Arm yourself because no one else here will save you

Kaukolla on tänään muuttopäivä. Kävin teoriassa lupautumassa valtavien lihasteni kanssa muuttoavuksi, mutta en käytännössä, koska väärä kaupunki jne. Kauko pyysi lohdutukseksi kuvaa habastani. Jätin mahdollisen sarkasmin aistimatta, joten mitäpä minä en tekisi lohduttaakseni muuttoangstista Kaukoa ja paljastellakseni itsestäni osasia narsistisessa ekshibitionismissani.

Siinäpä teille. Kuvasta tuli vähän kellertävä, koska valaistus ja iPhonen etukamera. En siis oikeasti sairasta mitään maksatautia. Eipähän olminvalkoisuuteni ainakaan häikäise teitä. Rasvaprosenttini on vielä aivan riittävä, joten lihas nyt ei mitenkään pinkeästi erotu tuolta, mutta olemassa se on ja tuntuu enemmän kuin näkyy. Harmi, ettei blogeissa ole mahdollista toistaiseksi välittää mitään tuntoaistin kautta. Lisäksi kuva oli pakko rajata tuolla tavalla, sillä allini eivät todellakaan ole esittelykelpoiset vielä. Jos koskaan.


Nyt voi anonyymikin taas lisätä yhden palasen minun osistani kokoamaansa kuvaan. Pesusieni kuuluu olennaisena osana kuvaan.

***

Olin joskus aiemmin työhaastattelussa hommaan, jossa olisi muiden toimien ohessa täytynyt kantaa tietokoneita. Minua haastatteli kaksi miestä, jotka jotenkin epäilevään sävyyn kyselivät, että mites semmonen, sujuuko, kestänkö, pystynkö. Ihan vaan varmaan siksi, koska olen heiveröinen nainen. Tyydyin vain kertomaan, että olen ennenkin kannellut tietokoneita, no problemo. Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi kylmänviileästi pitänyt pyytää kyseisiä herrasmiehiä kokeilemaan habaani. Että mitäpä luulette, jaksanko? Vaikka työpaikkaa ehkä en olisi silloinkaan saanut, niin ainakin maine olisi kasvanut.

***

Tein muuten eilen varmaan kahvakuulatunnilla jotain väärin, sillä nyt minulla on käsivarsien ulkopinnat enemmän kipeät kuin mitkään lihakset. Mutta hei ne on tosi kovia ja painavia ne kuulat!

I understand why they say high school never ends

Muistatteko sen Marilyn Monroen kuuluisan hamekohtauksen (kuvassa yllä)? No minä tein sen saman tänään Hämeensillalla, mutta paidan helmalla. Päälläni oli siis tuollainen hyvin väljä a-linjainen toppi ja tuuli otti ja heitti sen tuosta edestä ilmaan. Ilma oli niin lämmin, että minulla kesti pari sekuntia liian kauan tajuta olevani vatsa paljaana siinä keskellä vilkkainta katua. No, toivottavasti kovin moni ei sokeutunut.

Olen tänään ollut muutenkin sosiaalisesti todella kömpelö. Syytän tästä viime yön untani, joka oli valtavan miellyttävä sekä pääparan sekoittava vielä seuraavana päivänäkin. Kaikenlaiset kommunikointiyritykseni toisten ihmisten kanssa ovat olleet töksähtelyssään niin ensiluokkaisia, että ihan kateeksi kävisi ellen itse olisi se önkkääjä. Esimerkiksi lauseen "anteeksi mitä" sijasta olen käyttänyt naapurille tuttavallisesti sanaa "täh". Lopun aikaa olen vain tuijottanut eteenpäin tyhjä katse silmissäni enkä oikein ole tajunnut mistään mitään.

Niin siis se viime yö. Siis omg. Ehkäkö vähän pussailin Brandon Boydin kanssa. Some serious kissing, if you know what I mean... Kuulostaa tosi teinitouhulta uneksia jostain rokkilaulajasta, mutta syytän tästä näitä helteitä. Uni oli kyllä... mmmmmmmm. Voisin vaikkapa maksaa vähäsen siitä, että pääsisin toteuttamaan viime öisen ihan käytännössä. Vaikka tuskinpa Brandon maksua siitä ottaisi vastaan, että pääsisi pussailemaan minua. Haluan pussailla. Nyt! Heti!!!

Nyt on kyllä pakko käydä järvessä vähän viilentämässä itseäni. Palaan selväjärkisempänä, tai sitten en.