Won't you be my neighbor?

Olen asunut elämäni ensimmäiset 22 vuotta melkein Tampereen keskustassa. Ennen kotona, kun naapurit lähes vihasivat toisiaan ja hädin tuskin tervehtivät, oli tosi ihanaa. Siellä sai istuskella pihassa ihan rauhassa eikä kukaan tullut sanomaan mitään. Täällä talossa naapurit suorastaan rakastavat toisiaan ja ovat bestiksiä keskenään. Täällä ei voi mennä edes hissiin ilman, että joutuu keskustelemaan naapurin terveydentilasta tai suomen kesästä. Ja täällä ei todellakaan voi mennä rauhassa vaikkapa pihalle istuskelemaan ja lukemaan kirjaa, koska saa välittömästi seuraa. Seuraa joka puhuu taukoamatta ja kyselee. Mp3-soitinta en voi laittaa korvilleni ennen kuin olen poistunut pihapiiristä, koska aina joku alkaa kysellä jotain tyhjänpäiväistä enkä kuule ja joudun ottamaan kuulokkeet pois ja kysymään anteeksi? Ja sitten se kysymys on jotain tosi tärkeää, kuten mihin se kesä oikein meni?

Meidän pihalle rakennettiin penkit ja pöytä tässä kesällä. Tänäkin aamuna yksi naapuri kuskasi sinne aamukahvinsa termospullossa ja nautiskeli ne kauniissa kesäsäässä. Siitä lähtien pihalla on ollut varsinaiset karkelot. Tälläkin hetkellä pöydän ääressä istuu neljä naapuria neljästä eri asunnosta ja keskustelevat asioista. Mikä noita ihmisiä oikein vaivaa? Miksi ne haluavat bondata naapureidensa kanssa?

Kesä on ihanaa aikaa, mutta tunnen olevani jotenkin häkissä täällä. Jos haluan mennä ihan vaan ulos istuskelemaan tai vaikkapa lukemaan kirjaa, niin on pakko lähteä jonnekin kauemmas. Pihaan voi mennä ainoastaan juttelemaan eläkeläisten kanssa (mikä sekin on toki mukavaa joskus, mutta vain joskus).

Kaipaan takaisin kaupunkiin. Pihoille, joissa ihmiset eivät välitä toisistaan.


Ps. Muistakaa nauttia kalsiuminne, etenkin naiset. Eilen yksi naapurin rouva tuli rollaattorin kanssa vastaan hissin ovella ja kertoi sairastavansa niin pahaa osteoporoosia, ettei pysty enää kulkemaan ilman rollaattoria. Ihan yhtäkkiä oli kunto mennyt niin huonoksi ja rouva sanoi, että hävettää mennä ulos sellaisena, mutta pakko on mennä. Sanoin, ettei sitä tarvitse hävetä. Toivon, että minulla vanhana pettää pää ennen kroppaa.