Ykkösellä tuli tänään ennen Gilmoren tyttöjä ihastuttava dokumentti vanhasta nuoresta parista. Tuulikki ja Lasse olivat tavanneet sota-aikana, mutta sitten oli tullut mutkia matkaan ja molemmat olivat menneet tahoillaan naimisiin ja sittemmin jääneet leskiksi. 60 vuoden tauon jälkeen he tapasivat toisensa uudestaan, rakastuivat ja menivät naimisiin. Sitä aina kuulee tuollaisia tarinoita, mutta ei sellaista usko tapahtuvan oikeassa elämässä. Tai minun elämässäni ainakaan. (No mitäpä minä siitä tiedän, enhän ole vielä kahdeksankymppinen).
Speaking of which...
45 vuotta vielä?
5 kommenttia:
Uhkaukseni mukaisesti ajattelin kertoa oman vastaukseni tähän. Onnellinen voittaja Death Cab for Cutien Tiny Vessels. Ehdokkaita olisi toki useita, mutta tämä on pakko nostaa ohi muiden. Eräs henkilö (joka tutustutti minut koko mainittuun yhtyeeseen) nimittäin vannotti minua lupaamaan, etten ikinä liittäisi tätä kappaletta häneen. Eipä ole vaikea arvata, kuka on tullut siitä lähtien mieleen joka kerta, kun tämän olen kuullut... (Tosin sen pyynnön tarkoitus oli varmaan enemmänkin "älä ajattele tämän kertovan minusta", ja siinä mielessä olen kyllä ritarillisesti ja suoraselkäisesti pitänyt lupaukseni.)
Kiva!
Kuuntelen biisin... Bändillä on raflaava nimi, jonka takia siitä mielellään tykkäisi, mutta musiikki taas on vähän liian hmm rauhallista makuuni. Tietty oikeassa paikassa ja oikeassa mielentilassa kuultuna varmastikin kolisisi.
Jotenkin kommentistasi tuli aasinsillan kautta mieleen, että saisikohan lapset ja nuoret innostumaan opiskelusta sillä tavalla, että niiltä ehdottomasti kiellettäisiin kaiken tiedon ja taidon hankkiminen? Varmaankin.
Aaahhh. ♥ - Tarvinneeko minun tähän muuta sanoa :D
Nyt täytyy olla niin epäsamis, että tunnustan suhteeni DCfC-orkesteriin olleen aika lailla päinvastainen. Kuulin ensimmäisen kerran bändistä joskus vuosia sitten ja sitä mainostettiin uutena ja todella lupaavana indie-nimenä. Se (ja osittain tuollainen nimikin) aiheutti välittömästi "jaahas, taas jotain itärannikon taidekouluhippejä" -reaktion ja jätin kuuntelematta koko pumppua. Sittemmin olen muuttanut mielipiteeni täysin. Kipaleilta ei ole voinut välttyä, koska niitä on ollut omassa blogissani 2-3 kertaa, ja tänne kommenttilaatikkoonkin olen joskus jo pistänyt linkin yhteen.
Musiikki on kyllä kovin leppoisaa, mutta itse kuuntelen Kuolontaksia juurikin hitaan melankolisissa fiiliksissä. Ja kappaleiden sanoitukset ovat maailman parhaimmistoa (toki objektiivinen, mutta ehdottoman oikea näkemys).
Juuri eilen pohdin ääneen, saisikohan uhmaikäisiä tenavia jymäytettyä käänteisillä käskyillä, kuten "Älä missään nimessä siivoa huonettasi nyt!" Pohdintani kuullut kahden lapsen äiti totesi, ettei toimi.
Irwis, eipä tarvi. :D
DorianK, mä luulen, ettei se toimi siivoamisessa koskaan. Opiskelussakin sen tarvisi varmaan olla sellaista perustavanlaatuista kieltämistä eikä vaan että "tähän tenttiin ette saa lukea". Lapsetkaan ei ole tyhmiä. ;)
Itse asiassa jos ihan rehellinen olen, niin tosta death cab for cutiesta tulee minulle mieleen joku sellainen emopunk- tai Muse-tyyppinen kokoonpano, jossa laulaa joku typy lyhyessä ruudullisessa vekkihameessa.
Oon siis jo joskus aikaisemmin kuunnellut ko. bändiä, varmaankin kiitos sinun. Tulin jo silloin tulokseen, että en ole ihan riittävän melankolinen ihminen sille musiikille. Mutta ei tuo biisi ainakaan huono ole.
Lähetä kommentti