generated by sloganizer.net

27. toukokuuta 2008

Terqqui Helsingistä!


Siellä oli lämmintä ja aurinko porotti täydeltä taivaalta eilen sekä tänään. Meinasin jäätyä hengiltä, kun palasin Tampereelle, ja täällä oli ihan harmaatakin. Nyt kyllä aurinko paistaa jo, onneksi.




Stockan portaat. On ne jännät. Ei meillä täällä vaan.




No nyt se lyö tuota pulua. Kostoksi varmaan, kun pulu on ensiksi paskonut sen päälle.




Vitsikästä. Kivimies on lomalla.




Joku melko kulahtanut sirkus oli tullut kaupunkiin.




On tuo Tuomiokirkko vaan upea.




Miksi sä paskannat päähäni niin kuin... lokki.




Tuo palomies oli aika makoinen (kihara), mutta se ehti pyllistää justiinsa kun laukaisin.





Kiinantossuja en löytänyt. Siis muita kuin mustia. Luin kyllä netistä jostain, että Pasilan asemalla on joku Kiina-kauppa, mutta en nyt ihan Pasilaan asti viitsinyt raahautua yksien kenkien takia. Ehkä ensi kerralla sitten. Ostin kuitenkin ylihinnoitellut varvastossut, mutta olivat niin kovin nätit.




Näin Helsingissä julkkujakin. Kuten Saimi Hoyerin ja Miitta Sorvalin ja sen fab5-Tommy Kilposen. Siis vautsi! Ha ha. Toisaalta näin sitten kyllä Tampereella heti Heikki Kinnusen, tultiin ehkä samalla junalla tänne, joten Helsinki ja Tampere on kyllä melkein tasoissa nyt.



Toista päivää jo vasemman silmän yläluomessa nykii elohiiri tämä tästä. Univelkaa, veikkaisin.



Kyllä tää tästä.


Ps. Kuvat saa klikkaamalla isoimmiksi. Ylläri.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kuvia, mutta ei mitään Espoosta!? No, ehkä se on helpotuskin...

t: Eenokki-fani

Tiina kirjoitti...

Hei vaan "Eenokki-fani". :D :D
Joo, en laittanu Espoosta, voin toki laittaa, jos yleisö noin kovasti toivoo. ;D

nona kirjoitti...

Oi mistä noita varvassandaaleja saa? NÄTIT!!!

Mun viis vuotta vanhat Lontoosta tuodut maastokuvioiset ovat jo aika out ja kulahtaneet, tarvii uudet, pakko.

Maria kirjoitti...

Mageet on nuo varviksetkin. Oikeastaan ainakin helteillä varmaan mukavammatkin.

Hienoja kuvia stadista. Ikävä tuli, nyyh.
Mutta mää meen sinne maanantaina! Tosin en kamalan leppoisissa merkeissä... Mutta ajattelin mä nyt vähän lieventää pääsykoejännitystä jollain sluibailulla ;)

Ja on muuten ehkä eka kerta 38 vuoteen, kun kivimies on päässyt lomalle!

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se Saimi livenä yhtä karmaisevan näköinen kuin telkassa?
Melkein jo innostuin tuosta ekasta kuvasta, että nyt sitä on saatu koko Hynysen bändi kuvaan! Koitin jo klikkailla kuvaa isommaksi hyvien pyllyjen toivossa mutta pettymyksekseni totesin erehtyneeni :)

Tiina kirjoitti...

Nona, ne oli jostain Kampista. Accessorize taisi oli sen puljun nimi. Oli nuo kyllä ihan ylihintaiset.

Mymskä, varvikset on kyllä kivat kengät. Jos niitä nyt kengiksi voi sanoa. :D
No mutta hyvää hesailua ja tsemppiä pääsykokeisiin!

Haahis, joo, oli väärä bändi paikalla. :D
Saimi nyt oli, hmm, melko pienen näköinen. Ja kulmakarvaton toki. Jotenkin odotin mallin olevan pidempi, mutta toisaalta se tuli mäessä vastaan, että ehkä mittasuhteet petti. :D

Mimmu kirjoitti...

Nonni, nyt alko soimaan päässä "kun sulla on vapaat kädet, maailman erilailla näet..."

Kiitos Tiina ja Kivimies...

:D

Anonyymi kirjoitti...

Mainiot kuvat! Suosikkini on tuo pulukuva. Onneksi sille ei kuitenkaan varmaan käynyt pahasti.

Niin ja Hienot Sandaalit!

Tiina kirjoitti...

Mimmu, se oli parempi se Daydream believer -mainos, miten se nyt suomeksi menikään... Tunnen sen keveyden siiveniskun perhosen...

Sirtsu, pululle ei käynyt pahasti. Yritti vain paskoa päälleni.
Kiitos. :)

Mimmu kirjoitti...

Se biisi/mainos onkin parempi, mutta yleensä ne ärsyttävät rallit jää soimaan päähän.

Tiina kirjoitti...

Se on totta. Valitettavaa, mutta totta.

Ana Pernod kirjoitti...

no tulipahan ikävä.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en voi pitää varvastossuja, niissä alkaa aina vetää suonta jalasta. Mutta jos voisin niin tuollaisia pitäisin, nätit ovat. Eihän Pasilaan nyt niin pitkämatka ole, junalla pari minsaa suuntaansa ;))

--KATA-- kirjoitti...

Ihania kuvia.

"Ja kulmakarvaton toki. Jotenkin odotin mallin olevan pidempi, mutta toisaalta se tuli mäessä vastaan, että ehkä mittasuhteet petti. :D"
Repesin´!

Anonyymi kirjoitti...

Sitä on tultu Stadiin asti, mutta ei Purrrrinaa moikkaamaan. Just. Taidan vetää möksölleen kyllä nyt tästä. Ihme sydis, kun ei tule kylään sydiksensä luo. Höh. *suu mutrulla* (Itsellä paljon varaa, kun juoksen Treella yhtenään tapaamassa isää ja yhtä hyvää ystävääni vuoron perään.)

Ei vainens, hyvä jos oli kiva reissu täällä etelässä. Harmi ettet löytänyt kiinatossuja. :(

Tiina kirjoitti...

Ana, sinne onneksi ei ole kauhean pitkä matka.

Lumi, no eihän se pitkä matka, mutta en oikein ehtinyt enkä jaksanut. :D

Kata :D :D Kiitos. :)

Purtsi, kyllähän mä muuten olisin tullut, mutta kun en tiedä missä sä asut. ;D

Elegia kirjoitti...

Ihania kuvia!!! Ja laita nyt ihmeessä ne Espoon kuvatkin kehiin!

Palomiehen pylly on kovin kiihottava, jäin sitä katselemaan. Ja lempparini oli joko lokki päässä tai pulu alasimella -kuva :D