generated by sloganizer.net

22. joulukuuta 2010

22. luukku


Pispalan portaat alhaalta ylöspäin. Kuva ei edes anna niille oikeutta.

Äkkiseltään Pispalan portaiden jommassakummassa päässä seistessä, ja varsinkin niitä ylös kiivetessä, saattaa tuntua siltä, että portaat eivät lopu koskaan. Mutta ei sentään, kyllä ne jossain vaiheessa loppuvat. Niitä on kai yhteensä noin 310 porrasta. Tai sitten ei. Mitään faktaa noista portaista on vaikea löytää internetistä, tai ainakin väsymysasteeni on liian korkea tiedon tonkimiseen. Itsekin olen Pispalan portaat joskus kiivennyt ihan alhaalta ihan ylös asti, mutta luulen, että tällä hetkellä maitohapot voittaisivat enkä saisi jalkojani kiipeämään niitä loppuun.

Näin Hikipedia kertoo Pispalan portaista:
"Pispalan portaita, rappuja ja askelmia on varovaisen arvion mukaan noin 1 000 000 000. Tarkkaa määrää tutkijat eivät rohkene edes arvailla, sillä rappuja syntyy ja tuhoutuu kuin matoja raekuurossa. Portaat myös vaihtavat paikkaa, katoavat ja ilmestyvät tyhjästä. Toisinaan on tavattu portaita, jotka jatkuvat hamaan loputtomuuteen. Pispalan portaat saattavat olla sukua samankaltaiselle ilmiölle, velhokoulu Tylypahkan portaille."

5 kommenttia:

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Ne on kyllä eittämättä maailman hianoimmat portaat! Mää niitä kyllä koko pituurelta koskaa oo kiivenny. ;)

Ilkka kirjoitti...

Voiko nuo muka jotenkin kiivetä ainoastaan osittain..?

Tiina kirjoitti...

Itkupilli, no nyt sitten kiipeämään ensi kerralla, kun oot Tampereella. ;)

Ilkka, no toki voi. Ainahan voi vaan lopettaa kiipeämisen ja tulla vierimällä alas.
Ja kyllä siellä menee jotain poikkikatujakin välillä. Kuten kuvasta ehkä huomaat, niin siellä rinteessä näkyy aitoja yms.

irkku kirjoitti...

Jösses, joskus nuorena tyttönä nuo joutunut tallomaan ja että meinas jo silloin loppua kunto kesken... KÄÄÄK!

Anonyymi kirjoitti...

Tii Ti Ti TiDi Dii...
(Studio Julmahuvi)