Kirjailija
Päivi Alasalmi puolusti koulukiusattua lastaan ja sai syytteet kunnianloukkauksesta, näpistyksestä ja vahingonteosta. Alasalmen metodit olivat ehkä hiukan kyseenalaiset, mutta ymmärrän toki äidin epätoivon ja vihan, josta potkulaudan paiskominen ikkunaan ehkä kumpusi. Tämä maailma on paha ja lapset ovat toisilleen julmia. Monesti myös vanhemmat ummistavat silmänsä lastensa teoilta.
Alasalmi todennäköisesti oli aivan oikealla asialla, koska lehtijutun mukaan kiusaamista oli jatkunut kolme vuotta eikä lapsi enää ole halunnut lähteä edes kouluun. Suhtaudun kuitenkin lievällä varauksella tällaisiin raivokkaisiin äiteihin, koska olen henkilökohtaisesti joutunut näkemään ja kokemaan homman nurjan puolen. Mietin, miten paljon voin tästä kertoa ilman, että tulen ihan kokonaan tunnistetuksi, jos joku tapauksen tunteva täällä sattuu poikkeamaan...
Ala-asteella ollessani sattui sellainen välikohtaus, jossa jouduin ystäväni kanssa syytetyksi koulukiusaamisesta vain siksi, että olimme olleet vieressä, kun tämä "kiusaaminen" oli tapahtunut. Se varsinainen kiusaaminenkin oli suunnilleen yksi lause, jonka kyllä ymmärrän loukkaavaksi ja jonka koulukaverini olisi voinut jättää sanomatta, mutta kaikesta huolimatta kärpäsestä tehtiin härkänen. Loukkauksen kohteena ollut alempiluokkalainen oli kertonut kotona, että häntä kiusattiin koulussa, jonka jälkeen helvetti olikin irti. Lapsen äiti yhytti minut ja ystäväni koulun pihalta, alkoi sättiä ja huutaa meille tapahtuneesta sekä vielä mainitsi tällä "kiusatulla" olevan vanhempia ja isompia veljiä. Tämän maininnan tarkoitusperää ei tokikaan suoraan sanottu, mutta väittäisin sen kuulostavan uhkaukselta. Tämä alkuperäisen loukkauksen lausunut koulukaverimme ei edes ollut läsnä tässä tilanteessa, vaan minä ja ystäväni kuuntelimme alempiluokkalaisen lapsen äidin raivokohtausta siinä ilman, että olimme oikeasti tehneet tai sanoneet tälle lapselle yhtään mitään ikävää.
Jotta tarina ei olisi päättynyt tähän, niin tämä alempiluokkalainen vieläpä sepitti jälkeenpäin parin kaverinsa kanssa uskomattomia tarinoita siitä, kuinka me olimme myös tönineet ja seuranneet heitä. Kaikesta seurasi rehtorin puhutteluita ja en muista enää, josko mahdollisesti olimme jopa jälki-istunnossa syystä, että olimme törkeästi kiusanneet pienempäämme. Toki myös tämän alempiluokkalaisen äiti sai rehtorilta tiukkasävyisen käskyn pysyä poissa koulun pihalta lapsia uhkailemasta, mikä lämmitti sorrettua mieltäni edes vähän.
Olen selkeästi yhä jossain määrin katkera tästä tapahtuneesta, vaikka en kovin usein asiaa ajattelekaan. Kuitenkin asian palatessa mieleeni, kuten nyt tästä Alasalmen tapauksesta luettuani, jostain kumpuaa aina sellainen hiljaisesti kumiseva viha. Olin niin pieni ja arka silloin, etten osannut itseäni puolustaa. Katkeruuteni kohdistuukin ehkä eniten silloiseen luokanopettajaamme, joka tuntui menevän suoraan tämän "kiusatun" puolelle yrittämättä edes ymmärtää tai puolustaa meitä hyvinkin kilttejä tyttöjä, jotka hänen olisi luullut tuntevan paremmin. Koulumme rehtori oli onneksi lämminsydäminen ihminen ja ymmärsi, ettei kokonaisuus tainnut olla sellainen kuin syyttäjä syytti.
Tämä vain tämmöisenä opettavaisena tarinana kaikille vanhemmille, että kannattaa aina tutkia ennen kuin lähtee hutkimaan. Niin paljon kuin sitä lastaan rakastaakin.
