15. joulukuuta 2010

15. luukku


Tampereen vanha piiritullikamarin rakennus valmistui vuonna 1901. 1980-luvun lopulla rakennus kunnostettiin kulttuurikäyttöön. Nykyisin rakennuksessa toimii Tullikamarin kulttuurikeskus, joka pitää sisällään Pakkahuoneen ja Klubin. Pakkahuoneelle (kuvassa) mahtuu yleisöä 1200 henkilöä ja Klubille 350 henkilöä.

Klubi on lempparini Tampereen keikkapaikoista. Pakkahuoneessakaan ei varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta siellä järjestetään yleensä ikärajattomat tai K-16 -keikat, joka tarkoittaa sitä, että täysi-ikäiset alkoholia nautiskelevat henkilöt joutuvat sijoittumaan karsinaan, jossa ei ole yhtä ainutta istumapaikkaa. Ja varsinkin jos keikka on Santalahden järkkäämä, niin järjestysmiehet ovat niin natseja (sori vaan, mutta tämä on totuus), ettei siellä uskalla istua edes lattialle. Rakennuksena kuitenkin rakastan Pakkahuonettakin erityisen paljon.

Tampereella kaivetaan tällä hetkellä jotain massiivista maanalaista pysäköintikeskusta, jonka räjäytys- ja rakennustyöt viime syksynä kivasti aiheuttivat useiden senttien notkahduksia ja pienoisia romahduksia Tullikamarin rakenteisiin. Saatanan autoilijat, aina pilaamassa kaiken. No, onneksi rakennus on vielä kuitenkin pysynyt pystyssä. Voisin käydä ihan henkilökohtaisesti läppäämässä poskelle jotain vastuuhenkilöä, jos Tullikamari romahtaisi tai menisi muuten rikki. Kerta se on niin monin tavoin rakas paikka minulle.

2 kommenttia:

Dårka kirjoitti...

Kai sä tiedät että väkivalta ei ole ratkaisu?

Tiina kirjoitti...

En.