It's the same old sit down roll around chewed up pen

Minua on alkanut viime aikoina ahdistaa erittäin paljon ihmisten kyynisyys. Tai en tiedä onko kyynisyys oikea sana, mutta en oikein tiedä miten muutenkaan tätä kuvailisin. Ehkä sellainen "olen vähän parempi kuin muut" -asenne, vaikka tietenkään nämä tyypit eivät myönnä pitävänsä itseään parempana, ja ehkä eivät pidäkään, ainakaan tietoisesti. Nykyisin tuntuu olevan trendikästä olla kyyninen ja sarkastinen. Myönnän, että olen itsekin toisinaan näitä ja tykkään kyllä sarkastisesta huumorista, mutta jossain vaiheessa homma alkaa tökkiä.

Otetaan nyt vaikka Facebook. Meitä on siellä monenlaisia tallustelijoita. Meille on eri asiat elämässä tärkeitä ja meitä kiinnostavat eri asiat. Monesti näkee näitä pilke silmäkulmassa tehtyjä listoja, että mitä ei saa tehdä Facebookissa ja millaiset FB-kaverit ärsyttävät. No tiedättekö mitä, minua ärsyttävät kaikista eniten ne kaverit Facebookissa, jotka jatkuvasti näkevät vaivaa siitä, mitä muut siellä tekevät. Meinaan vaan, että jos tosissaan joku asia ärsyttää niin paljon, että on pakko avautua ja alkaa asettaa toisille normeja siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, niin kannattaisikohan harkita Facebookissa hengailun vähentämistä? Minun mielestäni ainakin asiat voisi asettaa jonkinlaiseen perspektiiviin: Onko se sittenkään kauhean tärkeätä, vaikka minua ärsyttääkin joku juttu täällä sosiaalisessa mediassa?

Toiseksi esimerkiksi voisi ottaa vaikka sen Rebecca Blackin ja Friday-rallatuksen. 15-vuotias tyttö esittää hiukkasen lapsellisen kappaleen ja se laitetaan jonkun toimesta YouTubeen. Kappaleesta tulee jonkinlainen hitti, jonka suosio perustuu lähinnä siihen, että aikuiset ihmiset levittävät sanomaa siitä ja samaan aikaan nauravat tälle teinitytön tekeleelle. (Olkoonkin, että kappale on oikeasti varmasti ihan aikuisten tekemä). Sitten tuolla jossain on joku hauras 12-vuotias tyttönen, joka tosissaan tykkäilee tuosta Friday-kappaleesta, kunnes saa kuulla olevansa idiootti, kun kuuntelee noin naurettavan huonoa musiikkia. Ja sen jälkeen se tyttönen ei koskaan enää kuuntele tuota kappaletta ja kasvattaa samalla pikkuisen kovemman kuoren sydämensä ympärille. (Tässä kohtaa tuon Friday-kappaleen tilalle voi vaihtaa minkä tahansa asian, mikä on vähän noloa eikä ollenkaan coolia). Tuo tyttönen (tai poikanen) on ehkä joskus ollut minä tai sinä. Meidät on ehkä enää myöhäistä pelastaa, mutta tuolla ulkona jossain kasvaa hirmuinen määrä nuoria taimia, joita ei olisi kiva talloa.

Tiedän, että olen itsekin monella tavalla viallinen ja vaillinainen. Mutta hei, mitäpä olisi vanheneminen ilman henkistä kasvua? Tiedostan myös tämän kirjoituksen ristiriitaisuuden, koska itsekin tässä valitan ihmisistä, jotka valittavat ihmisistä. Mutta ehkä siinä on pieni ero, toivottavasti löydätte sen. Tiedän, että olen itse maailman ehdottomin kaikissa musiikkijutuissa, mutta tuo nyt oli lähinnä esimerkki siitä, miten lastenkaan ei anneta enää olla lapsia ja tämä meidän maailma on hirveän kova ja kylmä nykyisin.

Haluaisin vaan kysyä, että miksi ei voisi antaa kaikkien kukkasten kukkia? Miksi kaikkien pitäisi mahtua siihen samaan kuutioon, jonka reunoista on hiottu kaikki särmä pois? Tärkeämpää tuntuu olevan olla itse oikeassa ja osoittaa toisten olevan väärässä eli tyhmiä (esim. keskustelupalstat) kuin se, että mietittäisiin miltä toisesta ehkä mahdollisesti tuntuu ja ymmärrettäisiin täällä toinen toisiamme.