- Neljä kissaa sullottiin matkalaukkuun ja jätettiin pakkaseen.
- Koiranpentu pahoinpideltiin kuoliaaksi Äänekoskella tapaninpäivänä.
- Kissa surmattiin julmasti.
- Jätesäkkiin sullottu kissa jätettiin kuolemaan.
- Mies heitti koirat parvekkeelta.
- Koiraa tuntikausia kuristuskettingistä roikottanut sai pitää koiran.
- Turkulaisnaiselta otettiin huostaan 20 nälkiintynyttä koiraa.
- Omistaja esti koiran haukkumisen teippaamalla kuonon kiinni.
- Pikkupojat potkivat siiliperheen kuoliaaksi.
- Ahma ajettiin kuoliaaksi moottorikelkoilla Sodankylässä.
Ahdistaa. Ihan toden teolla. Tämä on sairas maailma. Tai ei kai maailmassa mitään vikaa ole, mutta ihmiset ovat sairaita. Koko ajan enenevissä määrin. Miten jotkut ihmiset voivat olla noin säälimättömiä? Millainen aikuinen tulee lapsesta, joka pystyy potkimaan eläimen hengiltä?
Luin eilen illalla siitä koiranpennusta, jota oltiin heitelty ja kuristettu ja ties mitä, kunnes se kuoli. Tai en pystynyt edes lukemaan niitä juttuja, mutta näin yksittäisiä sanoja, jotka loivat mieleeni kamalan murhenäytelmän. Ahdistuin ja tulin vihaiseksi. Katselin Facebookista niiden mulkkujen naamoja ja tunsin puhdasta vihaa heitä kohtaan. Muuta en voi kuin toivoa, että karman laki toteutuu näiden ja kaikkien muidenkin kusipää-eläintenkiduttajien kohdalla vielä jonain päivänä.
Hyvät ihmiset, opettakaa lapsenne rakastamaan ja välittämään niistä pienistäkin luontokappaleista. Kasvattakaa heidät ymmärtämään oikean ja väärän ero. Näin lapsettomana on tietysti helppoa, joskin luvatonta neuvoa, mutta tuon ei luulisi olevan kovin vaikea tehtävä. Itse asiassa sen luulisi tulevan ihan luonnostaan. Paitsi tietysti jos omat arvot ovat jo alunperin ihan vääristyneet.
13 kommenttia:
High five.
Kuuntelen tässä samalla Enbusken ohjelmaa työpaikkakiusaamisesta ja on aika selvää, ettei tuo rajoitu eläimiin.
Nii-in. Joskus on vaikeaa kestää tätä maailmaa. Ja erityisesti ihmisiä.
Nii-i. Ja sitten minä, joka pitäisin pientä raidallista kissanpoikasta kuin kukkaa kämmenellä, olen niille allerginen. Toivoin pukiltakin pientä raidallista kissanpoikaa, mutta ei se tuonu. Äiti ja mies sanoivat, että ei mulle voi pientä raidallista kissanpoikaa antaa, kun oon allerginen. Mutta mistä se pukki sen muka tiesi?!
(Eikä tarttis olla ees raidallinen. Eikä poikakaan.)
Tuollaiset otkikot on kyllä tosi surullisia.
Vanhemmat kyllä voi opettaa lapsille parhaiten tuon oikean ja väärän eron omalla esimerkillään.
Jos kotoa oppii, että väkivalta, viha tai ilkeys on joissakin tilanteissa sopivaa tai tarpeellista, kuten aikuiset usein kuvittelevat, niin lapsen on aika vaikea ymmärtää missä ne rajat menee.
Tosta tulikin mieleeni, että täällä telkkarissa tuli just koulukiusaamisesta. Usein kiusaajien kotona voi olla esim. rasistinen tai vihamielinen ilmapiiri, vanhemmat puhuu halveksivaan sävyyn muista ihmisistä ja esittävät uhkavaatimuksia. Samanlainen asenne siirtyy helposti lapsille. Ja kun lapset on vaikeuksissa, niin vanhemmat selvittelevät niitäkin sitten tuollaisella samanlaisella asenteella. Opi siinä nyt sitten kunnioittamaan ja arvostamaan muita ihmisiä.
Opetetaan, opetetaan. Ja minun kodissani ei viljellä epätasa-arvoa, muukalaisvihaa eikä kiusaamista. Minun nähteni ei kaltoinkohdella, saati sadistisesti kiduteta pienimpiäkään eläimiä, ihmisistä puhumattakaan. Itse suurena eläinten ja luonnonystävänä onkin järkyttävää nähdä se, että kaikesta huolimatta kuusivuotiaani liiskaa kaikki elukat kun silmä välttää, vihaa kissaa koska kissa ei pidä hänestä, ja on muutenkin suht viileä ja välinpitämätön luontoa ja eläimiä kohtaan.
Mutta valitettavasti en voi tässä kohtaa ajatella kuin että maailman virheellisyyden sijaan ilmeisesti geeneissä on virhe... (Ja se on periytynyt jostain muualta kuin minulta.) Sillä omille niskoilleni en suostu syytä ottamaan, jos todellakin kaikesta oikean ja väärän ja elollisen kunnioittamis- ja rakastamisopetuksistani huolimatta kasvatan kuitenkin jotain potentiaalista siilienpotkijaa :( Se syyllisyys on minulle yksinkertaisesti liian suuri.
Toinen lapsi taas on jo hyvin pienestä asti tuntunut enemmän itsenikaltaiselta, rauhantahtoiselta eläinystävältä joka nauttii luonnosta ja sen moninaisista ihmeistä... Tasan ei vaan mene nallekarkit, ja toki toivon että isommankin viileys olisi jotain "tutkimuksellista tiedemiesasennetta", joka ajastaan haihtuisi sen kummemmitta seurauksitta. - Ja ei, en tarkoita että lapsistani olisi tultava kaltaisiani itkupilli-hippejä, mutta kunhan vaan onnistuisin ne jokseenkin järjissään pitämään ja kunnioittamaan kaikkea elollista sekä pysymään erossa ikävyyksistä. (Kumma juttu muuten että noin äkkiseltään tuo vaikuttaa helpolta hommalta mutta kun alkaa ajatella mitä kaikkea se pitääkään sisällään... *Huoh*)
Ja mitä tulee itse aiheeseen, onnekseni olen välttynyt enimmiltä noista uutisista joita olit otsikoinut :( Sillä eniten maailmassa minua(kin) surettaa ja etoo lapsiin ja eläimiin kohdistuneet vääryydet. Aikuiset ihmiset nyt jotenkuten voivat pitää puolensa ja selvitellä asiansa, mutta lapset ja eläimet ovat viattomimpia ja haavoittuvimpia olentoja maailmassa, ja juuri niiden puolia maailmassa vähiten pidetään - tai vähiten niistä vääryyksistä aina edes tiedetään. =(
Ja se myös täytyy vielä sanoa että vaikka itse nyt pesinkin sujuvasti kätöseni tästä lasten etiikka/moraalikasvatusosiosta, niin olen toki samaa mieltä että kotoa ne asiat kuitenkin pitkälti opitaan, ja yrittää kuitenkin aina täytyy. Joissakin perheissä vaan ei ole minkäänlaista yritystäkään tai toivosta on luovuttu jo kauan sitten - etenkin jos ne omatkin arvot ovat tosiaan ihan perseestä.
Zepa *läps*
Anonyymi, no sehän on selvää. Jotenkin se vaan vituttaa vielä enemmän, kun se kohdistuu johonkin puolustuskyvyttömään yksilöön. Yhtään vähättelemättä työpaikkakiusausta yms.
Penni, niinpä, maailmassa ahdistaa yleensä vain ihmiset. Ja joskus säät.
Kirsikka, voi, pieni raidallinen kissanpoika. ^_^
Sama koskee vähän lapsiakin. Monet, jotka ei vähempää välitä, saavat niitä liukuhihnalla ja toiset, jotka rakastaisivat sydämensä pohjasta, eivät saa sitten millään.
Itkupilli, aikuisiltahan ne lapset yleensä asenteensa omivat. Joskus aikuiset eivät edes tajua, miten lapsi imee itseensä vaikutteita kuin pesusieni.
Toisaalta joukossa tyhmyys tiivistyy, vaikka olisi saanutkin oikeat arvot kotoa.
Irwikissi, ajattelin tuota kirjoittaessani, että pitäisikö tähdentää, etten missään tapauksessa ajattele, että aina olisi vanhempien vika, mutta en sitten jaksanut selvittää enempää.
Onhan sitä kaikenlaista vinksahtaneisuutta. Enkä tarkoita, että sinun lapsesi olisi vinksahtanut. Ehkä se on jotain murkkuikää ja ohi menevä vaihe? Joillain lapsilla kyllä on kaiken maailman koppakuoriaisten ja öttiäisten listimistaipumuksia, mutta jotenkin se vaan tuntuu pahemmalta, kun tapetaan ja kiusataan jotain isompia (ja söpömpiä) eläimiä. Toivon mukaan sinunkaan muksusi ei kissaa satuttaisi, vaikka ei siitä tykkääkään.
Kyllähän lapsista voi tulla täysin erilaisia huolimatta samanlaisesta kotikasvatuksesta. Uskon, että oikeiden arvojen antaminen kotona kuitenkin ehkäisee suurimmat hölmöilyt. Aina ei tietenkään voi voittaa. En tarkoittanut siis syyllistää vanhempia. :)
Hulluksihan tämä maailma on mennyt. Samaan otsikkokastiin luen ALstä lukemani jutun http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194660274616/artikkeli/il+nelivuotias+lukittiin+pimeaan+paivakodissa.html
nelivuotiaasta joka suljettiin rangaistuksena pimeään huoneeseen. Millainen ihminen sulkee pienen lapsen pimeään pitäen ovea väkisin toiselta puolelta kiinni? Ehkä juuri joku sellainen jolta onnistuisi kaikki nämä luettelemasi kauheudet? Ja millaiset ihmiset kommentoi juttua tyyliin "no ihan oikein". En voi ymmärtää.
Meillä on onneksi eläinrakkaus juurtunut lapsiin jo syntymässä. Ehkä jopa hieman liioitteltunakin, meillä kun äiti nimeää kärpäsetkin (Matti ja Teppo pörrää meillä taajaan) ja niitäkään ei malta sitten lapset tappaa. Onneksi ukko listii ne, minä en siihenkään ole halukas. Pikkukärpäset on ainoat jotka ilomielin teilaan, samoin kuin hyttyset.
Vessassa meillä saatetaan kiljua kauhusta tyyliin "äiti tuu äkkiä täällä on hämähäkki mua pelottaa vie se ulos" ja äiti jahtaa hämyheikkiä kiikuttaakseen sen ulos. Parempi näin kuin toisinpäin.
Vanhemmat jotka ei opeta lapsiaan suojelemaan pienempää elämää ei mahdu millään omaan oikeustajuuni. Ei sittenkään, että pidän itsekin lievänä vinoutumana sitä että meillä niitä kärpäsiäkin pidetään kivoina ötököinä.
Ps. silti sun oma kiva lemmikkikaveri on jees. Varsin kiva jos tarkkoja ollaan, voisin ehkä meillekin ajatella mutta sit lapset pitäis mua massamurhaajana joka on kääntänyt takkinsa...
Irkku, no mutta ethän SÄ niitä kärpäsiä söisi vaan se kärpäsloukku. ;D Lihansyöjä tarvii lihaa, näin se vaan menee. Tai no, "lihaa", jos kärpäsestä on puhe.
Hyttyset ja paarmat on sellaisia, joita mäkin ilomielin listin, tai ainakin itsepuolustukseksi. Mitään muuta elukkaa en kyllä oikein ilkiä tappaa.
Lapsiin kohdistuva julmuus on kyllä kanssa sellaista, mitä en käsitä. Aikuisiin kohdistuvat pahanteot ei jostain syystä kosketa niin kovin syvältä, vaikka ikäviä tapauksia kaikki ovatkin. Aikuinen ihminen vaan (yleensä) on puolustuskykyisempi kuin lapsi tai eläin.
Hei Tiina,
pitkästä aikaa! :)
Sairastuin ennen joulua, ja sitten tuli kauhea hässäkkä, enkä ehtinyt edes joulua toivotella, kenellekään täällä virtuaalissa. Hyviä välipäiviä, siis!
- Vaikka tuon maanantaisen kokemuksesi perusteella tätä toivottelua voisi pitää jo pottuiluna... Pitäisikö sanoa: parempia tulevia välipäiviä! :)
Lapsi- ja eläinasioissa olen kaikkien yllekirjoittaneiden kanssa lämpimästi samaa mieltä. - Bärtiliin varmaan pätee se "Circle of Life"-jutska, josta "Leijonakuninkaassa" niin tohotettiin. Nälkäänsä syöminen ei ole julmuutta.
Re: kissat: minä toivoin lapsena puhuvaa kissanpoikaa, sekä jouluksi että synttäriksi. Sain lopulta pinkin pehmolelun! Syyllisiä tähän henkistä väkivaltaa lähentelevään ratkaisuun olivat Joulupukin lisäksi omat vanhempani!!! (Vaikka oli se pinkki kisuli ihan söpö, ja onneksi mulla on hyvä mielikuvitus! :D)
Nyt aikuisena vähän pelkään kaikkia eläimiä; ihastelen niitä mielelläni kauempaa, ja toisaalta sitten tuttuja eläimiä mielelläni sylittelen ja silittelen.
Kiitokset muuten ihanasta joulukalenterista! Avasin tänään loput luukut, ja kaunista oli! :)
P.S. Meillä oli kouluttamaton boxeri silloin kun olin pieni; isosiskoni toi sen anorakintaskussa yllättäen kotiin (!), mutta alkoikin seukata, ja koiran kasvatus jäi ihan hunningolle. Pentua hoidettiin, ruokittiin ja ulkoilutettiin hyvin, mutta kukaan ei ollut vastuussa siitä, miten Cheba käyttäytyy. - Lopputuloksena oli tietty arvaamaton, iso koira, joka toki suojeli meitä kaikkia, liiankin kanssa! Cheba piti mm. kytkeä remmeillä patteriin aina kun ovikello soi; puhe ei tepsinyt.
Aikuisten vikahan se oli; sisko olisi pitänyt laittaa kouluttajaksi, tai jomman kumman vanhempani olisi pitänyt ottaa vastuu. - Siinä varmaan koetettiin kasvattaa siskoa vastuunottoon toimistaan (ts. luvattomasta lemmikin-hankinnasta), ja huonolla menestyksellä, juuri silloin, kun olisi pitänyt huolehtia koiran kasvatuksesta, ehkä jopa ensisijaisesti. Eläimen ja ympäröivän yhteisön parasta ajatellen. - Rakastimme kaikki Chebaa kyllä, ja kun oltiin omissa väissä, kaikki sujui hyvin. Itkimme kaikki, kun hän joutui vanhuuttaan, hengitysvaikeuksien takia, lopetettavaksi. Vieläkin on ikävä.
Tää ei nyt kuulu mihinkään. Skip! Skip! Mutta Kirsikan repliikistä tuli mieleen ekaa kertaa ikinä, että kässätunnilla pienenä ihmisenä neuloin raidallisen kissanpojan. Raidat oli vaaleansinistä ja keltaista. Se oli ultimate-saavutus - käsityöthän oli ihan jotain hirveetä siihen aikaan, ja jos jotain sai valmiiksi, niin ihme. Niin, mullakaan ei siihen aikaan ollut kissaa muuta kuin tämä. Aikuisuudessa on se kiva puoli, että omia kissoja saa pitää niin paljon kuin pystyy hoitamaan kunnolla!
Heipä hei Char, onneksi mä aina vähän liioittelen, joten ei ne välipäivät niin kauheita olleet, vaikka alku käynnistyikin kankeasti. :)
Koiran kasvatuksesta tuli mieleen, kun tässä viimeisessäkin koiranpennun tapossa tekijät sanoivat, että koira oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti viime päivinä. Niin mietin vaan, että mitenkähän sitä koiraa on kohdeltu alunperinkään, jos se on alkanut käyttäytyä aggressiivisesti. Voi voi...
Zepa, kaikki kuuluu johonkin.
Raidalliset kissanpojat on ihania. Jopa kudotut sellaiset. ^_^
Aina aikuisenakaan ei voi pitää kissaa, kun vuokrasopimus kieltää lemmikit. :/
Lähetä kommentti