generated by sloganizer.net

16. maaliskuuta 2008

You’re such a fuckin’ hypocrite

Kiitos kaikille, jotka kommentoivat tuohon eiliseen postaukseen. Oli kiva huomata, että se herätti keskustelua. En vaan itse ollut kotona eilen osallistumassa siihen keskusteluun ja sitten kun tulin kotiin, niin en enää jaksanut alkaa vastailla jokaiselle erikseen. Tämä flunssa verottaa voimiani jonkin verran. Eikä minulla lopulta olisi siihen varmaan mitään lisättävää ollutkaan. Hyviä pointteja jokaisella. Elämä on, ja silleen.

Toivottavasti tämä hirmuisen sitkeä flunssa päästäisi minut jo otteestaan. Tänään aamulla meni taas tunti - pari rykimisessä ja niistämisessä, että sain hengityksen edes jotensakin normaalisti kulkemaan. Hirmuisen tylsää on tällainen. Ensi viikolla on tentti ja sitten on ehkä vähän leffaa ja ehkä myös vähän grungefestejä sekä päästäismatkailua, joten voisin tilata huomiselle yhden ihmeparantumisen, kiitos.

Kerta vouhotan aina vaan kaikista vanhoista bändeistä, niin laitetaan nyt välillä jotain vähän uudempaakin kamaa. Olen aina musiikillisesti vähän myöhäisherännäinen, lämpenen hitaasti ja tarvitsen aikaa asioiden sulattamiseen. Tämänkin biisin ja videon julkaisusta on jo melkein puoli vuotta, mutta laitan sen nyt tänne, kun tykkään tästä kuitenkin. Parempi kuitenkin myöhään ja niin edes päin.





Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!


Ps. Toivottavasti tuo video näkyy kaikilla, bloggerilla on nyt joku ongelma sen koodin kanssa...

10 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

hoh, minä en kyllä suostuisi saamaan mitään flunssia tähän hätään.

Riitti se oksennustauti vähäksi aikaa.

Tiina kirjoitti...

En mäkään kyllä ois suostunu, mutta multa ei kysytty...

Oksutauti on kyllä vielä ikävämpi, tosin usein myös lyhytkestoisempi.

Wille kirjoitti...

Onko siskosi joskus linkittänyt tuohon biisiin?

Seether menee samaan kastiin minulla Toolin kanssa. Ei oikein kiinnosta tutustua. En tiedä kyllä miksei. Eihän tuokaan mikään huono biisi ole.

Tiina kirjoitti...

On se.

Mä en Seetheriltä tykkää kyllä toistaiseksi oikein muista biiseistä kuin tästä yhdestä. Se yksi vanhempikin (Remedy) on ihan jees.

Tool kai joko iskee tai sitten ei.

Minja kirjoitti...

Haa! Minä taas sanoisin, että jos Willeä ei tuon kappaleen perusteella kiinnosta tutustua Seetheriin, niin kannattaa silloin ehdottomasti tutustua. Niillä on niiiiin monta parempaa biisiä kuin nämä radiosoittohitit! :)

Tiina kirjoitti...

Kröh... Ei minun empiirisen tutkimukseni perusteella. Ellei se uusi levy ole ihan superhyvä sitten.

Wille kirjoitti...

Nyt alkoi kiinnostamaan tutustua ihan vaan sen takia että tietäisin kumman siskon kanssa olen enemmän samaa mieltä. Yleensä kyllä Minjan kanssa menee tuo musiikkimaku paremmin yksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas. Kävin vähän juutuubettamassa tuota Seetheriä ja kyllä mä tykkään. Saattaisin haluta tutustua enemmänkin.

Niin ja parannuhan pian, ei oo kivaa olla kipee! (oi voi kun vaikutan taas kovin viisaalta.)

Minja kirjoitti...

Uusi levy ON superhyvä. :)

Tiina kirjoitti...

Wille, niin, tuskin siinä mitään menetätkään, jos tutustut. Minä tietysti suosittelisin sitä Toolia ensisijaisesti, mutta ei taida niin proge olla sun juttu. :)

Sirenita, yritän kovasti parantua, mutta jostain syystä se ei tahdo luonnistua. Missä vika?

Minja, pitäis varmaan joskus kuunnella sitä joku toinenkin biisi.