En ole edes mikään hc-RHCP-fani (hieno sana). Tai siis, kuuntelin bändiä silloin 80-90-luvuilla, kun se oli tuore juttu, silloin kun sitä Music-tv:stä tai radiosta tuli. En omistanut heidän kasettejaan. Sitten oikeastaan aika pitkälle unohdin heidät, kunnes yhtenä iltana istuin television ääressä, kun sieltä tuli Snow (Hey Oh) -musiikkivideo. Jäin tuijottamaan sitä ja olin ihan että woah. Ja siitä se sitten lähti.
En tiedä minkä hormonimyrskyn kourissa oikein olin eilen, mutta varsinkin keikan alkupuolella useammankin kappaleen lähtiessä soimaan tai päästessä kertsiin, niin jouduin melkein nieleskelemään itkua. Ja kun RHCP ei todellakaan ole aivan sellainen, että olisin sydän pamppaillen kuunnellut sitä sieltä 9-vuotiaasta asti. Mutta ilmeisesti osaan biiseistä sisältyy ihan valtava tunnelataus ja jotenkin se fiilis siinä tilanteessa...
Ne, jotka ovat tätä blogia lukeneet alkuajoista asti, niin tietänevät, että John Frusciante on palavan rakkauteni kohde (yksi niistä). John itse lähti Red Hot Chili Peppersistä, jo toistamiseen, joten sikäli en voi olla muille bändin jäsenille tästä puutoksesta näreissäni. Enkä Johnillekaan voi, kun se on niin sulkku. No kuitenkin, se uusi kitaristisälli Josh Klinghoffer oli oikein pätevä. Ihan söötti hänkin ja melkein kuin nuori John (kuvassa alla jäbät vierekkäin). Kitaroinnissa Josh oli jopa melkein yhtä hyvä kuin John, mutta taustalaulussa hän ei pärjännyt kyllä ollenkaan. Minä niiiiin rakastan sitä Fruscianten pehmeätä ääntä noiden biisien taustalla. Nyt se jäi puuttumaan. Erityisesti Othersidessa sen puutoksen huomasi.
Hoksasin eilen vasta siellä keikalla, että olisi pitänyt ostaa John Frusciante -t-paita ja tulla se päällä sinne keikalle, ihan vaan kannatuksen vuoksi. No, idea tuli aivan liian myöhään enkä tiedä onko sellaisia edes myynnissä missään, mutta ehkä John tietää muutenkin, että rakastan häntä. (No hei silmänisku tähän, tää on vähän niin kuin leikillistä sananlaskua). Ehkäpä John on nyt onnellisempi omissa pienissä kuvioissaan kuin Red Hot Chili Peppersin suurissa kuvioissa.
Yksi miinuspuoli oli se, että kun on stadionkeikka, jossa on monta monta ihmistä, niin eikö ne esiintymislavat voisi olla edes vähän korkeampia, että sieltä taaempaa kentältäkin näkisi paremmin. Anthony Kiediskään ei ole mikään pitkä mies, niin aika paljon sai varvistella, että näki muutakin kuin lippiksen. Rumpali
Oli kyllä mahtava keikka. Melkein harmittaa, että se on jo ohitse.
Ps. Kaikki postauksen kuvat on nyt kylmästi varastettu Googlen kuvahaun kautta jostain intternetsistä sivuilta, joista suurin osa oli blokattu työnantajani toimesta, joten en linkittele lähteisiin. Eikä ne (kuten last.fm) kuitenkaan niiden kuvien oikeuksia edes omista, joten ihan sama. Eletään lain rajoilla.
Pps. Nyt ei ehdi oikolukea. Tarvii tehdä töitä(kin).
