generated by sloganizer.net

18. syyskuuta 2010

Day 18 - A song that you wish you heard on the radio

Mietin tosi pitkän aikaa tämän tämänpäiväisen haasteen funktiota. Miksi ihmeessä haluaisin erityisesti kuulla radiossa jonkun tietyn kappaleen? Jos se olisi joku lempparikappaleeni, niin voisin aivan hyvin kuunnella sen levyltä tai tietokoneeltani. Sen pitäisi oikeastaan olla joku sellainen tosi hyvä biisi, jonka olemassaolon olisin unohtanut ja radiosta kuultuani sen pitkästä aikaa ilahtuisin ihan tosi paljon. Mutta en kai sellaista voi laittaa tähän meemiin, koska olen unohtanut sen biisin olemassaolon, vai mitä?

Toinen vaihtoehto olisi taas sitten sellainen aloitteleva tai muuten ei niin suosittu bändi, jolle toivoisin kannatusta. Olen Jaakkoni ja Jayni jo käyttänyt jossain aiemmassa päivän biisissä, ja pyrin saamaan tähän haasteeseen vaihtelua enkä laita samalta bändiltä kahta biisiä muuta kuin aivan pakon edessä. Enkä nyt oikein keksi mitään muutakaan vastaavaa bändiä, jolle toivoisin soittoaikaa radiossa.

No mutta sitten mieleeni pälkähti tämä biisi. Kyseessä on vanha biisi (yhtä vanha kuin minä), mutta en ole tietääkseni ennen kuullut sitä. Kuulin sen siis eilen ensimmäistä kertaa. Kiitos siitä ei todellakaan kuulu radiokanaville, vaan tuollaiselle punkin 30-vuotisjuhlakokoelmalevylle, jonka ostin vähän aikaa sitten ja kuuntelin eilen vasta ensimmäistä kertaa. Olipa muuten hyvä ja edullinen (Anttilassa 11,95 euroa) kolmen cd-levyn setti.


Mielestäni tämä oli parasta uutta (vanhaa), mitä olen kuullut pitkään aikaan. Sanoja tähän biisiin en löytänyt edes intternetsin ihmeellisestä maailmasta, mutta ne näyttelevät aika isoa osaa biisin hyvyydessä. Korvat hörölle siis.

7 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Mä olen miettinyt tätä meemiä ja tietysti suurella mielenkiinnolla sitä mitä ihmiset tässä soittaa. Tajusin juuri, että en voisi tehdä tätä, koska varmaan 50-70% niistä biiseistä, mitä näihin laittaisin, ei löydy netistä! Että se siitä minun osaltani :(

lepis kirjoitti...

Ehdottomasti olisi radiosoiton ansaitseva! Jes.

Tiina kirjoitti...

Kuules Mymskä, jos sulla on ne biisit digitaalisessa muodossa itselläsi, niin sun pitäisi alkaa itse upata niitä Youtubeen. :)
Sitä paitsi sieltä saattaa löytyä yllättävääkin kamaa, jos etsii.

Lepis, todellakin! :)

Mymskä kirjoitti...

Mulla ei todellakaan ole kaikkea digitaalisessa muodossa, niin ihmeelliseltä kuin se saattaa kuulostaakin nykypäivänä.
Löytyyhän Youtubesta vaikka mitä, mutta ei monia niistä biiseistä, joita tähän meemiin haluaisin käyttää. Olen kyllä etsinyt, mutta ihan oikeasti ei vaan löydy.

Ja toisaalta: eihän mulla ole sellaista blogiakaan, mihin voisin tän meemin laittaa :D

Tiina kirjoitti...

Mymskä, kasetilla vai lp-levyllä? Niihinkin on kyllä keinonsa saada digimuotoon, tosin se ehkä vaatii hiukan tekniikkaa. ;D
Ja sunhan tietysti pitäisi sitten perustaa 30 päivän blogi.

Mymskä kirjoitti...

Ei mulla välttämättä ole edes omana kaikkia, kun menin myymään vinyylit ja cd:nä niitä ei saa... ((joo, tiedän: ei saa myydä vinyyleitä). Ja aaaaaivan liian vaikealta kuulostaa! Mä en tosiaankaan osaa.

30 Päivän blogi... hmmmm... :D

Niin, toi biisi on hyvä, mutta sellainen, jonka soimista radiosta saa varmaan odottaa. Paitsi ehkä Radio Helsingistä tuon voisi kuulla :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä (tietenkin!)