19. maaliskuuta 2008

Jennifer Juniper

Tiedättekö mitä tytöt ja pojat? Käytiin Minjan kanssa leffassa katsomassa tuo Juno ja on nyt pakko raportoida heti suoralta kädeltä, että se leffa oli kerrassaan loistava! Oikeasti, en muista koska olisin viimeksi nähnyt noin hyvän leffan. Ne nuoret tyttö (Ellen Page) ja poika (Michael Cera) olivat kerrassaan ihastuttavia ja koko elokuva oli jotenkin niin... ihastuttava! Kerrassaan. Ja siinä oli myös mukavaa musiikkia. Suosittelen kaikkia menemään katsomaan sen, (mikäli tykkää ihastuttavista elokuvista, joissa ei lentele verta eikä suolenpätkiä), tai vuokraamaan sen sitten kun se tulee tarjolle. Tosin isolta screeniltä kaikki leffat on aina parempia. Eikä se ollut turhan pitkäkään leffa, vähän päälle 1,5 tuntia. Imdb:n arvosteluissa näköjään jengi dissaa sitä urakalla, mutta mua ei voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaisia elokuvia, kiitos.

Btw, leffassa esiintyi myös Alice In Chains -t-paita, (taisin juuri keksiä mitä laitan huomenna päälleni), erikoismaininta siitä! ;)

Leffan trailerin voipi katsella täältä.

9 kommenttia:

sade kirjoitti...

Oih, olen vähän kade. Haluaisin nähdä Junon, mutta meidän kylällä ei ole elokuvateatteria. Olen kuullut paljon hyviäkin arvioita elokuvasta ja se vaikuttaa just sopivalta mulle, joka en välitä niistä suolenpätkistä. Ihastuttava on hieno arvio!

Tiina kirjoitti...

Joo, ihastuttava on justiinsa sopiva arvio. :)
Onneksi nuo elokuvat tulee nykyisin tosi nopeasti myyntiin ja vuokralle, niin ei tarvi kauaa kärvistellä, jos ei pääse teatteriin katsomaan.

sirenita kirjoitti...

Mäkin taidan haluta sitten katsoa tuon Junon. Kuulostaa just sopivalta. Odottanen kuitenkin DVD:tä.

(Mun piti tulla mainitsemaan siitä sun tissit peppu mummoseksi kommentista, mutta en mä viitsinytkään, kun eihän se nyt aiheeseen edes sovi... hahaaaiiiaaa)

Tiina kirjoitti...

Joo, kannattaa. :)

Tuolla edellisessä osoitteessani mummoseksi oli tosi suosittu hakusana. No nyt ne tulee tännekin, kun tuli mainittua.

(Varmaan joku muu käynyt kommentoimassa sulle mun nimelläni...)

sirtsu kirjoitti...

Niin, en mäkään tänne ole käynyt kirjoittelemassa.
Ja loppujen lopuksi onhan se-mitä-ei- enää-ääneen-sanota ihan luonnollinen asia.

Elina kirjoitti...

Juno pyöri Ausseissa, mutta ei me mitään leffoja siellä katseltu. Sen sijaan lentokoneessa aloin katsoa sitä, mutta en jaksanut katsoa pariakymmentä minuuttia kauempaa. Leffa olisi ehkä voinut siitä kehittyä ihan hyväksi, mutta katseluiloa himmensi se, etteivät kuulokkeet pysyneet päässä, vaikka olin säätänyt ne pienimmälle. Ne oli varmaan suunniteltu joillekin isopäille, perkele!

Kyllä siinä yritin sellaisella klipsulla kiinnittää ne kuulokkeet päähän, mutta eivät oikein pysyneet enkä jaksanut pitää käsiä koko ajan päässä, joten se siitä. :(((((((

Tiina kirjoitti...

Sirtsu, sehän on kyllä.
Omituisia feikkikommentoijia meillä...

Elina, olipas tyhmät kuulokkeet.
Luulen, että se katseluympäristö myös usein vaikuttaa siihen, miltä leffa tuntuu. Jossain kälyisessä lentokoneessa sama leffa voi olla paljon huonompi kuin isolta kankaalta leffateatterissa.

Mymskä kirjoitti...

Täytyy pistää muistiin tuo leffa. Täällä en pääse elokuvia teatteriin katselemaan, mutta katson sitte telkusta kaikki vähänkään kiinnostavat.

Minä kävin entisessä elämässä paljon leffassa ja suosin päivänäytöksiä. Siellä sai nauttia elokuvasta rauhassa. Ja paljon halvempaakin se oli! Oli niitä ensimmäisiä asioita, joita aloin kaivata, kun ensieuforia maalle muuttamisesta oli laantunut...

minh kirjoitti...

Minäkin tykkäsin Junosta ihan älyttömästi, näin sen pari viikkoa sitten ja suunnittelen katsovani uudelleenkin. Se on nimenomaan ihastuttava!Mua jäi vaivaamaan, kun se Juno tai siis se näyttelijä on ihan kaksoisolento sen yhden Tehis-muijan kanssa..
-minh-