generated by sloganizer.net

18. toukokuuta 2008

Name your god and bleed the freak

Kävin tuossa kaupassa ja katselin iltapäivälehtien lööppejä ja muidenkin höpöhöpölehtien kansia. Tulin siihen tulokseen, että tämän maailman täytyy oikeasti olla jotenkin todella perustavanlaisesti vinoutunut, jos suurimpia uutisia on jonkun ihmisen laihtuminen. Tai lihominen. Tai että ylipäänsä toimittajat kirjoittavat juttuja siitä, kuinka jonkun naisen rinnat ovat näkyneet/kasvaneet/pienentyneet/muuten vain olleet olemassa. Tai että joku aikuinen ihminen nyt ehkä vähän tykkää jostain toisesta aikuisesta ihmisestä. Tsiisus! Siis yläasteella muistaakseni kiusattiin siitä, jos joku saattoi ehkä vähän tykätä jostain pojasta tai tytöstä, vaikka se olisikin ollut tosi hyvä tyyppi. Silloin se kuitenkin ylitti naureskelu- ja uutiskynnyksen.

Eilen tuli televisiosta jotain Tangomarkkinoiden esihässäköitä. Olen tullut jo useampana vuotena siihen tulokseen, että sekin on nykyisin enemmän kauneuskilpailu eikä niinkään laulukilpailu. Nykyisin tämä osa maailmaa, missä me elämme, on niin järjettömän pinnallinen. Eikä sitä enää kauhean kiivaasti kukaan yritä tai jaksa edes kieltää. Pitää olla hyvännäköinen, tai jos et ole hyvännäköinen, niin ainakin olisi ihan hyvä jos rahaa löytyisi. Mutta antakaas olla, jos sellainen hyvännäköinen nainen yrittää tehdä jotain vakavasti otettavaa, niin se lytätään aika nopeasti. Katsokaas kun suutari pysykööt lestissään. Ja jos joku ei-niin-hyvännäköinen nainen yrittää tehdä jotain vakavasti otettavaa, niin se ehkä otetaan vakavasti kyllä, mutta samalla huomiota kiinnitetään ulkoisiin seikkoihin, että voisi tuokin käydä ehkä jossain tyylikoulussa. Ja yhä enenevissä määrin tämä ulkonäön arvostelu alkaa kohdistua myös miessukupuoleen.

Mutta kertokaa minulle nyt hyvänen aika sentään, että mikä niissä naisten rinnoissa on niin ihmeellistä?!

Alla vielä kaavakuva noista ihmeellisyyksistä.




Ps. Tarkennettakoon vielä, että minun mielestäni miehet (ja miksei naisetkin) saavat ihailla, kuolata jne. rintoja niin paljon kuin haluavat, mutta pointtini olikin, että mitä hiton uutisia ne oikein ovat?

Pps. Meinasin hakea sunnuntaini iloksi pizzan, mutta päätin sittenkin tehdä sellaisen itse. Paljon edullisempaa ja ainakin vähintään yhtä hyvää. Sitten kun vielä löytäisi ruokahalunsa jostain.

Ppps. Joku luukuttaa ulkona PMMP:tä. On sekin parempi vaihtoehto kuin se Stella, jota joku (tod.näk. sama tyyppi ihan sairaan huipusta musiikkimausta päätellen) aiemmin tällä viikolla luukutti...

19 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Minäkin jään odottamaan, että mikä niissä rinnoissa on niin jännittävää (katso kuvat, mauhahah) :D Oikeasti, repeilin noille otsikoille. X:n rinnat suurentuneet, mahtuvatko X:n rinnat korsettiin KATSO KUVA :DDD

Elegia kirjoitti...

Ja huom, olisivat olleet edes Seiskassa nuo jutut, mutta että Ilta-Sanomissa - meidän "uutislehdessämme"...

Tiina kirjoitti...

Joo, Ilta-Sanomat on oikein laatujulkaisu nykyään...
Naureskelin kyllä noita kootessani. :D

Melkein noita "katso kuvat" -juttuja enemmän vielä nauratti uutinen jossa luki "angelina jolie odottaa kaksosia - katso video!" Niin kuin että mitähän siellä videolla olisi näkynyt, ultraäänikuvaako kenties?

Annikki kirjoitti...

No voihan rynnäs.

Itsehän eli ihan täysin viattomana siihen asti, että kuulin pari vuotta sitten, että miehet muistavat minut vain rinnoistani, ja että ne kutsuu minua selkäni takana (esim. opiskelijapiireissä) sellaisilla nimillä kuin "Se Tosi Uhkea" tai "Se, jolla on Helvetin Isot Tissit". Sen jälkeen on vaan hävettänyt ja iljettänyt. Olen pelkkä tissipari.

Menisin mieluusti pienennysleikkaukseenkin, mutta se voi vahingoittaa maitotiehyitä, enkä tahdo ottaa sellaista riskiä ennen kuin olen saanut lapset. Siihen asti on kai vaan tyydyttävä olemaan tissitelineenä.

Tartteis varmaan alkaa kutsua miehiäkin kivoilla lempinimillä, kuten esmes "Se, jolla on Ihan Helvetin Pieni Muna".

nona kirjoitti...

Jaa mikä asiajulkisuus? Ei meillä ainakaan.

Tiina kirjoitti...

Annikki, tuo on kyllä melko perseestä.
Minullakin oli joskus sellainen koulukaveri, jota nimen sijaan pojat yleensä kuvailivat vain yhdellä sellaisella kaarevalla käsiliikkeellä...
Ja sitten ne pienirintaisetkin saa kyllä kuulla olevansa lautoja.

Nona, no niinpä...

DorianK kirjoitti...

Pistääpä tosiaan miettimään, kuinka syvältä pitää nykyään lööpit kaivaa. Mutta niinhän se kai menee, että siitä kirjoitetaan, mikä lehtiä myy. Seiskan levikin perusteella koko maassa ei asukaan juuri muita kuin idiootteja.

Tietysti senkin voi kyseenalaistaa, mikä on syytä ja mikä seurausta. Kovasti tuntuu paljas pinta myyvän, ja sen takia sitä epäilemättä tarjotaan koko ajan lisää. Voi kuitenkin kysyä, onko kysyntä ollut olemassa aiemmin (ainakaan nykyisessä mittakaavassaan) vai onko se syntynyt/merkittävästi kasvanut tarjonnan lisääntymisen myötä.

Enempään paheksuntaan en nyt ryhdy, kun minulla ei ole sellaiseen varaa.

Tiina kirjoitti...

Tuota syytä ja seurausta olen minäkin pohtinut. Että onko se lopulta niin, että toimittajat vaan täyttävät lukijoiden toiveita ja tarpeita, vai onko sittenkin lehdistö vain saanut meidät uskomaan, että ihmisiä kiinnostaa rinnat ihan hulluna...

Välillä vaan tuntuu, että olemme ihan apinoita nykyään. Ja sekin olisi loukkaus apinoita kohtaan.

Elegia kirjoitti...

Jos lehdet täyttävät lukijoiden toiveita näyttämällä rintoja, niin silloin on kaiketi kyse MIESlukijoiden toiveiden täyttämisestä. Vai kuinka moni nainen oikeasti on kiinnostunut neiti X:n tisseistä?!

Annikki kirjoitti...

Naulan kantaan, Elegia :D

Jos ei omat riipparitkaan kiinnosta hevon kuttua, niin saati sitten naapurin emännän läpyskät..

DorianK kirjoitti...

Voisin tosiaan kuvitella, että niillä kuvilla kosiskellaan juuri mieslukijoita. Tosin jos katselee lehtien lööppejä noin muuten, niin ehkä pyrkimys on tarjota tarpeetonta kuonaa MYÖS miehille.

Vaikka toki uskon ja toivon, että eivät ne raportit turhaakin turhempien julkkisten liikkeistä tai kulloisistakin kumppaneista kiinnosta myöskään läheskään kaikkia naisia. Eniten tietysti ihmetyttää, ketä tai mitä sukupuolta voivat kiinnostaa loppumattomat jutut esimerkiksi Matti Nykäsestä.

Lilith kirjoitti...

Daisarit ja ne rauhasta muistuttaa!
Huippubiisi.

Kiinnostaa ne tissit naisiakin, ainakin jos voi sanoa että "nuo on ihan varmaan silikonit".

Mutta sitä tulin sanomaan että varastan sloganizerin justiinsa nyty! Mahtava!

Lilith kirjoitti...

No hö, en varastakaan: blogger ei tue php:tä.

Tiina kirjoitti...

Elegia, en osaa kuvitella kyllä.
Joskus yllätyin siitä, että suurin osa noiden tissijuttujen kirjoittajista taitaa olla kuitenkin naistoimittajia....

Annikki, juu eipä nuo niin kummalliset ole. Paitsi saattaa sitä joskus miettiä, että olispa mullakin tollaset kuin Salma Hayekilla...

DorianK, se Matti Nykänen onkin aika mielenkiintoinen lööppikuningas sinällään, että ketä helvettiä se oikeasti muka kiinnostaa? :D

Lilith, mitä höpötät? Bloggerihan se on mullakin ja ihan hyvin toi sloganizer tossa pelittää...

Eeva kirjoitti...

Onhan ne tissit kauniita naisenkin silmään. Ainakin tämän naisen.

Matti Nykänen on lööpeissä, koska ihmiset saavat siitä lisää uskoa itseensä. Että joku on vielä minuakin reppanampi.

Tiina kirjoitti...

Niin, onhan ne kauniit esimerkiksi just jollain Salma Hayekilla, mutta en mä silti ymmärrä sitä, että niistä uutisia revitään noin paljon. :D

Saatat olla oikeassa tuon nykäs-pointin suhteenkin.

Lilith kirjoitti...

*lyö kättä otsaan*
No niinpä onkin bloggeri! Ja minä vielä mietin että mikä se on Tiinan sivupohja, vuodatus.net varmaan... Voi tollo.
Eipä tullut kokeiltua sitä imagena vaan koodina.

Anonyymi kirjoitti...

Hehee, naisten rinnat ovat kiinnostava kulttuurillinen ilmiö...

Eipä silti, tuossa joku toinen bloggaaja mainitsi sen Hesarin viime Kuukausiliitteessa olleen Seija Sartin jutun siitä miten naiset naisia arvostelevat. Ja pointtihan siinä on, joskin mitä olen tarkkaillut niistä naisille kohdistetuista absurdeista kauneusvaatimuksista ne rinnat huomioidaan myös miessukupuolen toimesta.
Huvitti kyllä myös aikoinaan erään (homo)kaverin kommentti Tomb Raider -elokuvasta että on kaksi syytä nähdä se leffa, vasen ja oikea. Samoin Russ Meyerin harjoittama rintojen estetisointi elokuvissaan kyllä vetoaa myös minuun...

Joo. Mutta noista Tangomarkkinoista ja muistakin laulukilpailuista kritisoin samaa, ulkonäkö on noussut liian suureen asemaan, ohi sellaisten pikkujuttujen kuin laulutaito tai ilmaisu...itsehän olen jo aikaa sanonut että maailman paras laulaja on todennäköisimmin lihava keski-ikäinen musta nainen.

Tiina kirjoitti...

Lilith, siis mulla on tuo silleen, että olen lisännyt tuollaisen lootan (add a page element), valinnut lootan HTML/Java Script ja siihen ruutuun sitten kopsannut sen html-koodin, minkä sieltä Sloganizerin sivuilta saa.

hdcanis, en mäkään kiellä sitä, etteikö naisvartalo olisi kaunis ja rinnat osana sitä, mutta että aikuiset toimittajat kirjoittelee tuollaisia juttuja, että mahtuuko jonkun rinnat korsettiin tai jos joku nyt on ottanut aurinkoa yläosattomissa, niin herra varjele! :D
Mäkin uskon kyllä, että paras laulaja voi hyvinkin olla lihava keski-ikäinen musta nainen. :)