Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Viime viikkopa olikin melkoista tunteiden vuoristorataa.

Viikko alkoi melko tasaisissa merkeissä, mutta laskujohteisesti. Siinä torstain kohdalla alkoivat suupielet viimeistään mutristua alaspäin ja perjantaina olin jo tanakasti jonkinlaisen syysmasennuksen kourissa. Mikään ei sujunut eikä mistään oikein tullut mitään. Lauantai kuitenkin muutti kurssin suunnan ylöspäin ja sunnuntaina kävin jo niin kierroksilla (silleen hyvällä tavalla), että viime yönä en oikeasti saanut nukuttua juuri ollenkaan, koska en pystynyt rauhoittamaan pääkoppaani. Tältäköhän bipolaarisista ihmisistä tuntuu koko elämänsä?

Lauantai alkoi kivasti yhdellä sähköpostilla. Pikkujuttu, mutta se tsemppasi ja ilahdutti, että joku välittää juuri minusta. Olkoonkin, että maksan siitä välittämisestä, aitoa se on silti. Hyvän treenin jälkeen päivä jatkui hyvällä ruoalla Bistro LePotissa. Ja voi pojat, että ruoka voi ollakin hyvää! Että minä sitten rakastan syömistä. Varsinkin hyvän ruoan syömistä. (Ja hyvän viinin juomista).

Ruoan jälkeen jatkoimme Tampere-taloon kuuntelemaan Jarkko Aholan My Way -konserttia. Pari tuntia meni kuin siivillä, helposti olisin voinut kuunnella toisenkin mokoman. Tampere-talosta jatkoimme irkkupubi Ruby & Fellasiin, jossa oli myöhemmin samana iltana JP Leppäluodon akustinen keikka. Jarkkoa olen hehkuttanut ihan riittämiin (ainakin Facebookissa, jos en blogin puolella?), joten kaikki tietänevät palavan rakkauteni häneen, mutta tuo JP... Voi hyvän tähden! Keikka oli niin täydellinen miestä, ääntä ja biisivalintoja myöten, että sanat eivät riitä kuvailemaan. JP:llekin soisi loppuunmyydyn Tampere-talon! (Tosin itse olen aina vähän enemmän klubikeikkojen ystävä, koska tunnelma vaan on tiiviimpi, kun kaikki eivät istu hygieenisesti omissa penkeissään kaukana artistista). En voi sanoa, että Leppäluoto on aliarvostettu, koska varmasti on arvostettu niiden keskuudessa jotka hänet tuntevat, mutta silti. Tyypin pitäisi olla paljon paljon enemmän esillä!

No, sunnuntaina sitten oli lepopäivä (lue: ei treenejä) ja aikaa toipua lauantain kaikesta ihanuudesta ja elämyksistä (en ole toipunut vieläkään). Matkalla kaupasta kotiin, joku täysin tuntematon hiippari pysäytti minut. Tyyppi oli siis sen verran epäilyttävän näköinen, että odotin sen vähintään ryöstävän minut, jos ei mitään muuta. No ei nyt sentään. Hiippari kysyi minulta neuvoa paikkaan X. En osannut auttaa, mutta pysähdyin kuitenkin esittämään tarkentavia lisäkysymyksiä, joiden avulla saatoin ohjastaa häntä edes hieman oikealle suunnalle. Siinä seistessäni huomasin, että aiempien kesien kesäpoikani käveli suoraan minua kohti, kuitenkaan huomaamatta minua. Lähinnä taisi yrittää kiertää kaukaa sen vieressäni seisovan hiipparin vuoksi. Huikkasin häntä nimeltä, hän tunnisti minut ja jäimme juttelemaan hiipparin vielä kysellessä ärsyttäviä lisäkysymyksiä (osoitin jo oikean kadun, ei, minä en tiedä missä kohtaa katua se numero on, kävele itse katsomaan). Mutta olipas aivan älyttömän kiva nähdä kesäpoika ja jutella oikein hyväkin tovi. Aika tarkkaan vuoteen emme olleet nähneetkään. En edelleenkään pysty ymmärtämään miten joku, jolla on niin täydellisen erilainen maailmankatsomus kuin minulla, voi silti olla niin kiva ja ihana ihminen. Ainakin omaa ajatusmaailmaani tyyppi on avartanut aika paljon. Ja ilman tuota satunnaista hiipparia en olisi pysähtynyt siihen kadulle enkä olisi huomannut lähestyvää kesäpoikaa, vaan olisin jatkanut matkaa suoraan kotiin täysin tietämättömänä mistään.

Siinä perjantaina mököttäessäni kyselin universumilta että eikö oikeasti muka koskaan voi tapahtua mitään hyvää minulle? Ja sitten alkoi tapahtua. Toki nuo kaikki olivat semmoisia pieniä hyviä asioita eikä mitään isoja, kuten työpaikka, parisuhde ja kaikkien murheiden poistuminen, mutta noilla pienillä hyvillä asioillakin jaksaa taas hetken aikaa pimenevässä syksyssä. Jos olisin yhtään taipuvainen uskomaan mihinkään uskonnollisiin tai spirituaalisiin juttuihin, niin saattaisin ajatella, että joku lähetti minulle jotain terveisiä jostain ylemmältä taholta. Mutta koska en ole, niin uskon vain sattumaan (osa noista viikonlopun hyvistä asioista oli toki aivan itse aikataulutettua) ja perhosvaikutuksiin ja sen sellaisiin.

Hakuna matata.

I've got a war inside my head, it's got to set your soul free

Olipas hauska viikonloppu. Tai viikonloppuhan se on vieläkin, mutta hauska osuus on jo ohitse.

Kävin tuossa Turussa ja kyllä, tamperelaisella voi olla siellä kivaa! Kovin suuria kommunikointivaikeuksia ei ollut natiivien turkulaisten kanssa enkä eksynytkään juuri ollenkaan. Näimme Suomen Joutsenen ja Kakolan. Turun Linna kierrettiin ympäri sekä sisältä että ulkoa. Sen jälkeen jalat olivatkin kohtuullisen poikki.

Lauantaina treffasimme Neon. Treffipaikaltamme hyökkäsimme kiusaamaan pahaa aavistamatonta ja parisuhteellistunutta Termostaattoria. On aina kiva tavata tyyppejä, jotka tavallaan on tuntenut vuosia, vaikka livenä ei ollakaan koskaan kohdattu. Neon kanssa toki ollaan tavattu ennenkin, aiemmin Tampereen maaperällä. Termostaattori taas sai ehkä kyseenalaisen kunnian olla järjestyksessään kolmas miespuolinen bloggaaja, kenelle olen suonut audienssin. Ei sillä, että niitä oltaisiin jonossa oltu kyselemässäkään.

Pääasiallinen syyni Turussa vierailuun oli kuitenkin Vista Chinon (ent. Kyuss Lives!) keikka Turun Klubilla perjantai-iltana. Odotukset olivat kovat, koska bändi on niin kova ja se oikea alkuperäinen Klubihan on meillä täällä Tampereella. Keikkapaikka täytti kaikki odotukset, vaikka siellä ei ollutkaan näkökentässä jököttäviä pylväitä, niin kuin Klubilla on tottunut olevan. Pienoinen kana minulla kyllä jäi kynittäväksi Turun Klubin kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin. Odottelen josko saisin ensin jonkun vastauksen antamaani palautteeseen.

Vista Chinoa lämmitteli kanadalainen Monster Truck, joka otti luulot pois heti ensimmäisellä kitaran pärähdyksellä. Siis silleen hyvällä tavalla. En tuntenut bändiä laisinkaan ennen livevetoa (mikä onkin monesti se paras tapa lähestyä uutta musiikkia), mutta levy lähti kyllä heti tilaukseen. Olisin ostanut sen sieltä paikan päältä, mutta merchandise hyväksyi ainoastaan cashia eikä minulla ollut sitä tarjota.

Vista Chino taas oli... no hei, Vista Chino. Maailman parhaan ja ensimmäisen stoner-bändin jälkeläinen. Ei sen keikalla voi pettyä. (No joku voi, mutta en minä). Alku alkoi silleen hieman jähmeämmin, mutta kun tyypit pääsivät oikein kunnon jammailun makuun, niin voi hyvänen aika sentään. Jossain vaiheessa huomasin kroppani tanssivan musiikin tahdissa samaan aikaan kun mieleni oli jossain aivan muualla. Ihan järjettömän ihanaa!

Lisäksi rakastuin palavasti Vista Chinon kitaristiin Bruno Feveryyn. Tyyppi on todella suloinen (olemme tavanneet kerran aiemminkin, mutta silloin en kiinnittänyt häneen erityishuomiota) ja älyttömän lahjakas kitaristi. Oli aivan mahtavaa seurata kitaristin ja rumpalin saumatonta yhteistyötä. Kyussin/Vista Chinon musiikkiin kun kuuluu pitkät kitara-/rumpujammailut ja tempojen vaihtelut. Rumpali ilmeisesti veti hommaa oman mielensä mukaisesti ja kitaristi seurasi koko ajan perässä rumpalin touhua tarkkaillen. Basistilla taas oli ihan oma shownsa, mutta hyvin sekin veti messissä koko ajan.

Alla videonpätkä Vista Chinon jammailusta. Katsokaa nyt sitä! Voiko olla seksikkäämpää kuin mies, kitara ja rouhea rokki? Ei voi! Parempaa kuin mikään porno ikinä!




Halkean. Laav laav laav! ♥


Ps. Ai niin! Monster Truck ja Vista Chino esiintyvät tänään Helsingin Nosturissa. Vielä siis ehtii, mikäli ei halua menettää tajunnanräjäyttävintä kokemusta elämässään!