generated by sloganizer.net

17. maaliskuuta 2008

Sick and tired


Ei hyvänen aika, kun voi ihminen olla poikki. Tein tänään yhden työhakemuksen (jonka tekemisessä meni taas se tunti ainakin) ja kävin ostamassa kaupasta vessapaperia, ja olen ihan letku. Ei ole tämä sairastaminen ihmisten hommaa. Taidan raahautua huomenna aamulla terveydenhoitajalle, jos se vaikka keksisi jonkun ihmelääkkeen tähän tautiin. Pääsiäisenä olisi ihan kiva olla jo terve.

Varmaan olen ennenkin valittanut siitä, että työnhaku on ihan kamalaa hommaa. Alan saada jonkinlaisia lievän paniikkikohtauksen oireita, kun vaan ajattelenkin asiaa. Periaatteessahan voisin ottaa ihan rennosti, koska minulla on ns. varma kesätyöpaikka olemassa, mutta... No jos joku luki blogiani viime keväänä ja muistaa sen raivokohtauksen jonka sain ko. firman takia, niin ymmärtää varmasti, että haluaisin tehdä jotain ihan muuta. Toisaalta helppo raha houkuttaa, toisaalta taas voisin tehdä kaikkeni, etten sinne joudu. (Julistin muistaakseni, etten astu varpaanpäällänikään sinne enää viime elokuun jälkeen). Aharistaa.

Tänään illalla tulee ykköseltä se Uralin Perhonen. Pitää katsoa, niin tulen viisaammaksi ja tiedän, mistä taas on kohistu.

Nyt avaan tenttikirjan. Ihan oikeasti avaan. Tai jos ihan pienet torkut ensin...

24 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Työhakemus tunnissa on aika kova juttu. Minulla se vie yleensä yli viikon. *kumartaa* Tosin siitä suurin osa on inspiraation odottelua, mutta ilman inspiraatiota jälki on julkaisukelvotonta.

Kaupassa käyminenkin flunssassa on aika kunnioitettava saavutus. Torkut on kyllä sen jälkeen ansaittu. :)

Tiina kirjoitti...

No joo, tai kyseessä oli siis sellainen cv:n täyttäminen yhden firman nettisivuille. Ne on hyvin rasittavia.

Meinasin ottaa torkut, mutta tulikin nälkä, joten pitää syödä ensin...

Anonyymi kirjoitti...

Parane nyt hyvä ihminen! Konjakkia sinun pitää tilkka ottaman, eiköhän se siitä. ;)

Tiina kirjoitti...

No sitähän minäkin, että paranen!
Ei löydy konjakkia kaapista, mutta auttaisikohan mustikkaglögi...

Jr. Jones kirjoitti...

Kyllä sen pitää olla konjakkia, ja kannattaa ottaa varuiksi vähän reilummin, kun noin sitkeä tauti!

Tiina kirjoitti...

Taidankin poiketa huomenna alkon kautta. ;)

Kami kirjoitti...

Uralin perhonen on yksi niistä turhuuksista joihin ei pitäisi kenenkään kiinnittää mitään huomiota. Moista "taidetta" ei pitäisi tukea. Jos teoksen suurin anti on: "Mannerheim oli homo", niin eipä ole taidetta vaikea tehdä.

Jeesus oli pedofiili. Antakaa apuraha.

Tiina kirjoitti...

Katsoitko sä sen Uralin perhosen?

En usko, että sen pointti oli Mannerheimin homous. Pointti taisi olla enemmänkin se, mitä kansalaissodassa tapahtui ja se, että Mannerheim ei ole kaikille se suuri ja upea sankari.
Eikä homous kai paha asia ole.

Brim kirjoitti...

Sitä samaa meinasin ruveta kysymään Kamilta, että katsoitko edes sitä?

Se oli haikea ja kauniskin kuvaelma kansalaissodan kauheuksista ja siitä, miten Suomi oli revennyt väkivaltaisesti kahtia. Minusta kiinnitettiin aivan liikaa huomiota siihen, että kymmenen sekunnin ajan nuori mies panee matkalaukkua. Siinä kun tapahtui aika helvetin paljon muutakin, ja se koko matkalaukkukohtaus oli vain pieni sivuseikka.

Minusta se oli erittäin puhutteleva taiteellinen teos. With or without matkalaukkukohtaus.

Tiina kirjoitti...

Tosin sai se kyllä ainakin paljon ilmaista mainosaikaa, kun siitä Mannerheimin väitetystä homoudesta alettiin kohista. Ilman sitä emme olisi ehkä kuulleetkaan koko animaatiosta.
Ehkä se oli tekijöiltä laskelmoitu veto, ehkä ei, mutta ainakin ihmisten mielenkiinto heräsi.

Minä en oikein jaksa tuohtua siitä, että Mannerheimilla oli korsetti ja joku toinen äijä pökki matkalaukkua. ;D

Kami kirjoitti...

En, nimenomaan en tuon "mainoskampanjan" takia sitä katsonut. 7 päivää meininkiä.

"Eikä homous kai paha asia ole."

Mihin tämä liittyy? Onko tuo joku oletus siitä että minun mielestä on? Missäs kohdassa minä niin sanoin? Minulle on aivan yhdentekevä oliko se perkeleen hurri vaikka sadomasokisti.

Tiina kirjoitti...

Sanoinko, että sanoit?

Silleen yleisesti, ei kai siitä noin kauhea meteli olisi syntynyt, jos homous olisi jotain "ihan jeesiä" ja Mannerheimin arvolle sopivaa.
Yleensähän pahimpia loukkauksia on kutsua miestä homoksi tai ämmäksi.

Kami kirjoitti...

Niin, ja ei kai sitä olisi tarvinnut alleviivata jos se olisi omasta mielestä "ihan jeesiä". Tietoinen temppu. Tarkoitus saada ihmiset katsomaan. Siksi en aio sitä katsoa. Tuskin sitä olisi moni muukaan nähnyt. Tai edes kiinnostunut koko asiasta ilman sitä hirmu kohkaamista, mikä nyt oli ihan turhaa. Kertoo vaan että jos haluaa nimensä lehteen ja tekeleensä esille, on hyvä vittuilla mahdollisimman monelle.

Tiina kirjoitti...

Minä en aivan usko siihen, että Lillqvist & co itse alleviivasivat sitä homoutta.
Tuo animaatio kuitenkin sai esimerkiksi Tampereen kansainvälisten elokuvajuhlien parhaan kotimaisen animaation palkinnon. Tuskin se ihan vaan tuon metelin ja homo-juttujen takia sitä voitti.
Uralin perhonen on jo neljä vuotta sitten esitetty radiokuunnelmana, eikä siitä silloin noussut minkäänlaista meteliä.

Tuolta voi lukea Lillqvistin mietteitä tästä asiasta, jos kiinnostaa.

Brim kirjoitti...

Perkeleen hurri.. just joo. Perkeleen hurrina aistin tiettyä asenteellisuutta ;P

pakko osallistua mobiilina autosta käsin tähän keskusteluun kun vieressäni istuu maan johtavimpia historian tuntijoita x) mielestäni Lillqvist on sillä tavalla asenteellinen, että Marski nimenomaan vastusti sitä että punaisia ammuttiin. Ainoastaan kapinaan yllyttäjät olisivat saaneet vankeustuomion, mutta kaikki muut armahdettaisiin, sitä halusi Marski, jonka mielestä kansan yhdistäminen oli tärkeintä. Mutta senaattipa vastusti!

että sellainen "lahtari" tämä perkeleen hurri oli. Minusta hän oli suuri filantrooppi, kun katsotaan hänen ansioitaan: punaisen ristin tuominen suomeen, lastensuojeluliitto, ja yritys säilyttää rauha ettei talvisotaan tarvitsisi mennä, kun ulkoministeri eljas erkko pakeni housut kintuissa karkuun tukholmaan.

minulle marski ei ole sankari eikä lahtari. Hän kuitenkin saavutti monia hyviä asioita, eikä Uralin perhonen mielestäni tehnyt hänelle vääryyttä. Se oli yhden ihmisen tekemä haikea kertomus.

Kami kirjoitti...

Njaa. Voihan se olla, mutta en aio tämän enempää ottaa kantaa asiaan, josta ei ole mitään syytä keskustella minkään vertaa. Totuus on joskus tarua ihmeellisempää ja on se ihan mahdollista että nimenomaan siksi se voitti. Minua ei ainakaan ihmetyttäisi näinä aikoina ollenkaan. Vähän sama kuin Brokeback Mountain, joka oli keskinkertaisen ohjaajan keskinkertainen leffa, mutta hirmu hehkutettu ihan vaan siksi että siinä on homoja. Sama paska erilaisessa, trendikkäässä paketissa.

En aio lukea Lillqvistin mietteitä asian tiimoilta, koska edelleenkään en usko että hän tai hänen teoksensa ansaitsee minkäänlaista huomiota, kuin ehkä niiltä ihmisiltä jotka tietävät että Tampereen kansaiväliset elokuvajuhlat ovat olemassa.

Kami kirjoitti...

Brim, tuossa minun jutussa on myös sarkastinen sävy.

Sehän nyt on historiallinen fakta että suomalaiset eivät ole saaneet yhtään mitään ikinä aikaiseksi ilman että joku hurri on heitä paimentanut. Saamattomia, perässäkäveleviä vätyksiä. :P

Tiina kirjoitti...

Brim, hurriseni, minä en tunne Mannerheimin historiaa kovin tarkasti, joten uskon sinun olevan oikeassa.
Kyllä minä olen aina pitänyt Mannerheimia jonkinlaisena charmanttina suurmiehenä ja olin mukana äänestämässä häntä suurimmaksi Suomalaiseksi. Ja mieluummin kuitenkin valkoiset voittivat sen kansalaissodan ja myöhemmin koko Suomi Mannerheimin johdolla venäläiset, kuin että olisimme Venäjän vallan alle joutuneet.
Mutta meillä on sananvapaus ja asioista saa esittää mielipiteensä, kunhan ei riko lakia (vrt. se Karttusen jupakka).

Kami, niin, tuo on vähän ristiriitainen kommentti sinänsä, koska sinähän tämän keskustelun alunperin aloititkin. :D
Brokeback mountainista olen kyllä samaa mieltä, ei se vaikuttanut kauheasti. Mietin koko leffan ajan, että missä kohtaa tässä nyt pitikään itkeä.

Kami kirjoitti...

Totta kyllä, että tällä logiikalla ei pitäisi keskustella koko aiheesta, mutta ajattelin että se nyt on melko sama, kun kyseessä on tämä ympäristö. Vähän niinkö metakeskustelua.

Jos oikeasti välittäisin, olisin möykännyt omassa blogissani.

Meillä on suhteellinen sananvapaus joka määritellään sen mukaan mikä milloinkin on vallalla. En tiedä onko absoluuttista sananvapautta tosin olemassakaan tai koskaan ollutkaan.

Riikkis kirjoitti...

Nyt en osallistu ylläolevaan keskusteluun, vaan kerronpa, että kun tulin Tiina blogiisi, kertoi F-Secureni sivun sisältävän aikuisviihdettä ja halusi vanhemman salasanan, ennen kuin päästi tänne. Ilmeisesti tuo h-sana riittää ohjelmalle tunnisteeksi? En mä muuten täältä ole kauheesti aikuisviihdettä löytänyt...

Tiina kirjoitti...

Voi hyvä ihme! Ei ole todellista. :D
Tämä blogi on siis K-18 kamaa nykyisin. :D :D

Onkohan F-Securella sanansa sanottavana tähän homo-asiaan? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Miksi, Kami, vakuuttelet, ettei tuo Lillqvistin dokkari kosketa sinua lainkaan, kun olet kuitenkin niin kauhean vihainen? Miksi ylipäätään olet vihainen, muistan taannoin lukeneeni, että haluaisit hakata kaikki, (tjsp) jotka ovat kanssasi blogikeskusteluissa eri mieltä. Aika pelottavaa, etenkin kun toisaalta sinulla on ihan fiksuja ja ajattelevia läppiä...

Sorry, Tiina, off-topicci :)

Tiina kirjoitti...

No problem, täällä on sananvapaus. ;)

Kami kirjoitti...

Espaco, fiksua on helppo esittää, tyhmää vaikea. Älä hämäänny, täysi idiootti minä olen.

Se on minun tyyli kirjoittaa tuo. Mitenkään vihaista tuo ei ainakaan minun mittakaavalla ole.

Mitään tuollaista en ole sanonut, siitä pistän vaikka pääni pantiksi. Mutta jos haluat ajatella niin, minä en sinua estä.