generated by sloganizer.net

26. maaliskuuta 2008

Tyttö on romuna

No niin. Pieni, joskaan ei perinteinen pääsiäiskriisi on nyt ainakin toivottavasti selätetty. Asioita on tullut sanottua sekä kuultua ja haavoja on syntynyt taistossa, mutta aika kai parantaa, sanotaan. Miten se onkin niin, että jos on allapäin, niin sitä kulkeekin silleen pää kumarassa, mielellään tukka silmillä ja katse alaviistoon?

Näin viime yönä todella pimeätä unta. Unessa seurustelin yhden miehen kanssa, olin raskaana toiselle ja muhinoin kolmannen kanssa. Raskaus oli selitettävissä sillä, että se oli edennyt jo 8. kuulle ja tapahtunut ennen seukkaamisen alkamista sen toisen kanssa, mutta sen kolmannen kanssa muhinoiminen oli kyllä ihan anteeksiantamatonta. Unessa mielestäni en pettänyt niin pahasti, koska en ns. mennyt loppuun asti siinä jutussa vaan suoritin ikään kuin pelkästään handjobin... Yrittääköhän alitajuntani viestiä minulle jotain jostain moraalisesta rappiotilasta?

Useammassakin blogissa on esitelty kylpyhuoneen peilikaapin sisältöjä. Koska minulla ei ole kylpyhuoneessa peilikaappia, niin meinasin ensin etten osallistu koko höskään, mutta sosiaalipornoisempi puoli minusta vei kuitenkin voiton. Tässä on siis kuva kylpyhuoneeni peilin edessä olevasta hyllystä. (Klikkaamalla kuvaa romuja voi katsella tarkemmin, tuo kuvan koko oli taas bloggerin käsitys largesta.) En sitten siivonnut sitä hyllyä tai mitään ennen tuon kuvan ottamista.



Tuossahan näkyy siis ensinnäkin etualalla vasemmalla hiusharjani. Hiusharjan takana on tuoksuni Kenzon Flower ja Glow by J Lo. Sittenhän siinä on kaksi Max Factorin Pan Stikiä. Niitä täytyy olla kaksi, koska olen mestari kadottamaan niitä. Itse asiassa niitä pitäisi olla kolme, mutta se kolmas on siirtynyt ilmeisesti jonnekin maata kiertävälle radalle. Pan Stikien takana on pari Joe Blascon meikkivoidetta sekä samaisen valmistajan aurinkopuuteri, mutta ne eivät juuri näy tuossa kuvassa. Pan Stikien vieressä on myöskin eyelinerini merkkiä No 7. Sitten tuossa rasiassa on mm. puuterihuiskuni, ripsientaivutin, automaattipinsetit, kampa, meikkivoidetöpötin, Lumenen valokynä, Maybellinen Define-A-Lash -ripsiväri ja Lumenen joku silmänympärysseerumi, mikä lie. Jotain muutakin romua siellä rasian pohjalla lienee. Rasian vieressä sitten on sininen Mini Maglite -taskulamppu (älkää kysykö), Nivean tuollainen suihkauteltava Pearl -deodorantti, hammastikkuja ja Adidaksen deodorantti, jota en ole käyttänyt kuin kerran, koska en voinut sietää sen liian voimakasta tuoksua. Noiden takana on sitten sellainen romupurkki, jossa on kaikenlaisia korvarenkaita, hiushärpäkkeitä ja muuta romua. Sitten romupurkin oikealla puolella on pinossa Max Factorin (alla) ja No 7:n irtopuuterit. Tykkään tuosta No 7:stä enemmän, mutta kerran oli pakko ostaa tuota Max Factoria, koska tuo toinen oli kaupasta loppu sillä hetkellä. Ja sitten kaikista oikeanpuolimmaisena on jälleen yksi purkki, jossa oikeasti pitäisi olla pumpulipuikkoja, mutta pumpulipuikkojen loputtua sen valtasi roina, kuten Herbinan deodorantti (sitä käytän ihan päivittäin), hammaslanka, luomiväri, hiuslenksut ja muu epämääräinen sälä. Kaikki puhdistusmömmöni ja rasvani yms. sijaitsevat sitten jossain muualla. Semmoista.

Mietin tuossa tänään, että jos sitä perustaisin jonkun sivublogin itselleen, kun kaikki muutkin kerta. Harmittelin, että kun käy elokuvissa, niin ikinä ei tule kirjattua ylös niitä silleen järjestelmällisesti, eikä myöhemmin enää muista mitä on tullut nähtyä ja mitä siitä on tykännyt. Samoin jos lukee kirjoja tai käy vaikka jossain rokkikeikoilla tai kuulee jonkun uuden biisin/levyn. Vaikka olenkin niistä täällä lärpättänyt, niin olisi kiva saada nuo jutut ihan yksiin kansiin. Kaikkea muutakin populaarikulttuuriin ja muuhun liittyviä juttuja sinne voisin raapustella, jos siltä tuntuu. Ihan omaksi ilokseni, ei sitä kenenkään tarvisi lukea. Mutta saa nyt nähdä mitä tapahtuu ja jaksanko panostaa. Vähän kiehtoi myös ajatus siitä, että perustaisin sen ihan erilleen jonnekin, ilman että kukaan tietäisi sen olevan minun blogini, ja odottelisin millaista jengiä sinne lappaisi ihan itsellään. Toisaalta minä varmaan paistaisin aika pitkälle läpi niistä jutuista. I'll keep you post it.

15 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Aiemminkin tainnu tulla todettua, mutta me tuoksutaan samalle ;) Ja tuo meikkipuolikin merkeissä ainakin sama. Mä luotan myös Max Factoryyn tosin meikkivoiteen muodossa. Tänään tuli ostettua No 7:n mascara. Katsotaan miten toimii.

Tiina kirjoitti...

Musta ainakin nuo No 7 -jutskat on hyviä.
Ja nuo tuoksutkin on hyviä. :)

Alcinoe kirjoitti...

Minäkin mietin, etten mainitse kakkosblogia ollenkaan ykkösessä, mutta mainitsin kuitenkin. Enhän minä nyt enää voi ruveta Blogistaniassa salailemaan, kun niin vahvasti muuten pidän perus-IRL:n erillään blogielämästä.

No en kyllä julkaise oman peilikaappini sisältöä, hui!

Maria kirjoitti...

Hihii... Sivublogien perustamisesta tulee ikävä tapa. Minullahan on tällä hetkellä öööö kolme? Ja lisää tekee mieli. Olen ajatelut just sellaista, että alkaisin bloggaamaan sellaisella imellä, jota ei kukaan tuntisi. Olisi jännää katsoa, kuinka nopeasti joku keksii yhteyden.

Noh, ehkä mä tyydyn sittenkin näihin mitä on. Välillä tuottaa tuskaa saada niihinkään mitään sisältöä.

Tiina kirjoitti...

Alcinoe, se vois kyllä olla jännää testata, mutta ehkä se olis hankalaa pidemmän päälle.
Julkaise ny ihmeessä peilikaappis sisältö! :D

Mymskä, saa nähdä saanko yhtään sivublogia perustettua. Hyvä kun riittää tähän yhteen materiaalia. :D

Wille kirjoitti...

Et kyllä meiltä salassa perusta mitään bändi/elokuva/kirja blogia!

Ja mitä sinä sillä taskulampulla teet? (Ai niin sitä ei saanut kysyä)

Tiina kirjoitti...

Joo, en mä nyt salaa sitten kuitenkaan.

Se taskulamppu on tainnut jäädä siihen, kun joskus yritin tähyillä kurkkuuni, tai jotain... :D

--KATA-- kirjoitti...

Ihana merkintä!

Anonyymi kirjoitti...

Olipas siinä kaikenlaista! Mua alkaa jo vähän huolettaa, että olenko mä tyttö ollenkaan, kun mulla ei oo mitään ripsentaivuttimia eikä aurinkopuutereita eikä valokyniä?! Meikkipuuteri, ripsari, kajaali ja huulikiilto/puna on. Eikä juuri muuta. Huh.

Unet on muuten vaarallisia. Olen nähnyt muutaman elokuvankin siitä, ettei saa nukahtaa tai käy huonosti...

DorianK kirjoitti...

Minä en muista ikinä nähneeni unta, jossa olisin lipsunut naurettavuuksia hipovien moraalimuurieni yli (tai ehkä paremminkin ali). Tosin kerran vuosia sitten näin unta, jossa eräs tuttu ns. varattu naisihminen teki minulle säädyttömiä ehdotuksia. Herätessäni minua otti päähän aika huolella, mutta en osannut itsekään sanoa, johtuiko se tuon unihahmon moraalittomista ehdotuksista vai siitä, etten ottanut niistä onkeeni. (Viimeinen lause ei tässä ole sitten mikään freudilainen kiertoilmaus -blog. komm. huom.)

Tuo peilikaapin kuvaaminen on jo melkoisen paljastavaa. Itse en taida tohtia moista tehdä. Ennen kuvaamista kaapista pitäisi kuitenkin siirtää kaikki pieneläinten raadot ja formaldehydissa kelluvat sikiöt pois ja sitten Kodak-hetki ei enää olisikaan autenttinen.

Vaikka olen joskus aiemmin polkannut aika varmasti kaikista leffa- ja osin myös keikkakäynneistäni, olen tavasta sittemmin luopunut. Sen sijaan hamstraajaluonteena säilön edelleen kaikki leffaliput yhteen nippuun, johon niitä onkin kymmenessä vuodessa kertynyt aikamoinen pino. Joskus olen myös kirjoittanut lipun taakse, kenen kanssa olen leffassa käynyt, jos tilanne on ollut jotenkin merkittävä. (Ja yleensä se sitä tietysti on, jos seurassa on muitakin kuin mielikuvitusystäviä.)

Kyllä sitä pieni ihminen voikin rakentaa muistonsa pienten asioiden varaan. Ei sillä, että olisin tuota nippua oikeastaan ikinä alkanut käydä järjestelmällisesti läpi. Olen minä muutaman kerran etsinyt sieltä tietyn lipun ihan tarkoituksella.

(Ilmeisesti minun pitäisi perustaa joku rinnakkaisblogi, jossa kirjoittaisin pelkästään kommentteja muiden postauksiin. Näistä kun tuntuu tulevan pitempiä kuin suurin osa omista postauksista.)

Eeva kirjoitti...

Meikkaako kaikki naiset? Ja käyttävät hajuvettä? Ihan omituisia tarvikkeita ihmisillä. :o

Vaikka on minullakin kätköissäni puuteri, peitepuikko, luomivärejä ja rajauskyniä. Ja ihan meikkejä varten tehty ja ostettu huisku. Ja hajuvesi on ihan tuossa esillä. Olen vaan niin laiska, etten lähestulkoon ikinä jaksa meikata, kun ne pitäisi sitten pestä poiskin, ja se on mukamas niin ylivoimaisen työlästä. Hajuvesi sentään on käyttämättä siksi, että mies on hajuherkkä.

En kyllä silti taida ruveta ehostamaan itseäni.

Niin joo, antiperspiranttia sentään käytän. Muuten tulee jo itseäkin haittaava haju alta aikayksikön.

Anonyymi kirjoitti...

Vai olet sä alkanut jo unissaskin horoilemaan tolla lailla:) Kjäh kjäh... Ei vaan, eikös olekkin kiva, kun unissa voi tehdä melkeen mitä vaan? Sitä voi seurustella ja hoidella muita siinä samalla ilman huonoa omaatuntoa!

-Euggis-

Tiina kirjoitti...

Kata, heh, kiitos! :)

Sirtsu, älä sure, en mäkään noita käytä juuri koskaan, vaikka ne tuossa hyllyllä töröttääkin. :D
Elokuvatkin on vaarallisia.

DorianK, kuvaa ihmeessä oma peilikaappisi. Olisi jännää saada joku miespuoleinenkin tähän mukaan. :D
Kommenttiblogi voisikin olla aika mielenkiintoinen. Sieltä voisi aina jännityksellä käydä katsomassa, että onko itselle kommentteja tällä kertaa.

Eeva, ei kai kaikki... En minäkään niin kauheasti. Hajuvesi on kyllä mukava asia, jos löytyy sellainen omanlainen tuoksu.
Kukin tavallaan. :)

Euggis, onhan se hyvä, että edes unessa käy flaksi. ;D

kervå kirjoitti...

"Yrittääköhän alitajuntani viestiä minulle jotain jostain...?"

Kyllä: muistuttaa siitä ketsuppivideosta :DDD

Tiina kirjoitti...

Ai niin, se ketsuppivideo... :D :D