You can run but you can't hide

Kaikkea tyhmää sitä tuleekin tehtyä. Törmäsin eilen illalla paikassa x tekstiin, jossa nimeni oli kirjoitettu väärin. Ei mitenkään harvinainen virhe, vaan jostain syystä monille tuntuu olevan luontevampi tapa kirjoittaa nimeni niin kuin se väärin kirjoitettuna on, vaikka oikea nimeni on "oikeampaa" suomea kuin se väärin kirjoitettu versio.  Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Johtuu kuitenkin ilmeisesti siitä, että väärin kirjoitettu versio on yleisempi nimi Suomessa ja myös jokunen julkisuuden henkilö kehtaa omistaa sen väärin kirjoitetun version.

No kuitenkin. Kaiken tuon seurauksena googlasin nimeni sillä väärin kirjoitetulla tavalla, koska halusin tietää kuinka moni osumista koskee nimenomaan minua. En jaksanut selata kovin pitkälle, mutta löysin yhden itseäni koskevan hakutuloksen ja loput koskivat väärinkirjoitusnimikaimaani. Sen jälkeen googlasin sitten omalla nimelläni sillä oikein kirjoitetulla versiolla. 

Voi helvettiläinen miten paljon alkoi ahdistaa. Google antaa hakutuloksina suoralta kädeltä Twitterin tilini, katuosoitteeni, jonkun ikivanhan kämäisen kotisivun, Koulukaverit-profiilin, Google+:n profiilin ja mitä kaikkea. Kaikki noista sellaisia, joita en todellakaan käytä juuri koskaan (paitsi katuosoitettani). Vaikka Facebook onkin parjatuin näistä sosiaalisen median sovelluksista, niin se on myös ainoa, josta olen helposti löytänyt asetuksen jolla voi estää Googlea löytämästä minua ja läväyttämästä minut kaiken kansan verkkokalvoille. Google+ on esimerkiksi luonut G+:n profiilikuvistani minulta kysymättä jonkun julkisen Picasa-kansion, joka löytyy helposti nimelläni googlaamalla enkä löytänyt mitään keinoa muuttaa kyseistä kansiota epäjulkiseksi. Ja jos joskus olen harkinnut lukituksen poistamista Twitter-tilistäni, niin viimeistään nyt päätin lopullisesti jättää sen tekemättä. 

Eipä sillä, en todellakaan luule ihmisten googlailevan minua päivät pitkät, mutta uskon esimerkiksi potentiaalisten työnantajien tekevän sitä. Eihän minulla varsinaisesti ole mitään hävettävää, paitsi se vanha kotisivu, jota en osaa enää poistaa, ja se Twitter-tili, joka on onneksi lukittu (johan muuten menisi maine), mutta tuleehan tässä silti jotenkin alaston olo. Ikään kuin olisi jäänyt kiinni housut nilkoissa. 

Ps. Yllä parjatun Googlen avulla löysin jo ohjeet, miten poistaa sekä Twitter- että Google+ -tilit hakuindekseistä. Ei se kuitenkaan toistaiseksi ole vielä tehonnut muuten, kuin nostamalla sen kämäisen vanhan kotisivun ensimmäiseksi hakutulokseksi. No, ehkä se kotisivu tekee vaikutuksen johonkin potentiaaliseen työnantajaan sillä, että olen joskus viime vuosikymmenellä osannut kirjoittaa pätkän html:ää ja javascriptiä. Ooh.

Stranger things have happened, I know

Ohari tuolla omassa blogissansa mietiskeli, että kehtaako sitä alkaa puhua vieraille ihmisille oudoissa tilanteissa. Tai lähinnä tavanomaisissa, kuten bussissa. Tiedän tunteen. Monesti tekisi mieli jollekin tuntemattomalle sanoa jotain kehuja päin naamaa, mutta pysyttelee sitten hiljaa, ettei saa kylähullun mainetta. Kaikki meistä eivät kuitenkaan tunne samaa häveliäisyyskoodistoa.

Kävipä nimittäin niin yhtenä marraskuisena iltana, kun olin ensin reilun tunnin hikoillut salilla ja tungin siinä pukuhuoneessa istuessani banaania ääniaukostani sisään odotellessani venyttelytunnin alkua, että naisten saunatiloista tuli eräs nainen. Luonnollisesti istuin hänen pukukoppinsa edessä osittain, koska aina joku haluaa juuri siihen, missä ahteriani lepuutan. Väistin ja jatkoin banaanin mutustamista. Nainen heitti pyyhkeen pois ja alkoi estottomasti rasvailla siinä itseään päästä jalkoihin. Tuijotin pitkät päällä kaukaisuuteen ja söin banaania (jos ei vielä tullut selväksi) enkä varsinaisesti noteerannut naista ennen kuin hän alkoi puhutella minua.

Jotta voitte muodostaa täydellisen kuvan tapahtuneesta verkkokalvoillenne, niin kerron kyseessä olleen keski-ikäisen naisen, kai jostain neljän-viidenkymmenen välistä. Pitkä, hoikka, mutta ei mikään viimeisen päälle trimmattu vartalo. Nainen oli siis ilman rihmankiertämää siinä, rasvasi itseään ja alkoi puhua minulle. Aihetta en varsinaisesti muista, kai se liittyi siihen itsensä rasvaamiseen, mutta jotenkin se tilanne. Aivan häpeilemättä hän oli siinä etupuoli minuun päin enkä voinut kohdistaa silmiäni minnekään muualle kuin suoraan silmiin vastaillessani jotain epämääräistä. Yleensä en tuijota niin tiukasti silmiin ketään tuntematonta tyhjänpäiväisyyksistä puhujaa, mutta nyt ei juuri ollut vaihtoehtoja. Koska siinä oli minulle näkyvissä ihan kaikki. Ilman pienintäkään häveliäisyyttä.

Lyhyen keskustelumme jälkeen nainen puki sukat jalkaan, siis pelkät sukat, ja jäi peilin eteen hiuksiaan kampaamaan. Minä uppouduin banaaniini entistä syvemmin. Tekee aina pahaa, kun joku kiskoo märkiä hiuksia harjalla tai kammalla. Heitin banaaninkuoren hänen alastoman takapuolensa ohitse roskikseen ja poistuin hierovaan tuoliin istumaan.

Yleensä en ole mitenkään alastomuudelle herkkä olento, mutta yleensä ne alastomat eivät myöskään ala jutella minulle. Pukuhuoneessa alastomuus on ihan normaalia, mutta harvemmin siitä näkee kenenkään nautiskelevan yhtä suurella intensiteetillä kuin tuon naisen. Jotenkin minusta tuntuu, että hän olisi toivonut minun katsovan jonnekin muualle kuin silmiin.