So close

Tässä on tullut oltua niin monta päivää pois täältä blogimaailmasta, ettei oikein tiedä mistä sitä aloittaisikaan. Tämä koko viikko menee varmastikin hyvin pitkänä viikonloppuna, koska tässä on nyt ihmisen pää aivan sekaisin viikonpäivistä. Unirytmikin on oudosti kiepsahtanut päälaelleen, eli niin, että menen nukkumaan jo hyvissä ajoin ja herään aamulla aikaisin pirteänä kuin peipponen.

Torstaina tosiaan oli ne grungefestit Yo-talolla. Jouduin ottamaan koko pääsiäisen ajan kamppeet mukaan torstaina kotoa lähtiessäni, koska en kuljetuksellisista syistä päässyt enää kotiin to-yönä. (Kerrassaan nerokasta, että arki-iltaisin ei busseja kuljekaan enää puolenyön jälkeen). Oltiin kuitenkin siellä grungefesteillä ja se oli muuten aivan sairaan mahtavaa.



"Stone Temple Pilots" soitti ensimmäisenä ja meininki oli oikein loistava. Tuo feikki-Scott ei ollut ilman paitaa aivan yhtä hot kuin alkuperäinen Scott, mutta ääni sopi noihin biiseihin hyvin. Sanoisin STP-coverin olleen toisiksi paras illan bändeistä. (Te varmaan jännityksellä odotatte mikä oli paras). Vähän huvitti, kun tuo laulaja ennen Plushia sanoi, että tämän biisin te tunnette. Tunnettiinhan me ne muutkin, höh.



Seuraavaksi oli vuorossa "Alice In Chains" ja meitsi tietysti oli ihan ekstaattisessa tilassa. Vaikka karsastankin sitä, että AIC:llä on nykyisin joku toinen laulaja, niin "väärä" laulaja ei haitannut laisinkaan tällaisessa coverbändissä. Ja tuolla jannulla oli oikein tilanteeseen sopiva ääni. Ja koin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun kerrankin olin samassa rakennuksessa todistettavasti ainakin yhden ihmisen kanssa (tuon bändin laulajan siis), joka jakoi suunnattoman Layne Staleyn ihailun kerallani. Ja muuta hypetystä tähän kohtaan. Tämä oli siis ehdottomasti illan parasta antia, yllättyikö joku?



"Nirvana" soitti sitten viimeisenä. Tietysti Nirvana oli se kaikista suosituin ja odotetuin suuren yleisön mielestä, mutta minä en oikein jaksanut innostua siitä kauheasti. En tiedä olinko jotenkin väsynyt siinä vaiheessa, mutta en oikein lämmennyt tuolle. Hyviä biisejä ne kyllä vetivät, mutta hirmu monta ihan vierasta biisiä ja jotenkin tuo laulaja tuntui leikkivän vähän liikaakin Cobainia kitaran paiskomisineen ja vahvistimen nuijimisineen, eikä heittänyt mitään välispiikkejä edes. Tosin vaikea sanoa, kun en ole ikinä Nirvanaa livenä nähnyt, että oliko Cobain sellainen.

Yhteenvetona voinen kuitenkin sanoa, että ilta oli oikein mukava, jos ei jopa loistava. Kuvat olivat vähän tummia (ja tärähtäneitä), kun ilman salamaa ne napsin. Koitin vaalentaa ja kirkastaa niitä, mutta on hankala tietää miltä ne näyttävät vai näyttävätkö miltään tavallisilla putkinäytöillä. Läppärin näytöllä kun kaikki on aina vähän kirkkaampaa. Toivottavasti niistä jotain näkee, ja klikkaamalla ne saa tietysti taas isommaksi.

Pääsiäinen oli kaikkinensa oikein mukava, mutta pääsiäisen jälkeen mieleeni ryömi mörkö, enkä nyt tahdo saada sitä sieltä pois. Tietyt asiat ahdistavat ja välillä tuntuu melkoisen epätoivoiselta. Se ainut ihminen kenelle tätä sisustaani voin purkaa (ja purankin), on myöskin se ainut ihminen ketä en haluaisi ahdistaa näillä ajatuksillani. Voi kunpa pystyisi näkemään vaikka vuoden päähän ja tietäisi onko suunta oikea vai ihan väärä, ja että mitä ihmettä tässä nyt oikein pitäisi tehdä. Tiedän kyllä, että kaikki näyttää taas kohta paremmalta, kunhan olen saanut noita solmukohtia setvittyä vähän auki. Siihen asti kuitenkin vatsanpohjassa on sellainen möykky, joka vähän pelottaa. Elämä on. Kun tietäisi vaan mitä.

No se siitä. Kävin tänään muuten katsomassa Niagarassa tuon leffan Punk - Tauti joka ei tapa. Se oli ihan mielenkiintoinen ja informatiivinen pläjäys.

Olipa hankala taas keksiä otsikko... Nyt otin sen tämän kerrassaan loistavan biisin nimestä. Mitäs tykkäätte?