Syysväsymys

Olen ollut eilen ja tänään ihan tajuttoman väsynyt. Aamulla kampean itseni ylös sängystä väkisin ja siitä lähtien kaipaan takaisin nukkumaan. Pää on jonkinlaisessa sumussa ja luennoilla ei meinaa jaksaa pitää silmiä auki. Pitää varmaan alkaa lisäillä vitamiineja ruokavalioon, että jaksaa. Muuten minulla on kyllä ollut tosi kivaa. Mietin juuri tänään, että vastaantulijat varmaan pitävät minua vähän tärähtäneenä, kun hymyilen yksikseni. Ajattelen vaan kulkiessani niin hassuja juttuja, että alkaa naurattaa. Jonkinlaista väsymystä varmaan sekin.

Tänään kävi vähän ihmeellinen juttu. Yritin päivällä kirjautua tälle blogin sähköpostitilille, niin Gmail väitti koko ajan, että salasana on väärin. Naputtelin moneen kertaan ja ihan varmasti oikein, mutta siitä huolimatta en päässyt kirjautumaan sisään. Sitten tein salasanan palautuksen ja sen jälkeen pääsin kirjautumaan ihan normaalisti sillä uudella salasanalla. Ihan kuin joku olisi salaa vaihtanut minun salasanani. Tarkistin läppärini äsken eikä täältä ainakaan löytynyt mitään troijalaisia tai vastaavia. Peloittavaa.

Syksy lipuu liian nopeaa ohitse. Tuntuu, että pitäisi ehtiä tehdä paljon enemmän kuin mitä ehdin.

Viikon luontokuva

Yritin ottaa kuvia tyrskyistä ja tällaisen minä sain.



Kuvaa käsitellyt en ole mitenkään jälkikäteen muuten kuin kokoa vain pienensin. (Ja kuin Yoda puhun?) Kiitokset tästä mestariteoksesta kuuluu Canon Ixus 65:lle ja Kingstonin muistikortille. Huomatkaa myös kuvan valkoinen alareuna. Kyllä, se kuuluu kuvaan, vaikka sitä ei ehkä tässä valkoisella pohjalla huomaakaan. Kuvaa voitte ihailla isompana klikkaamalla sitä.

Ah mitä taidetta!

Listoja

Mitä useamman päivän tänne on kirjoittamatta, niin sitä vaikeampaa on palata. Huomaan. Vaikkei tässä nyt olekaan ollut kuin pari päivää, mutta silti. Tai sitten olen vaan erityisen tylsämielistynyt kivan viikonlopun jälkeen.

Tänään on ensimmäinen oikea lomapäivä! Tai eihän tämä nyt varsinaisesti mitään lomaa ole. Loma, mitä se on? Mutta siis ettei tarvitse tehdä mitään, eikä ole velvollisuuksia kuin korkeintaan itseäni kohtaan. Paitsi niitä sitten on tällä viikolla sitten sitäkin enemmän.

Mitä olen tehnyt tänään:

• Nukuin pitkään.
  
• Latasin bussikortin.
• Kävin postissa.
  
• Kävin ruokakaupassa.
• Ostin subin.
• Tiskasin, siivosin keittiön ja pyyhin pinnat.

Mitä pitäisi tehdä tällä viikolla:

• Hakea lukuvuositarra ja kalenteri.
• Käydä yths:llä.
• Käydä TKL:n toimistolla.
  
• Luovuttaa verta.
• Käydä leffassa.
• Siivota.
• Pestä pyykkiä.
• Käydä vanhempien luona.
• Skannata vanhoja valokuvia.
• Blogata.
• Mesettää.
• Purkaa Facebookista kymmenet sinne kertyneet pyynnöt.
• Olla miettimättä liikaa.
• Nukkua paljon.

Pitäisi kai niitä positiivisia asioitakin listata Lumen kehoituksesta. En ole kyllä erityisen positiivismielinen tänään, joten hankalaa on.

• Loma, ei töitä, ei koulua.
• Sukulaiset, ystävät, rakakset.
• Ei sada. Sen enempää vettä, lunta kuin sammakoitakaan.
• Ei ole niin kylmäkään, että ikkunaa ei voisi pitää auki.
  
• Subi oli hyvää sekä ravitsevaa, ja siitä on puolet vielä jäljellä iltapalaksi.
• Sotakoira. Se on soinut repeatilla aika monesti viime päivinä, koska en jaksa vaihtaa leyvä, eikä edes tarvi.
• Voin alkaa taas yökukkua. Mielestäni yö on ihmisen parasta aikaa.
• Ei tarvi köyhäillä taas hetkeen.
  
• Omenamunkit.
• Persikat.
• Uudet tennarit.

Joo, ehkä noita positiivisia juttuja on enemmänkin, mutta nyt ei oikein ajatus kulje. Ensi kerralla sitten.

Here now, don’t make a sound...

Näyttää paljon siistimmältä, kun tiskit ovat
piilossa sängyn alla seuraavaan sateeseen asti...
~ Muumimamma ~

Olen nyt tullut takaisin!

Vietin lähes täysin netittömän viikonlopun, jos siis ei lasketa sunnuntai-iltaa kun olin jo kotona. Sunnuntaina taisin kerran tsekata tuon plutoidi-postauksen kommentit kännykällä, kun pitkästyminen alkoi vallata mieleni, ja naureskelin teille pöhköpäille. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että plutoidi on hyvä olla. Ei siitä voi loukkaantua, jos plutoidiksi kutsutaan.

Lauantaina oli serkun rippijuhlat, jotka vietettiin heillä kotona ja minun entisessä mummolassani. Ah, sitä maalaismaisemaa ja lapsuuden nostalgiaa. Siellä kuitenkin tuli vietettyä lapsena kesät lähes kokonaan. En pysty nyt laittamaan kuvaa siitä maisemasta, koska olen töissä, mutta voitte kuvitella sellaisen oikein idyllisen suomalaisen maalaismaiseman. Ilmakin oli kuin morsian, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Tämä menee kyllä nyt sitten ihan hempeilyn puolelle, mutta on pakko sanoa, että harvassa paikassa minulla on niin hyvä olla kuin siellä. Ja siinä kun istuin niiden nauravaisten ihmisten keskellä niin tuntui siltä, että näiden joukkoon minä kuulunkin. Että jos sanotte minua iloiseksi ja sympaattiseksi yms. ihmiseksi, niin tiedän ainakin mistä olen ne luonteenpiirteet perinyt.

Kotiin palatessa sunnuntaina koinkin sitten varmaan jonkun kulttuurishokin, koska aloin ahdistella (itseäni) ja vitutus pukkasi pintaan. Olen näköjään kuitenkin tosi introvertti ihminen, koska tällä hetkellä ihmisten näkeminen rasittaa ihan kympillä. Tässä on nyt ainakin kolme viikonloppua peräjälkeen, että joudun olemaan sosiaalinen ja ennen kaikkea en voi vetäytyä omaan koppaani mököttämään. Tuntuu, että kaipaan ihan hirveästi paria päivää erossa muista ihmisistä. Ja eniten tässä tietysti ahdistaa se, kuten valitin jo viime viikolla, että tuo oma luukkuni on aivan järkyttävän kaaoksen vallassa. Siivota pitäisi, mutta ei ehdi tai ei jaksa. Tänään olisi kyllä pakko edes tiskata ja pestä pyykkiä. Toivottavasti illalla sataa. (Jos asuisin maan tasalla tai omistaisin parvekkeen, niin voisin noudattaa Muumimamman toimintaohjeita ja tyrkätä astiat sekä pyykit ulos sateeseen).

Katselin eilen illalla sen Rock of Love -ohjelman, jossa Bret Michaels (Poisonin laulaja) etsii itselleen tyttöystävää. Sen ohjelman suomenkielinen nimi "Rokkarille morsian" on vissiin vähän harhaanjohtava, koska ei kai siinä haeta morsianta varsinaisesti, vaan jotain rokkenroll-tyttöystävää. Naiset siinä on bitchejä, kuten noissa ohjelmissa yleensäkin, eikä se ohjelma edes ollut mikään erityisen hyvin tehty. Pakko sitä on kuitenkin katsoa ihan nostalgiasyistä, koska Poisonia joskus teinivuosina fanitin. Silloin siis, kun musiikkimakuni ei ollut vielä erityisen jalostunut... Myötähäpeää en kyllä suostu kokemaan, eiköhän tuokin ole aika pitkälle käsikirjoitettu. (Ei kovin hyvin käsikirjoitettu, mutta käsikirjoitettu silti).

Kauhea ressi pukkaa, kun en ehdi lukea blogejakaan ja google readerissa lukemattomien hässäköiden määrä sen kuin kasvaa. Kerta töitäkin pitäisi tehdä...


Positiivisia asioita:

* viime perjantain tilipäivä
* sukubileet
* punaiset tyttökengät
* ihanat uudet farkut
* kissat
* plutoidit

Hyvää viikon alkua kaikille!


Ps. Kiitos Tiia siitä shift + enter -neuvosta, se tuntuisi toimivan! :)

Joo mä annan sulle kauneuden

Nyt ihan oikea postaus tuollaisen turhanpäiväisen nillityksen ja vinetyksen sijaan...

Tässä kun on siellä ja täällä ja toisaalla puhuttu maahanmuuttajista ja asiaa koskevasta politiikasta, ja sitten on käyty keskustelua siitä miten siitä saa keskustella vai saako ja mitä saa sanoa ja onko se rasismia tai suvaitsemattomuutta, niin Petteri Järvinen kirjoittaa mielestäni eilisessä postauksessaan asiasta oikein hyvin: "Kitkaa ei poisteta sillä, että ongelmista puhuminen kielletään ja perusmyönteisestä asenteesta tehdään ainoa virallisesti sallittu." Näinpä juuri.

Tänään kun tuo blogilista oli aamulla poissa käytöstä, niin tunsin yllättävää tarvetta uusia tuota lemppariblogien listaa tuossa sivupalkissa. Aamuhetkeni blogien parissa meni ihan plörinäksi, kun en enää muistanut ketään, enkä tiennyt kuka on päivittänyt. Se rajanveto vaan on niin vaikeaa, kun ei tuohon sivupalkkiin viitsisi jotain sataa blogiakaan laittaa. Ja niiden haamupäivitysten on paras muuten loppua nyt sitten, kerta niin luvattiin. Kauhistus muuten, kun nuo postauksen ensimmäiset lauseet näkyy nykyisin heti suoraan tuolla Blogilistalla. Nyt tuntuu siltä, että otsikon keksimisen lisäksi täytyy vielä yrittää keksiä postaukselle joku tosi hieno ja älykäs aloitus... Miksei siinä voisi näkyä vaikka tuoreimman postauksen otsikko pelkästään? Liian vaikea toteuttaa? Vähän kyllä huolestuttaa myöskin, että kadotan joitain blogeja tässä tiimellyksessä kokonaan, kuten vaikka Kello viiden teen syanidilla... Toivottavasti tuo Blogilista saisi nuo jutut palautumaan niin kuin ne olivat eilen. No, odottelen tässä viikon-pari ja sen jälkeen alan pommittaa ylläpitoa sähköposteilla, joissa on listattu kaikki epäkohdat. Ja myös kysymyksellä, että kuinka saan siirrettyä tämän blogin noille oikeille tunnareilleni.

Sain tänään tietooni toimenkuvaani kesällä. Ensinnäkin työsuhde oli taas täydet kolme kuukautta (viime kesänähän minulta pihistettiin puoli kuukautta työsopimuksesta, enkä ollut asiasta kovin ilahtunut [se on kuulkaas iso raha tässä konkursissa]). Ja toisennakin työtehtäviin kuului sen normaalin tylsän rutiinin lisäksi jonkinlaista "Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät" -tyyppistä toimintaa. Tai ei ehkä niinkään kadonneen aarteen kuin kadonneen bitin metsästystä. Joka tapauksessa ilahduin tästä ja motivoiduinkin ehkä jopa hieman, vaikka olenkin ollut melko leipääntynyt ko. hommaan. Nyt vain virittelen lierihattuni ja köyden (ja kasvatan parransängen), ja syöksyn kohti tuntematonta!

Nauratti tuossa eilen illalla, kun katselin noita blogini kävijätilastoja. Oma ip-osoitteeni oli nimittäin muuttunut ja katoin mitä tuo Extreme Tracker minusta itsestäni kertoo. Sehän kertoikin melko jännittäviä asioita.



Mitähän se Elisa sekoilee nyt? Otin selvää, että tuo kyseinen arkkitehtitoimisto sijaitsee Mikkelissä. Minä taas olen Tampereella. Mitenkähän olen päässyt murtautumaan heidän verkkoonsa?

Tämä oli muuten loistava. Nauroin itseni kipeäksi. Ihan normi päivä alan hommissa...

Is this some sort of hip music that I don't understand?

Ah, nyt se tentti on ohi. Se tuntui aika helpolta, mikäli siis vastasin oikeisiin kysymyksiin. Yhteen ainakin vastasin ihan vahingossa oikein, kun pistin arvaten. Toisaalta aika noloa, jos näin heikolla lukemisella pääsen kevyesti tentistä läpi, niin sehän lähettää minulle ties mitä signaaleja, ettei tentteihin muka tarvisi lukea ja silleen. Jos saisin nyt hylätyn, niin ehkä se opettaisi minulle, että joskus kannattaisi tehdä töitäkin niiden arvosanojen eteen. Toisaalta taitaa olla myöhäistä jo noiden signaalien kanssa, koska en ikinä oikein jaksa lukea tentteihin.

Ihan kuulkaa meinasi mennä hermot pariin kertaan tänään päivällä. Varmaan siksi, että olin väsynyt. Bussissa päätäni kiristi yksi pikkulapsi, joka piti jonkinlaista älämölöä niskani takana sen koko matkan. Mikä siinä onkin, että pienet lapset eivät hallitse äänenkäyttöä vaan ainoa voluumi on täysillä? Ja taukoamatta. No, eipä siitä kai lapselle voi olla vihainen, se lienee normaalia. Note to self: älä ikinä, ikinä mene istumaan bussissa siihen lastenvaunujen paikan lähettyville.

Toisen kerran meinasi mennä hermo, kun yritin käydä "äkkiä" Stockmannilla lataamassa bussikorttini. Äkkiä my ass... Paikalla oli kolme asiakaspalvelijaa, joista kahdella oli ikuisuuden jumittavat asiakkaat ja kolmas kun vapautui, niin hän päätti lähteä ilmeisesti ruokatunnille tai jonnekin. Enkä muuten ollut ainoa, joka siinä oli jo jonottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan. Mietin vaan, että eikö niissä tauoissa voitaisi joustaa sen verran, että jono saadaan hoidettua pois ja sen jälkeen vasta lähteä huitelemaan? Tuskin siellä nyt keskellä päivää koko aikaa on sellaiset jonot. Nytkin se jono todennäköisesti oli kertynyt siihen niiden kahden jumittavan asiakkaan vuoksi. Niin ja sitten kun toinen niistä jäljelle jääneistä asiakaspalvelijoista vapautui, niin hän vastasi puhelimeen. Olin siinä vaiheessa jo ihan, että aaaaaaaaaaaaaaaaargh! No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain ladattua bussikorttini, enkä edes myöhästynyt bussista.

Semmosta. Illalla leffaan.






Tunnelmaan sopiva biisi. Jos et tunne entuudestaan, niin suosittelen kuuntelemaan kokonaan. Ja vaikka tuntisitkin, niin suosittelen silti, koska tuo on niin loistava biisi.

Olen muuttanut!

Ooh... Täällä sitä nyt sitten ollaan! Ajattelin tehdä tällaisen sujuvan siirtymän kahden blogin välillä ja julkaista viimeisen battlen tulokset täällä uudessa paikassa. Saapas nähdä montako lukijaa onnistun eksyttämään.

Tuossa battlessa siis oli yhdistävänä tekijänä Nikki Sixx, jos joku ei jostain syystä ollut tietoinen asiasta. Ja niinhän siinä kävi, että Sixx A.M. voitti äänin 10-5 (mukaan on laskettu Purrrrinan 1,5 ääntä per bändi ja Helenan puoli ääntä molemmille). Noinhan sen kuuluikin mennä. Jos olisin järjestänyt tämän äänestyksen vuonna 1981, niin tulos olisi varmaan ollut toisin päin. Tosin tuota toista biisiä ei silloin olisi vielä ollut olemassakaan. Mutta Nikki-setä se rulaa vielä melkein viisikymppisenäkin. (En ole vieläkään toipunut tiedosta, että Sixx täyttää ensi vuonna jo 50!!!)

[Jaahas. Tuon kuvan piti tulla tähän, mutta jotenkin mystisesti se hypähtikin postauksen alkuun. Enivei...]

Blogger tuntuu ihan kivalta ja toivottavasti se myös on tämän vaivannäön arvoinen sitten. Nyt tämä kirjoitus kyllä tulee ärsyttävästi sekunnin murto-osan viiveellä, kun kirjoitan. Toivottasti ei jää tavaksi, koska on tosi ärsyttävää nähdä teksti vasta, kun on jo näpyttelemässä jossain paljon paljon pidemmällä. Onko minun lyöntinopeuteni liikaa Bloggerille?

Ei kai ketään haittaa, jos tuo kommentointihommeli aukeaa popup-ikkunana? Ettei kukaan jätä sen takia kommentoimatta, että selain estää popupit, tai jotain...

Yritän nyt totutella tähän uuteen ympäristöön pikkuhiljaa. Yrittäkää tekin.

Ps. Vaihdan blogilistalle tietoihin vain blogin osoitteen, joten tilaajien ei tarvitse vaivautua. Siirrän teidät ihan itse mukanani. Kthx!

Pps. Näyttääkö tämä teksti teistäkin jotenkin hirmuisen isolta? Ah, ei se näyttänytkään kuin tuossa esikatselussa. Jatketaan harjoituksia...

Pps. Osaako joku heittää suoralta kädeltä mistä löydän bloggerista noiden atom- ja rss-feedien osoitteet?