I'm too sexy for my shirt

Muistan vielä, kun joskus vuosituhannen vaihteessa harrastin semiaktiivisesti salitreeniä (hyvä, dementia ei uhkaa pahasti). Silloisella salillani oli hyvin tavallista, että mitä isompi körmy, niin sitä reikäisempi treenipaita. Tähän oli myös yleensä yhdistetty salihousut. Siis The Salihousut.

Nykyisellä salillani käy pelkästään ehjiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä eikä salihousujakaan ole näkynyt kellään. En tiedä onko kyse lokaatiosta vai onko aika vain ajanut reikäisten treenipaitojen ja salihousujen ohitse. Ehkä nykyisin miehetkin ovat tietoisempia siitä, mitä päälleen laittavat, jopa urheillessaan. Paitsi viime viikolla tähän sitten tuli muutos. Näin meidän salilla nimittäin tyypin (suhteellisen nuori jamppa eikä edes valtava lihakasa), jonka treenipaidassa oli toisessa kainalossa niin iso reikä, että... no, olisi liioittelua sanoa, että siinä paidassa edes oli toista kainaloa. Koska ei ollut. Siinä oli tyhjä kohta, missä normaalisti on paidan kainalo.

No eipä siinä mitään, kukin saa urheilla niissä varusteissa kuin parhaaksi näkee ja kyllähän hyvä ilmastointi on hikoillessa varmasti tosi kiva juttu. Todennäköisesti (tai toivottavasti) ei ollut tarkoitus myöskään tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen (tai samaan, mutta reikäpaitaisen miehen täytyy melko varmasti olla hetero). Huvituin vain tuosta näystä aika tavalla ja samaan aikaan mieleeni palasi kirkuen sen edellisen kuntosalini treenimuoti 15 vuoden takaa.

Itsehän en käy missään esimerkiksi E-kirjaimella alkavassa trendikkäiden ihmisten ykköstreenimestassa. Meidän salilla on yleensä käynyt hyvin tavallista ja monenkirjavaa porukkaa. Ne isoimmat körmyt ja bikinifitnesseimmät misut ovat vain puuttuneet. Nyt kevään mittaan on saattanut huomata jonkinlaista muutosta. Better Bodies, Six Deuce ja kaikenlainen glitter on saanut enemmän jalansijaa. Olen jopa havainnut treenipipoja. Itselläni on muutenkin useimmiten niin kuuma treenatessa, että pyörryttää ajatuskin siitä, että upottaisin pääkoppani vielä jonkun pipon sisään. Yleensä tämän pipon kanssa yhteen kuuluu myös täysi sotamaalaus ripsenpidennyksineen ja rakennekynsineen.

Mutta kuten sanottua, kukin tyylillään. Minut itsenihän treenivaatettaa lähinnä Nike ja H&M. Ja Kambodzan lapset kiittää.

It's all i got when you're in my head and you're in my head so i need it

Lepopäivä.

Tässä reidet treenistä kipeinä ja gradua vältellessäni lähdin kirjoittamaan lepopäivästä. Siitä, miten vaikea asia se onkaan korvienvälille. Varsinkin näin talvella, kun tuonne ulos kesäihmisen sisäinen kissa ei suostu poistumaan suurin surminkaan.

Viikko-ohjelmassani on tällä hetkellä PT:n määräyksestä lepopäiviä aivan hirveän monta. No okei, kolme. Minulle siinä on ainakin kaksi liikaa. Tajuan kyllä logiikan ja sen, että treeni, ruoka ja lepo ovat pyhä kolminaisuus. Tajuan myös sen, että lepopäivä ei tarkoita samaa kuin kuola poskella sohvalla makaaminen, mutta... se rajanveto on vaikeata.

En ehkä enää osaa liikkua kevyesti, vaan vedän aina jonkinlaiset överit. Tai kuka nyt mitäkin pitää övereinä, mutta noiden lepopäivien valossa. Viime lauantaina kävin juoksumatolla (se ei siis ollut lepopäivä). Ensimmäiset 10-20 minuuttia lähinnä vitutti ja väsytti, mutta sitten kun sykkeen sai ylös ja ilmeisesti sitä endorfiinia alkoi vapautua jostain, en olisi halunnut lopettaa hommaa millään. Nautin siitä niin paljon. Pakotin itseni lopettamaan kuitenkin 60 minuutin kohdalla ja sen jälkeen jalat kihelmöivät hetken jos toisenkin.

Harmillisesti meidän liikuntakeskuksen lukujärjestyksessä ei ole mitään kehonhuollollista toimintaa juuri niinä päivinä, kun minulla olisi lepopäivä määrättynä. Ja koska on talvi, kuten jo ylempänä mainitsin, niin arkisin elinpiirini rajoittuu lähinnä kodin, kaupan ja liikuntakeskuksen välille. Jos en mene treenaamaan, niin menen vain kauppaan ja ostan jotain mitä ei pitäisi ostaa. Jos en mene kauppaankaan, niin näissä neliöissä (30) ei paljon liikuta muualle kuin jääkaapille tai vessaan. Ja valitettavasti meikäläisen aineenvaihdunnassa nuo kaksi kohdetta eivät mene yksi yhteen, eli kaikki suusta sisään menevä ei tule suoraan ulos toisesta päästä vaan se kertyy lantiolle. Tai johonkin muuhun vapaasti valitsemaansa paikkaan.

Treeni on asia, joka tuo arkeeni (ja ruokailuuni) jonkinlaista rytmiä ja ryhtiä, koska en käy töissä (siinäpä toinen asia, jota en rupea edes ajattelemaan nyt). Viikonloput ovat eri asia, koska silloin on yleensä muutakin elämää, kuten sosiaalista. Kesälläkään lepopäivä ei olisi mikään ongelma, koska silloin nautin ulkoilusta niin paljon enkä kaipaa hikiselle juoksumatolle (salille kyllä, mutta sen voi hoitaa aina illemmallakin). Paitsi jos sataa vettä, mutta eihän Suomen kesässä koskaan sada, eihän? Mutta nyt, kun ulkona tulee räntää vaakasuorassa ja askel luisuu puoli metriä milloin mihinkäkin suuntaan, yleensä siihen suuntaan mihin vähiten osaat odottaa... Pääkoppani on todella koetuksella.

Eikä sitä koettelemusta yhtään ainakaan vähennä se, että pitäisi saada tuo perhanan gradu valmiiksi.

Boobs make the world go round

(Kuvan toppi ja vaahtomuovikupit liittyvät tapaukseen.)

Täytyy vähän ihmetellä naisille myytäviä treenivaatteita. Ainakin luulen, että miehillä ei ole näitä "ongelmia", mutta mistäs minä tiedän, kun en ole miesten treenivaatteita ostellut. Enkä tarkoita nyt oikeiden urheiluliikkeiden valikoimaa, niissä myytävät treenivaatteet ovat yleensä oikeasti hyviä, käytännöllisiä ja järkeviä. Mutta puhutaan nyt tämmöisistä vaateketjuista, kuten vaikkapa H&M ja KappAhl.

Ensinnäkin siis... toppaukset. Oikeasti, miksi toppaukset? Oli kyseessä sitten treenitoppi tai -rintsikat, niin jo vain niiden etuosasta löytyy muhkeat vaahtomuovikupit. Miksi ihmeessä rintojen pitäisi urheillessa näyttää isommilta kuin ne ovat? Minusta lattarinta on aivan hyvä urheillessa ja näyttääkin sporttisemmalta. Jos siis ei omasta takaa ole enemmän sitä fyllinkiä. Nuo vaahtomuovitoppaukset ovat mielestäni ällöttävän epämukavia, luonnottomia ja hiostavia. Onneksi ne ovat lähes kaikissa vaatteissa poistettavaa mallia.

Sitten toinen, mitä ihmettelen, on treenitopin (siis paidan) sisäänrakennetut "rintsikat" tai miksikä sitä tukea nyt pitäisi sanoakaan. En usko, että se topin sisään ommeltu kaistale antaa riittävää tukea kenellekään. Minä en ole mikään isorintainen (jos ei vielä tullut selväksi), mutta minullekaan se ei ole riittävä tuki. Sikäli mikäli haluaa oikeasti urheilla eikä vain hytkytellä tissejä miesten edessä. Ostin tuommoisen topin tällä viikolla, koska se oli kivan värinen, mutta siinä oli tuollainen sisäinen lisäkangas, tietysti topattu sekin. Kokeilin sitä ilman treeniliivejä, sekä toppauksilla että ilman, ja pari kertaa hypähtelin peilin edessä. Juu ei. Ei toimi. Siispä tilanne on sitten se, että täytyy pukea ensin treeniliivit, jonka päälle vetää tuo toppi, jossa on lisärintsikkasysteemi itsessään. Ja jos tuo ei vielä riitä, niin parhaassa tapauksessa molemmissa on vielä erikseen ne vaahtomuovitoppaukset. Jo vain kelpaa mennä salille pumppailemaan. Olo on kuin... jollain, joka on tosi vaahtomuoviin kääritty.

Jännityksellä odotan, koska kaupoissa aletaan myydä naisille treenihousuja, joissa on vaahtomuovitoppaukset pakaroiden kohdalla!


Edit klo 14.05: Kuvituskuva lisätty!

Do you even care if I die bleeding

No nyt löytyikin jännä artikkeli internetistä, "5 moves you should avoid at the gym".

Voin nopeasti briiffata tähän, mitkä ne viisi liikettä ovat:

1. Syväkyykky
2. Maastavedot
3. Pystypunnerrukset
4. Penkkipunnerrus
5. Mikä tahansa isoilla painoilla tehtävä

Jäljelle jäikin sitten... öm, kaikki laitteet, hauiskäännöt ja muut semmoiset pikkuhinkutusliikkeet? 

Artikkelissa perustellaan jokaista liikettä sillä, että niissä on suuri loukkaantumisriski. Mutta mitäpä jos vaan opettelisi tekemään ne liikkeet oikein? Kyllä mavessa menee selkä, pystäreissä olkapäät ja penassa ties mitkä nivelet, jos sen liikkeen tekee vähän jotenkin sinne päin tai ei sinne päinkään. Mutta jos tekniikka on kunnossa ja paketti (se kroppa) kasassa, niin ei pitäisi sattua mitään. Minä olen aivan urpo näissä jutuissa enkä kertaakaan ole loukannut itseäni treeneissä (jos sitä yhtä noidannuolta ei lasketa), koska vieressä on ollut ammattimies nyyläämässä loputtomiin sitä meitsin asentoa. 

Muistan itse, kun aikanaan kävin BodyPumpissa. Siellähän tehdään kyykyt max 90 asteen kulmaan. Minulla oli polvet jatkuvasti kipeänä. Siksi minua jännitti vähän, tai oikeastaan aika paljonkin, kun heti ensimmäisestä kerrasta alkaen PT laittoi minut kyykkäämään syvään. Olin ihan varma, että polveni eivät pitkään kestä sitä, mutta kas! Sen jälkeen minulla ei ole ollut polvien kanssa mitään ongelmia. 

Lauantaina meidän kuntokeskuksessa oli joku LesMills-maraton, mikä toi salin puolellekin monenlaista hiihtäjää. Ja kun sanon monenlaista hiihtäjää, tarkoitan kikattavia nuoria naisia. Itseni lisäksi treenaamassa ei ollut kuin yksi tuttu naama, semmoinen vähän skrodempi kaveri, ja sitten näitä aivan vieraita kälkättäjiä. En tuntenut oloani yhtään kotoisaksi, toisin kuin yleensä tuolla paikassa. Älkää käsittäkö väärin, kuka vaan saa käydä salilla, mutta sehän on nykyisin vähän niin kuin toinen olohuoneeni, joten tulee outo olo, jos porukka on yhtäkkiä ihan uutta ja vierasta. 

No joka tapauksessa, siinä penkkipunnerrellessani isoilla käsipainoilla (omassa mittakaavassani) katselin samalla sarjatauoilla peilin kautta näiden naisten touhua. Ihan kamalaa. Siinä vaiheessa päätin olla enää kiinnittämättä huomiota siihen mitä muut tekee, kun näin kyykkyä niin karsealla tekniikalla (köyristys alaselästä jonkinlaiseen mäkihyppääjä-asentoon), että omaan selkäänikin alkoi melkein sattua. Onneksi kyseinen hahmo kyykkäsi pelkällä tangolla. Siinä vaiheessa, kun hän lähti hakemaan levypainoja, alkoi sydäntäni kylmätä ja mietin, että pitäisikö minun puuttua tilanteeseen vai antaa toisen tehdä? Jos hän paskoisi selkänsä siinä silmieni alla, niin olisin lähes osasyyllinen tapahtuneeseen, mutta en hetkeäkään usko, että nainen olisi ottanut kovin rakentavasti ohjeitani vastaan. Enkä sitä paitsi muutenkaan ole kovin kiinnostunut sekaantumaan toisten treeneihin. En ole vielä sen näköinenkään, että minulla edes olisi mitään auktoriteettia neuvoa ketään. No, onneksi tämä huoleni kohde käyttikin levypainoja vain johonkin sivutaivutuksiin tms. eikä lykkinyt niitä siihen kyykkytankoonsa. Ja pianhan he lähtivätkin jo johonkin pumppiin tai shäbämiin. 

Long story short: Kyllä kannattaa ehdottomasti tehdä noita viittä "kiellettyä" liikettä salilla, mutta kannattaa myös edes pari kertaa ottaa joku viisaampi tyyppi siihen mukaan tsekkaamaan sen tekniikan. Ja alaselkä suorana. Alaselkä AINA suorana! (Liikekohtaisesti toki, ei nyt oteta liian kirjaimellisesti. Ettei kukaan neropatti nyt tule kysymään, miten tehdään vatsarutistuksia alaselkä suorana...) 

Ps. Anteeksi, tästä tulee nyt ylipitkä vuodatus, mutta pakko tähän loppuun vielä ihmetellä sitä, miten hirmu moni esim. noista Puolen vuoden superdieettaajista päättää sen puolen vuoden aikana ruveta personal trainereiksi, ja osa varmasti rupeaakin. Sama tuntuu koskevan myös hurjan monia fitness-bloggaajia. Minusta tuntuisi aivan absurdilta ajatukselta, että olisin joskus 1,5 vuotta sitten ruvennut itse pt:ksi, kun tälleen kahden vuoden jälkeenkin opittavaa tuntuu yhä olevan valtavasti. Joko minä olen keskivertoa lahjattomampi tässä hommassa tai sitten tämä maa on pullollaan epäpäteviä personal trainereita...