni omituista tai liittyen johonkin aiheeseen, mistä olen kirjoittanut täällä ihan juuri. Mietin aina, että onko tässä nyt jotain takana ja olenko ehkä tullut paljastuneeksi. Eipä sillä, että se niin vaativa tehtävä olisi yhdistää tätä blogia minuun ja että se edes haittaisi. Kuitenkin on ehkä parempi mitä vähemmän tiedän kenenkään tutun lukevan tätä. Jotenkin vaan.

Tuossa kun otin pienoiset torkut päivällä, niin mietin siinä puoliunessa jotain tosi henkeviä asioita. Tulin nimittäin miettineeksi, että olenkohan minä ihmisenä pohjimmiltani hyvä vaiko paha. Itse mieltäisin itseni pohjimmiltaan hyväksi, vaikka minussa onkin kaikenlaisia paskoja ominaisuuksia, jotka aina toisinaan pongahtavat pintaan. Mutta toisaalta, mistäs voin oikeastaan tietää, jos ne paskat ominaisuudet onkin minä ihan oikeasti ja olen kehittänyt siihen päälle vain tällaisen roolin kivasta ja hyvästä tyypistä? Jos joku kaunis päivä kyllästynkin olemaan ihmisille ystävällinen, tai ylipäänsä kyllästyn kaikkiin ihmisiin, ja rupean kokopäivätoimiseksi paskapääksi. Ei voi tietää. Toivon kuitenkin, että olen oikeasti hyvis, jolla on vaan joskus huonoja hetkiä. Ehkä pitäisi nukkua pidempiä kuin kolmen tunnin yöunia, niin ei tulisi kelattua näin outoja juttuja...

Noiden edellisten blogilista-nillitys-postausten jälkeen olen nyt melko tyytyväinen blogilistaan, enkä jaksa kauheasti (tällä hetkellä ainakaan) enää valittaa siitä. Blogien päivitysten tarkastukset ovat nopeutuneet, oma blogini ei haamupäivittele, tarkasta heti -nappulakin ollaan saatu takaisin. Palautteeseenkin reagoidaan aika hyvin ja käyttöehtoja on fiksattu. Todennäköisesti jatkan blogien lukemista google readerilla, koska tuo omat suosikit -lista on mielestäni ihan ylisekava nykyisin, mutta jätän oman blogilin kyllä listalle vielä ennalta määräämättömäksi ajaksi. Ja varaan oikeuden muuttaa mieltäni, mikäli jotain paskaa tulee eteen.

Tein äsken muuten jotain ihan äärettömän jännittävää. Vaihdoin jalkalamppuhässäkkäni lukulamppujutskaan polttimon ihan itse. Siis ihan oikean polttimon, enkä mitään hehkulamppua. Tumput kädessä. Vähän jännitti, mutta se kävikin helpommin kuin osasin odottaa. En ole siis ikinä ennen vaihtanut polttimoa minkään maailman laitteeseen. Saa nauraa.


Ps. Näin Sorsapuistossa tänään yhden ehkä hienoimmista seinätöherryksistä ikinä. Katsokaapa. Se alempi kuva siis...

16 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Kyllä sinä hyvis olet, olen siitä varma. Et kuitenkaan ole kynnysmatto, vaan omaat omat aivot :))

Hyvä, että jäät lokilistalle vaikka toisaalta käytän myös paljon oman blogini (ja muiden blogien) linkkilistoja myös ja tulen käymään, vaikkei olisi lokilistan mukaan edes päivitetty :D

Tiina kirjoitti...

Kiva, jos olet varma. :)

Joo, en mä viitsisi tuolta lähteä, kun siinä eksyisi kuitenkin niin monta tyyppiä ja kun nyt kerta kaikkea on fiksattu...

Wille kirjoitti...

Olet varmaan paha ihminen kun et ymmärrä Kaija Koon ja Mikko Alatalon parhautta. Muutenkin pelkään ihan kauheasti sinua. En meinaa uskaltaa edes kommentoida koskaan.

sirtsu kirjoitti...

Voi hyvä ihminen! Hyvikseksi minä sut ainakin luen. Ja lasken. Hyvis mikä hyvis, maustettuna ripauksella inhimillisyyttä. :D Kuulosti keittokirjalta.
Oli muuten hienoin seinämaalaus ikinä, se alimmainen.
Ja sitten kysyisin, kun en aikoinaan muistanut, että mitenkä noita sydämiä sitten oikein tehdään?

MUlla ON KohTA OMA kOOOOtI...lalalllaaa! Siellä on peikolla pehmoinen olo.

Tiina kirjoitti...

Wille, sitä mä vähän olen uumoillutkin ja pelännyt...

Sirtsu, joo mut ei voi tietää... Jos oonkin pahis! Tai jos en puoliunessa ajattele ihan selkeästi. :D

Syrämet tulee silleen, että niillä numlock-numeroilla (ei siis kirjainten yläpuolella, vaan ne erilliset numeronäppäimet, läppäristäkin ne varmaan löytyy jollain tapaa) niin painat vain alt+3 niin tulee ♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Eeva kirjoitti...

Nuo hyvyydet ja pahuudet ovat kyllä ihan käsittämättömiä. Joskus olen kuullut sellaistakin, että jos ei kuuntele itseään tai muuten tekee jotain luontonsa vastaista, olisikin paha. Eli sellainen, joka tekee muille pahaa eikä kadu, onkin hyvä, koska se kuuluu hänen luontoonsa. o.O

Eeva kirjoitti...

♥!ō舵

Sieltähän tulee vaikka mitä, kun painaa eri määrän sitä kolmosta ennen kuin nostaa altin. :D

Wille kirjoitti...

Et sinä paha sittenkään ole kun tuollaisen asian opetit. ♥!♣§ı♂☻♣♦ WAU!

sirtsu kirjoitti...

Höm. Taas sorretaan läppäri-ihmisiä... en mä ainakaan saanut tulemaan ♥♥♥♥♥♥♥♥♥iä.

Copy toimii kyllä tässäkin.;)

sirtsu kirjoitti...

♥ JEI! Saan tulemaan läppärilläkin! Olen nero!♥

Voin kertoa sen teille muillekin epätietoisille, jos teitä on. L- kirjaimessa on nro3 (ooo-on) neliön sisällä. Nokkelasti voi löytää ctrl napin vierestä näppäimen jossa on neliön sisällä fn. Sitä fn nappia ja L ja altia painamalla tulee sitten se♥!!!! Minäkin opin!

Tiina kirjoitti...

Eeva, joo niin, jos lähtee noin syvällisesti miettimään mikä on hyvää ja pahaa. Mutta mä ajattelen tätä nyt ihan oman moraali- ja etiikkakäsitysteni mukaisesti.
Niin tulee kaikkea hassua sieltä.

Wille, eiks oo hauskaa? :D Ja niillä on monia yhdistelmiäkin. Jos googlaa ascii-merkkejä, niin löytyy kaikenlaista.

Sirtsu, mulla on läppäri kanssa, just noin sen teen.
Olisinkin neuvonut ton sulle seuraavaksi, jos et ois ite tajunnu. :)

sirtsu kirjoitti...

:D Onneks ehdin itse keksiä.
Sen Hallituskadun saa muuten tilattua 'Uusia blogeja' kautta. Vink vink...

Tiina kirjoitti...

No niin, hyvä juttu, sain sen tilattua.
Kyllä sä vaan oot näppärä!

Lumi kirjoitti...

Oikein iloista kesislomaa sinne, nauti!

DorianK kirjoitti...

Onnittelut kesälomasta. Tenttivapaus on euforiaa parhaimmillaan.

Eikös se ole jo hyvyyttä, jos omasta tahdostaan ylläpitää sitä kivan ja hyvän tyypin roolia? Eli voihan siellä pohjalla sitten olla vaikka mitä, mutta kun kuitenkin itse pyrkii olemaan hyvä, niin se varmaan on jo osoitus hyvyydestä (ellei tee sitä laskelmoiden saavuttaakseen vain omaa etua)?

Alt-numeroyhdistelmät toimivat sitten vain Ison Pahan käyttiksissä. Salaliitto.

Tiina kirjoitti...

Lumi, kiitos! Kun tulis vielä lämmintäkin...

DorianK, kiitos myöskin. On kerrassaan ihastuttavaa.
Ehkä se on hyvyyttä sitten myöskin. Tavallaan, ehkä sitä on huomannut, että hyviksenä olosta on enemmän etua itselle kuin pahiksena olosta...
Joo, mut kaikkihan sitä Ison Pahan käyttistä käyttää. :D