generated by sloganizer.net

8. joulukuuta 2010

8. luukku


Peter von Nottbeck rakennutti uusbarokkia edustavan Milavida-palatsin Mustalahden kalliolle vuonna 1898. Milavidan suunnitteli Arkkitehti K.A. Wreden ja se toimi Nottbeckien vaatimattomana kotina. Nottbeckin suvun rivien harvettua rakennus siirtyi kaupungin omistukseen, jolloin sen nimi muutettiin Näsilinnaksi. Vuonna 1908 Näsilinnassa avattiin Hämeen museo, joka on Tampereen vanhin museo. Vuoden 1918 taisteluissa rakennus otti pahasti osumaa eikä se selvinnyt talvi- ja jatkosodastakaan vaurioitta.



Hämeen museo suljettiin vuonna 1998 museotoimen talousongelmien vuoksi. Rakennukselle on tehty hienot korjaussuunnitelmat, mutta toistaiseksi rahaa ja/tai kiinnostusta pytingin korjaamiseen ei ilmeisesti ole ollut. Viime keväänä Hämeen museossa pääsi käymään, kun Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään taidekoulu piti siellä loppunäyttelynsä. Rakennus oli sisältä yhtä hieno kuin muistinkin, tosin jännitystä tilanteeseen toivat kyltit, joissa kehotettiin olemaan nojaamatta toisen kerroksen kaiteisiin (kuvassa). Kuvittelin tietysti heti nojaavani ja putoavani päistikkaa ensimmäisen kerroksen kivilattiaan. Pläts.

11 kommenttia:

Dårka kirjoitti...

Ei kuulu pläts, jos noin matalalta tippuu.

Tiina kirjoitti...

Mitäs sitten, klonks?

Dårka kirjoitti...

Semmonen epäselvä tömähdys. jos on isot luut ni voi kuulua myös kolinaa.

nona kirjoitti...

Tämä joulukalenteri on vuoden paras! Ai Näsinlinnaan voisi joskus päästä sisällekin? Mutta kiitos kuvista, ovat kivoja.

Tiina kirjoitti...

Dårka, hyvä tietää.

Nona, kiitos kannustuksesta. :)
Wikipedian mukaan sen kunnostuksen pitäisi alkaa tänä vuonna ja olla valmis 2012. Saapa nähdä montako vuotta kestää, että se oikeasti on yleisölle auki. Toivottavasti joskus vielä.
Mäkin muuten sanon aina, että Näsinlinna, mutta internetsin mukaan se on Näsilinna ilman ännää. En oikein tahdo hyväksyä tätä.

Ilkka kirjoitti...

Tampere on ihan oikeasti aikamoisen kaunis & luonteikas, historian omistava kaupunki.

Ja sitten siellä asustelee tollaisia muutaman_vuoden_lukeneena_tuttuja moottoriturpia joitten kans ois kiva käydä joskus olusella jos vaan nyt joskus OLIS siel Suomessa :) Oon kyl taasen 31.12-9.1 mut se menee kuitenkin jotenkin siivillä ajan siipien se reissu jossei mua erikseen haarukoida informaation koskesta & vaadita näyttäytymään, aikaa ei ole itseänsä tykö tehdä.

Isänäitini puolelta olen ilm. muuten Tampereen suunnalta sukua, ainakin läheltä. Lukeudun Nääppä-sukuun siellä suunnalla, suoraan alenevassa polvessa joskin sukunimi toki eri.

Ilkka kirjoitti...

Ja sellainen fiilis tästä kyllä jäi jotta joulukalentereissa olisi syytä olla enempi rautatiekiskojen kuvia. Mitä hallitus aikoo tehdä asialle arvoisa Eduskunnan Puhemies?

Elegia kirjoitti...

Ei pöllömmännäköinen murju, kyllähän siellä voisi tovin jos toisenkin viettää! ;))

Tiina kirjoitti...

Ilikka, hienosti ulkoistit tuon tapaamisehdotuksen. ;)
Moottoriturpaa musta ei kyllä saa tekemälläkään, mutta kiva myönnän olevani.
Tuntuu, että kaikki nää Tampereen historiaseikat liittyy tavalla tai toisella johonkin sotaan, mutta sellanen se kai on se Suomen historia.
Mähän taas en ole sitten yhtään tamperelaista sukua, mutta itse kyllä paljasjalkainen.

Varjo, joo, kyllä mullekin kelpais. :D

Annikki kirjoitti...

Tässä on kovasti sitä viktoriaanista liisa ihmemaata.

Tiina kirjoitti...

:)