Tiina lienee kielinatsi

Voi yhden kerran, kun taas sain ylimääräisiä kierroksia luettuani internettiä. Ei mitään sen ihmeempää, mutta kun ihmiset eivät vaan osaa käyttää lienee-sanaa. Onko sitä sitten pakko käyttää, jos ei osaa? Tuntuu olevan. Lienee ei ole sana, jonka voi tunkea ihan mihin lauseeseen tahansa silloin, kun jostain ei ole aivan varma.

Lienee mahdotonta käyttää lienee-sanaa oikein. "Tämä lienee kertoo sen" (malliesimerkkilause, jonka juuri luin internetistä) on aivan päin pebanderia. Tuota virheellistä tapaa näkee nykyisin ihan käsittämättömän paljon. Voit sanoa "tämä kertonee sen", jos välttämättä haluat käyttää potentiaalia. Lienee ei ole synonyymi sanalle kai. Lienee on olla-verbin epäsäännöllinen potentiaali. Et varmaankaan sanoisi, että "tämä on kertoo sen", ethän?

Joku hyvinkin kielitaitoinen ihminen joskus väitti minulle, että lieneetä muka voi käyttää tuohon (väärään) tapaan, mutta tässä kohtaa en suostu joustamaan. En voi. Kielikorvani jo sanoo, että se on huonoa suomea, joten silloin sen täytyy olla huonoa suomea. Aivan kuin silmänaluksetkin, jonka Kielitoimisto hyväksyy nykyisin ihan suomeksi.

Anteeksi nyt vaan, mutta jos tekisitte niin kuin minä sanon, niin maailma olisi paljon parempi paikka. Minulle ainakin.

You can run but you can't hide

Kaikkea tyhmää sitä tuleekin tehtyä. Törmäsin eilen illalla paikassa x tekstiin, jossa nimeni oli kirjoitettu väärin. Ei mitenkään harvinainen virhe, vaan jostain syystä monille tuntuu olevan luontevampi tapa kirjoittaa nimeni niin kuin se väärin kirjoitettuna on, vaikka oikea nimeni on "oikeampaa" suomea kuin se väärin kirjoitettu versio.  Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Johtuu kuitenkin ilmeisesti siitä, että väärin kirjoitettu versio on yleisempi nimi Suomessa ja myös jokunen julkisuuden henkilö kehtaa omistaa sen väärin kirjoitetun version.

No kuitenkin. Kaiken tuon seurauksena googlasin nimeni sillä väärin kirjoitetulla tavalla, koska halusin tietää kuinka moni osumista koskee nimenomaan minua. En jaksanut selata kovin pitkälle, mutta löysin yhden itseäni koskevan hakutuloksen ja loput koskivat väärinkirjoitusnimikaimaani. Sen jälkeen googlasin sitten omalla nimelläni sillä oikein kirjoitetulla versiolla. 

Voi helvettiläinen miten paljon alkoi ahdistaa. Google antaa hakutuloksina suoralta kädeltä Twitterin tilini, katuosoitteeni, jonkun ikivanhan kämäisen kotisivun, Koulukaverit-profiilin, Google+:n profiilin ja mitä kaikkea. Kaikki noista sellaisia, joita en todellakaan käytä juuri koskaan (paitsi katuosoitettani). Vaikka Facebook onkin parjatuin näistä sosiaalisen median sovelluksista, niin se on myös ainoa, josta olen helposti löytänyt asetuksen jolla voi estää Googlea löytämästä minua ja läväyttämästä minut kaiken kansan verkkokalvoille. Google+ on esimerkiksi luonut G+:n profiilikuvistani minulta kysymättä jonkun julkisen Picasa-kansion, joka löytyy helposti nimelläni googlaamalla enkä löytänyt mitään keinoa muuttaa kyseistä kansiota epäjulkiseksi. Ja jos joskus olen harkinnut lukituksen poistamista Twitter-tilistäni, niin viimeistään nyt päätin lopullisesti jättää sen tekemättä. 

Eipä sillä, en todellakaan luule ihmisten googlailevan minua päivät pitkät, mutta uskon esimerkiksi potentiaalisten työnantajien tekevän sitä. Eihän minulla varsinaisesti ole mitään hävettävää, paitsi se vanha kotisivu, jota en osaa enää poistaa, ja se Twitter-tili, joka on onneksi lukittu (johan muuten menisi maine), mutta tuleehan tässä silti jotenkin alaston olo. Ikään kuin olisi jäänyt kiinni housut nilkoissa. 

Ps. Yllä parjatun Googlen avulla löysin jo ohjeet, miten poistaa sekä Twitter- että Google+ -tilit hakuindekseistä. Ei se kuitenkaan toistaiseksi ole vielä tehonnut muuten, kuin nostamalla sen kämäisen vanhan kotisivun ensimmäiseksi hakutulokseksi. No, ehkä se kotisivu tekee vaikutuksen johonkin potentiaaliseen työnantajaan sillä, että olen joskus viime vuosikymmenellä osannut kirjoittaa pätkän html:ää ja javascriptiä. Ooh.

Sairas ja syntinen

Hei, rakkaat ystävät ja vihamiehet! Kertokaapa minulle, miten te pidätte flunssan loitolla?

Olen taas tällä hetkellä flunssassa ja omien laskujeni mukaan tämä on ainakin jo neljäs flunssa tämän vuoden puolella. Liityin yhden "kuntoklubin" jäseneksi muistaakseni huhtikuun loppupuolella ja sen jälkeen olen ollut jo kolmesti sairaana. Mikä tietysti estää treenaamisen ja on muutenkin erittäin inhottavaa. Olen joka päivä tällä viikolla ottanut töitten jälkeen parin tunnin iltaunoset, koska olen ajatellut, että se nopeuttaisi taudin paranemista, mutta kilin kellit! Ensin lauantai-iltana tuli kurkkukipu ja luulin jo selviäväni pelkästään sillä, kunnes tiistai-iltana alkoi nokka vuotaa ja nyt tästä selkeästi pukkaa vielä yskäkin.

Aivan käsittämätön tämä sairastelutahtini siihen verrattuna, että joskus olen saattanut olla koko vuodenkin potematta yhtä ainutta flunssaa. Vastustuskyvylleni on selkeästi tapahtunut nyt jotain, eikä se joku ole hyvää. Nyt kun taas sairastuin, päätin, että en halua flunssaa enää koskaan. Siksipä haluaisinkin vinkkejä siitä, mitä te popsitte tai miten muulla tavalla edesautatte, että vastustuskykynne pysyy hyvänä ja flunssa poissa? Alanko syödä valkosipulia joka päivä ja haista niin pahalta, ettei kukaan enää koskaan halua pussailla kanssani (tai muutenkaan olla parin metrin säteellä minusta) vai olisko jotain parempia poppaskonsteja? Kaikki hörhöneuvotkin otetaan vastaan, tänään ei tuomita ketään. Pääasia, että tämä sairastelu loppuu tähän!

Joskus (kuten tänä aamuna) mietin myöskin, että miksi sitä pitää muka aina leikkiä jotain sankaria ja käydä flunssaisenakin töissä sen sijaan, että hakisi sairauslomaa. Itsehän en yhtään tykkää tyypeistä, jotka tulevat kipeänä töihin muita tartuttamaan. (Tämä oli kyllä tod.näk. vilustus. Tarttuuko vilustustauti?)

C'est si bon

Mainitsin tuossa muutama postaus takaperin ohimennen yhdestä unestani, jossa yksi miespuoleinen opiskelukaverini istui sylissäni ja rapsuttelin sen päätä. Eilen illalla ihan oikeassa elämässä se poika istui sohvallani ja soitteli kitaraani. Ja katsoi minua pitkään sinisillä silmillään ja hymyili. Eikä kääntänyt katsettaan pois, kun katsoin takaisin. Niin monta kertaa, että hämmennyin. En minä ymmärrä koska katsotaan muuten vaan ja koska pidetään silmäpeliä. En tajua näistä jutuista mitään. Se on nätti ja urheilullinen ja rock, sillä on valloittava persoonallisuus ja se saisi ihan kenet tahansa. Ei sellaiset pojat pidä silmäpeliä tällaisten tyttöjen kanssa kuin minä.

Sitä paitsi en halua ihastua. Taitaa olla myöhäistä. En tykkää siitä, miten se saa perhosia lepattelemaan vatsassani. Tykkäänpäs. Tämä mennyt talvi oli ihan liian rankkaa vuoristorataa tunnepuolella. En halua mitään osumaa nyt enää. Elän ehkä ilman miehiä lopun elämääni. Sanoin juuri Riikan blogissa, että en löydä itsestäni sitä tyttöä, joka parin tapaamisen jälkeen alkaa miettiä avioliittoa ja lapsia ja loppuelämää yhdessä, mutta voi hitsi me saataisiin kyllä nättejä mustatukkaisia lapsia yhdessä. Sitä paitsi ei tämä ole parin tapaamisen jälkeen. Tämä poika on kyllä sellainen, josta tykkään vilpittömästi ihan kaverina tai minä tahansa muuna. En tunne sellaista riipivää tuskaa, jos vaikka kun en koskaan saa pussattua sitä poikaa. Haluan heittää vaatteet kuuseen ja rietastella sen kanssa. Sitä paitsi en varmaan koskaan enää saa sitä sohvalleni soittelemaan kitaraa. Enkä ole ihastunut. En. Olenpas.

Mutta ihan vähän vaan.

Bygones.


Postauksen kuva: Pon and Zi © Jeff Thomas

It's a horror show, you should come on round

Tämän kevään "muoti" on ihan kamalaa. Olen kauhunsekaisin tuntein käynyt Seppälässä ja katsonut sitä (neon)värien loistoa. Tuli ihan sellainen tunne, kuin olisin ollut siellä aikaisemminkin. Siis joskus 25 vuotta aikaisemmin. Siellä oli ne ihan samat vaatteet kuin silloin kun olin lapsi. Sillä lapset, Seppälä tosiaan oli silloin kivikaudella jo olemassa.

Ajattelin ensin, että Seppälältä on vaan vähän lähtenyt nyt homma käsistä, mutta tänään menin sitten käymään H&M:llä. Luulin, että sieltä löytyisi varmasti joku kiva neuletakki tarpeisiini. Ensimmäisen kerroksen vaateosasto vielä näytti suhteellisen normaalilta (mikä nyt sitten on normaalia Hennesillä), mutta noustuani liukuportaat sinne toiseen kerrokseen, meinasin hajota siihen paikkaan. Se sama kauhea kasarivälke iskeytyi kasvoilleni ja luhisti alleen. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, joten juoksin kirkuen pois paikalta.

Päätin oitis tehdä korjausliikkeen ja huolehtia omasta mielenterveydestäni menemällä Indiskaan. Kuulin mieleni oikein huokaisevan helpotuksesta astuessani sisään Indiskan ovesta ja huomatessani, että siellä ei ollut yhtään kasarivivahdetta. Ja paljon sitä ihanaa intialaiskamaa. Sisäinen kukkaislapseni kehräsi onnesta. Jouduinkin sitten ostamaan muutaman aivan ihanan vaatekappaleen sieltä, joista tämä oli yksi, joskaan ei se ihanin niistä. En vaan jaksa nyt kaivaa kameraa esiin ja kuvata sitä kaikista ihaninta, mutta se oli sellainen siniturkoosi batiikkivärjätty (handmade) hiukan A-linjainen tunikatyyppinen pitkähkö trikoopaita. Tämän selityksen jälkeen epäilen, että olisin päässyt helpommalla ottamalla vaan sen kuvan. (Indiskaan päästyäni olin unohtanut jo sen faktan, että oikeasti olin etsimässä neuletakkia enkä mitään hippitunikoita, mutta... whatever.)

Jotenkin luulin, että tuo kasarimuotisi olisi tänä keväänä jo soooo last season, mutta ei. Nythän se vasta repesikin. Tätä päivää en olisi halunnut olla näkemässä. Enää puuttuu ne järkyttävät olkatoppaukset ja arvaan, että muodikkaimmat niitä jo pitävätkin.

Ihan oikeasti, te 90-luvulla syntyneet skoijarit. Te ette olleet paikalla 80-luvulla, mutta voin kertoa, että se aika ei ollut hyvää. Musiikki oli kauheinta ehkä ikinä. Vaatteet näyttivät typeriltä silloin 80-luvulla, ja typeriltä ne näyttävät vieläkin. Paitsi että olen vanha ja varmaan tosi out enkä tajua, että nyt on in näyttää rumalta.

Thank god for Indiska.

The men don't know, but the little girls understand

Kirjoittelen aina öiseen aikaan jotain pateettisia avautumisia tänne blogiin (kuten viime yönä), jotka ajattelen julkaista sitten seuraavana päivänä. Ihan hyvä, että nukun yön yli ennen julkaisemista, koska seuraavana päivänä valoisassa ne eivät tunnu oikein enää hyviltä ideoilta eikä julkaisemisen arvoisilta. Paha tietysti niiden kannalta, jotka toivoisivat tänne jotain sosiaalipornoa tai avautumisia reaali- tai blogimaailman asioista (mutta ei niitä sellaisia taida olla olemassakaan). Bloggerissani on tällä hetkellä 52 julkaisematonta kirjoitusta, eikä minulla ole niiden sisällöstä harmaintakaan aavistusta. Käsittelen nyt kuitenkin yhden aiheen, josta olen ajatellut kirjoittaa viime viikolla ja unohtanut sitten.

Siis minua ei moni asia ärsytä yhtä paljoa kuin niistä puumista jauhaminen. (No nyt kyllä lipsahti vale. Kyllä ärsyttää. Tosi moni. Ja vielä enemmänkin.) Siis tämä puuma on joku uusi muoti-ilmaisu vanhemmille naisille, jotka "metsästävät" nuoria miehiä. Argh... Seuraavan kerran kun joku puhuu puumista jotain, niin tekisi mieleni lyödä. En nyt itse ehkä aivan vielä ole sen ikäinen, että voisin tulla leimatuksi puumaksi (tai en ainakaan näytä sen ikäiseltä, ei kai niiltä puumilta Alkossa kysytä papereita kuitenkaan?), mutta silti tuo ärsyttää. Kautta aikojen on ollut miehiä, joilla on nuorempi naisystävä. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka Sauli Niinistö. Miksikä Saulia sanotaan? No ei yhtään miksikään, paitsi ehkä vekkuliksi tai charmantiksi tai miksi ikinä. Mutta antakaas olla, jos se ikäero on toisin päin...

Itse olen henkilökohtaisessa tunne-elämässäni havainnut, että sillä iällä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Tällä hetkellä Parhaat tuntemani mieshenkilöt ovat järjestelmällisesti minua 5-9 vuotta nuorempia. On poikia, jotka tuntuvat tosi nuorilta ja joiden kanssa ei ikinä voisi kuvitellakaan mitään sutinaa, kun sitten taas näiden Parhaiden kanssa ikäeroa ei huomaa millään tapaa. En tokikaan ole sutisemassa kaikkien niiden kanssa, mutta siihen taas on aivan muut syyt kuin se ikäero. Toisaalta olen tuntenut syvästi vetoa paljon itseäni vanhempaankin mieheen, ja yllätys yllätys, taaskaan sitä ikäeroa ei juurikaan huomannut. Väittäisin siis, että ihmisten välisissä kemioissa ikä on pelkkä numero millä ei ole mitään väliä (lain puitteissa nyt tietysti).

Ja se Atrian Fresh-mainos... Siis hui kamala. Jos siinä nyt vanhempi nainen ihastuu nuorempaan mieheen, niin mitä sitten? En tajua siitä mainoksesta syntynyttä keskustelua alkuunkaan. Toisaalta en myöskään taannoin ymmärtänyt, miksi DNA joutui lopettamaan sen partiotyttö-mainoksensa. Ehkä olenkin vain hiukan yksinkertainen.


Ps. Se Fresh-salaatti on ainakin tosi pahaa. En suosittele!

Forever for her is over for me

Bloggaaminen on tuntunut viime aikoina enimmäkseen melko tylsältä yksinpuhelulta. En tiedä mistä se johtuu, mutta se saa minut kyllästymään tähän pikkuhiljaa. Kirjoitan nyt kuitenkin, kerta on vähän asiaakin.

Kerroin viime viikolla siitä luennolla vierailleesta sinappikoneesta. Noh, tänään oli samaisen kurssin harkat ja voin kertoa, että ilmeisesti tämän vauvan mukaan ottaminen kouluun ei todellakaan ollut mikään yksittäistapaus hätätilanteessa. Pääsin myöskin tarkastelemaan tätä nuorta äitiä tarkemmin ja myös yksinhuoltajuus voidaan sulkea pois. Näitä harkkoja vetää eri tyyppi kuin luentoja, joten tällä kertaa opettaja jopa kerran huomautti liiallisista ääniefekteistä takavasemmalta ja toivoi niiden vaientamista, jolloin äiti siirtyi vähäksi aikaa käytävään vauvansa kanssa. Nyt siis voimme sormuksista päätellä, että tämä naisihminen on naimisissa ja hänen puolisonsa mitä todennäköisimmin on töissä, koska ei pysty hoitamaan vauvaa vaimonsa luentojen aikana. Ja koska toinen perheestä on töissä, niin ei se voi olla taloudellisestakaan tilanteesta kiinni nostaako sitten äitiysrahaa vai opintotukea (ja joku kommentoija korjasikin jo aiemmin, että äitiysraha on nykyisin opintotukea suurempi). Tälle ei nyt siis löydy enää oikein muuta järjellistä selitystä kuin äidin oma kiihkeä halu opiskella ja raahata rääpäle mukaan vänisemään luennoille ja harkkoihin.

No, eipä siinä, kukin tyylillään. Taidan kuitenkin jättää ne luennot huomenna väliin, koska osallistuminen ei ole pakollista enkä muutenkaan jaksa. Mitään.

Multa lähtee järki vaikkei sitä ollutkaan

Varoitus: Luvassa hyvin sekavaa avautumista ja täysin käsittämättömiä kiertoilmauksia!

***

Pakko purkautua tänne, etten purkaudu vahingossa jonnekin aivan väärään paikkaan ja aiheuta tarpeetonta draamaa... Sanotaanko nyt vaikka näin, että tiedän henkilöstä A jotain, mitä hän ei tiedä minun tietävän. Tai oikeastaan henkilöiden A ja B välisistä tapahtumista. Itse en ole kumpikaan näistä henkilöistä. Olen vaikkapa henkilö C, vaikka minua ei tässä mainitakaan. Päästäni meinaa katketa verisuoni joka kerta, kun näen henkilö A:n naaman. Henkilö A:n naamassa per se ei ole mitään erityistä vikaa, mutta en kestä sitä, miten kyseinen henkilö esiintyy ja tulee nähdyksi selväjärkisenä ja jopa herttaisena henkilönä ympäriinsä. Ja minun tekisi mieleni kiljua kaikille, että ettekö te nää, että henkilö A:lla käy vintillä veto! Nyt oli yksi kommentti yhdessä blogissa niin lähellä, ettenkö räväyttänyt tietämystäni kyseisen henkilön ja muiden lähistöllä pyörivien kasvoille. Verenpaineeni nousi hyvin korkealle ja joudun ihan tosissaan istumaan käsieni päällä, etten lauo muutamia totuuksia asioista. Mutta henkilö B:n vuoksi olen hiljaa. Ja siksi tämä teidän mielestänne ehkä täysin käsittämätön postaus.

Menen huutamaan tyynyyni. Aaaaaaaaaaaaaaarghhhhhhhh...

Un-fucking-believable

En voi käsittää miksi katselen Dr Philiä, kun se saa aina otsasuoneni melkein poksahtamaan. Tällä kertaa vieraana oli aviopari, jossa vaimolla on ollut suhde. Mies oli viaton uhri. Vaimo sanoi, että hänen syynsä suhteeseen oli se, että hän näki sen (ainoana) keinona päästä pois avioliitostaan. Näin heti ensivilkaisulla, että mies on niljakas paskiainen. Oikein narsistin malliesimerkki. Nainen yritti toistuvasti kertoa Dr Philille, että mies kohtelee häntä kaltoin ja on sairaalloisen mustasukkainen (jo ennen tätä au-suhdetta). Yhden kerran kun nainen oli tullut kotiin (aikana ennen suhdetta) mies oli kiskonut häneltä housut jalasta ja tehnyt "sisätarkastuksen" naiselle, koska oli niin varma siitä että nainen oli ollut vieraissa. Dr Phil jankkasi naiselle koko ajan vain, että ei voi perustella pettämistä sillä, että toinen on jo valmiiksi mustasukkainen (totta kyllä, mutta selkeästi Dr Phil ei kuule naisen hätähuutoa) ja miksi nainen on sitten mennyt naimisiin tuon miehen kanssa ja tehnyt lapsia ja miksei sitten jätä sitä miestä. Voi elämä. Luulisi psykologin (ei siis psykiatrin, kuten olen harhaisesti erehtynyt aiemmin luulemaan) ymmärtävän vähän paremmin tilannetta ja näkevän sen miehen narsistisen naamarin läpi. Mutta mitä olen kuullut, niin taitaa Dr Philissä olla omassa perhe-elämässään vähän samaa vikaa.

Kaikista hauskinta tuossa oli, että Dr Phil pyysi sitä miestä rehellisesti kertomaan kohteleeko hän kaltoin vaimoaan ja lapsiin. Mies tunnusti sanovansa sarkastisia asioita ja vetoaa siihen, että hän ei ollut suhteessa se joka petti. Kyllä, narsisti varmasti kokee jonkun valaistumisen televisiokameroiden edessä ja tajuaa olevansa täysi paskiainen sekä psykopaatti. Jep jep...

No, kyllä se tohtori sitten lopussa lupasi apua tuolle pariskunnalle ja vaimolle erityisesti, jos hän oikeasti on niin kaltoin kohdeltu (engl. abused, en keksi sanalle riittävän hyvää suomenkielistä vaihtoehtoa). En vaan voi olla miettimättä miten tuolle vaimolle kävi tuon ohjelman jälkeen. Tai ehkä tilannetta auttoi se, että miljoonat ihmiset näkivät sen televisiossa, ei voi tietää.

Täten lupaan, että en enää ikinä laita televisiota kanavalle, jossa tulee Dr Phil. Ainakaan ennen ensikertaa. Taidan olla hiukan masokistinen.

Eikä mikään ole vaikeampaa kuin otsikon keksiminen

Ei ole kovin hyvä ollut tuo google reader viime päivinä, kun ei se tahdo päivittää kenenkään blogeja pitkiin aikoihin. Tein pahimmissa vieroitusoireissani hiukan lisätilauksia blogilistalla, kun näinä päivinä näemmä se on luotettavampi. Tai ainakin toimivampi. No, ehkä tämä tästä.

Käytiin tänään Mimmun kanssa kirpputoreilla (ja syömässä ja aivan superhyvällä italialaisella jäätelöllä). En kyllä rahatilanteen enkä muunkaan vuoksi ostellut kirppiksiltä paljon mitään, paitsi yhden kesälaukun 50 sentillä.



Tuo on vaan pesua vailla. Ja sisävuoresta(kin) päätelleen kyseessä on oikeasti lasten laukku, mutta kun se oli niin pirtsakka ja ennen kaikkea halpa, niin ostin.




Ai niin, siitä Jari Sillanpään paidasta Euroviisuissa kun nousi kauhea kohu (olihan se jotenkin tacky), niin nyt se on sitten myynnissä huuto.netissä. Tällä hetkellä korkein huuto näyttäisi olevan 559 euroa. Sillanpää laittaa sitten paidan tuoton johonkin nenäpäivä-keräykseen. Ihan hauska ajatus kääntää koko juttu huumoriksi ja ottaa siitä hyöty irti.

Prahan reissu lähestyy ja tässä olisi kaikkea ärsyttävää hoidettava ennen sitä, joista unohdan varmaan puolet. Tuntuu että toukokuu loppuu ihan kesken!

Päästäismunia ja pashaa

Majailen nyt pääsiäisen vanhempieni lukaalissa kissan kanssa yksin tai kaksi tai kolmin, ihan miten vaan. On ollut niin toimelias viikko, että kokoan tässä muutamia ajatuksia viikon varrelta.


***

Muistatteko vielä Kalevin? (En muista olenko kertonut Kalevista tämän blogin puolella vai oliko se vain kuvablogin juttu. Sieltä ainakin löytyi merkintöjä aiheesta.) Jonain aamuna tällä viikolla lähdin kouluun ja huomasin tuossa pihassa, että Kalevi oli rouvineen saapunut taas. Rouva makaili siinä nurmikolla ja Kalevi piti vahtia tiukkana. Sain pari tuimaa katsetta Kalevin toimesta, etten vaan ole pahoilla asioilla. Suretti vähän sorsulipariskunnan puolesta, kun taivaalta tipahteli suuria valkoisia märkiä rättejä, mutta kaipa nuo ovat tottuneet näihin olosuhteisiin.


***

Kävin tällä viikolla myöskin yhtenä päivänä pk-seudulla junalla. Hämeenlinnassa näin junan ikkunasta neljä kurkea lentämässä taivaalla, aika matalalla jopa. Vantaalla näin talon, jonka yläkerrassa oli parvekkeen ovi, mutta ei parveketta. Havaitsin myös, että mitä etelämmäksi juna puksutti, niin sitä vähemmän oli lunta enää missään. Se oli mukavaa.


***

Helsingissä tulee käytyä loppujen lopuksi kuitenkin niin harvoin, että olen ihan Helsinki-urpo. Minulla on ihan kotioloissakin äärimmäisen surkea suuntavaisto ja Helsingissä olen todella sekaisin suunnista aina aluksi. En ikinä muista mistä ovesta rautatieasemalta pitäisi mennä ulos, että pääsen sinne minne haluaisin päästä. Siellä on oikeasti ovet kolmeen eri suuntaan. (Tai neljään, mutta ei niitä raiteille meneviä ovia lasketa). Miettikää nyt. Ihan silkkaa hulluutta!!!


***

Lopulta sitten kun pääsin kartalle, niin lähdin kävelemään rautatieasemalta Kamppiin. Ja voitteko käsittää, että jouduin siinä välillä torjumaan neljä feissaria. Neljä!!! Yritän kyllä aina sanoa kohteliaasti kiitos ei, koska työtänsähän he vain tekevät, mutta siinä neljännen kohdalla alkoi vituttaa jo aika reippaasti. Haluan perkele kulkea rauhassa, ilman että kymmenen askeleen välein joku ui liiveihini ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi kun en jaksa olla kiinnostunut lasten/nuorten/aikuisten/pandojen/vesilintujen/jonkun muun asioista. Ja joka ainut noista vielä toivotti hyvää päivän jatkoa, jotta vielä tuntisin olleeni liian tyly. Ja sitten siellä Kampissa vielä aletaan vihjailla että kynteni tai hiukseni tarvisivat jonkinlaista tehohoitoa, hyvä etteivät kamppaa ihmisiä ja raahaa väkisin sinne kojuilleen.


***

Tampereellekin on ilmestynyt niitä haitaria lähinnä rääkkääviä romanikerjäläisiä. Täällä soittelee pari sellaista vanhempaa miestä, joista toinen soittaa saksofonia ja toinen haitaria, ja heitä on ilo kuunnella. Mutta sitten on lauma nuorempia tapauksia, jotka vain istuvat ja vetelevät auki ja kiinni sitä ammuvainaalta kuulostavaa haitariaan ilman minkäänlaista melodiaa. Kun katusoittoon täytyy kuitenkin olla jonkinlainen lupa, niin ihmettelen tosiaan etteikö tuohon asiaan voida millään tapaa puuttua? Minusta katusoittajat ovat ihania, mutta mitä siitä enää tulee, jos joka toisessa kadunkulmassa on joku katuepäsoittaja? Silkkaa paskaa.


***

Olen nyt saanut jonkun pienen flunssankin, joka ärsyttää. Kurkku on kipeä ja nenä hiukan tukossa. En kestä, jos tästä pienestä flunssasta tulee iso flunssa.


***

Hyvää yötä!

And all I got was this lousy T-shirt

Tuo nyt oli väistämättä edessä jossain vaiheessa.

***

Törmäsin pari päivää sitten ihan vahingossa jonkun linkin kautta lukemaan Timo T.A. Mikkosen muutaman vuoden vanhoja blogimerkintöjä. Ensin minua nauratti...

"Ehdin jo Ajatuksissa ennakoida, etteivät uhotulipalot jää tähän. Väitin myös vuosikymmenet sitten, että pikkupahojen tekijöistä kehittyy helposti tuhon kylväjiä ja soitin suutani helvetinmusiikkia vastaan. Raskasmusa ja raivoseksistiset videot puskivat läpi ensin taivas- ja sitten koti-tv-kanavilta. Mitä hevimpää, sitä sairaampaa! Olin seurannut muutosta läheltä. 1970-luvulla "musiikkivideot" olivat vielä tv-ohjelmista tallennettuja lauluesitysten elokuvakopioita. Kun 80-luvulla isännöin ja käsikirjoitin Suomen ensimmäistä musiikkivideo-ohjelmaa "Hittimittaria" sekä tuotin "Top Ten" (10) -ohjelmia, oli meno vielä kohtuullista.

Sitten alkoi jo vähän itkettää...

Suomi on trendien takamaa, muotien rysänperä. Verta, tulta, neuloja ja ketjuja-ilmiöt olivat pinnalla jo yli 30-vuotta sitten. Meille ne jäivät - peräkammarin tyttöjen ja poikien päihin. Harvoin klassisen musiikkin aktiiviharrastajat tuhoavat eteensä sattuvan, jotkut heviä palvovat kylläkin. Rumuus, raakuus ja maaninen synkkyys yhdistävät sekä raskasmusiikkia että rikollisuutta. Kaikki hevarit eivät ole konnia, mutta mustissa asuissa, lävistyksissä, ketjuissa, hirviönaamioissa ja hautojen kaatajissa, ihmissyöjissä & kirkkojen polttajissa on liikaa samaa kantaa. Hevi ei ole syy, mutta kiihdytin se tuhohakuisuuteen on. Tuskin Lordi arvasi, miten tosissaan heidän pyro- ja nukkevauvashownsa otettiin. On se ollut todella "hard rock hallelujaa" viime aikoina! Viime kuussa poltettiin ensin vappukokko, sitten makasiinit ja lopulta Porvoon tuomiokirkon katto. Kirkon sytyttäjäksi tunnustautui askolalainen hevimiehen alku."

Jotenkin veikkaan, että se Porvoon kirkonpolttaja ei Lordia ihan ensimmäisenä kuunnellut.

"Se ei ole tasa-arvokysymys, eikä "nyrkin ja hellan välissä" kuten eräs naispresidenttiehdokas kerran muka nokkelasti tokaisi. Äidin paikka on arvovalinta. Sen, joka kantaa lapsen sisällään keskuuteemme, on tajuttava, että lapsi on lahja ja mahdollisuus, ei biletyseste eikä urataakka. Ei työelämä mitään vaadi! Me itse päätämme, mikä tulee ennen muuta."

Näin Timppa kirjoitti siis jo keväällä 2006. Hmm, mistähän se vaimo T.A. Mikkonen ne ajatuksensa on saanut, en keksi...

"Suurimman päivälehtemme viikkoliite, aktiivilukijat alle 40-vuotiaita, julkaisi äskettäin ns. kotiäitihaastattelun. Kannessa kotiäitiyttä pidettiin suorastaan kapinallisena, pääotsikossa jo maailman vanhimpana ammattina. Hahhah, ei sillä kai tarkoitettu ihan "sitä", mutta vähän kuitenkin. Kirjoittaja oksensi henk.koht. raivonsa ulos passikuvallisessa liitekirjoituksessaan; vierailu kotiäitien luona oli tuonut mieleen Paul Ankan vierailun Linnanmäellä 1959! Ja ajatelkaa, yksi tarjosi vain teetä tai mehua. Sillai tieksä!"

Ja sitten mopo taisikin karata jo ihan kokonaan käsistä. Timo T.A. yrittää varmaan olla huumoripitoinen, sillai tieksä!

Timo T.A.:han on nyt nöyrästi ottanut osan tämän Madonnan lipunmyyntihässäkän syistä niskoilleen. Katsokaas kun hän oli ensimmäinen, joka esitteli Madonnan Suomessa (omien sanojensa mukaan, todellisuudessa kai Madonnan Holidayta oltiin ainakin jo soitettu Suomessa ennen Like A Virginia). Madonnan Like A Virgin -levyn kannesta hän oli huomannut "heti italialaisamerikkalaiseen syntyperän ja sen, että alusvaatekappale oli päälläpäin", mitä tuo jälkimmäinen sitten edes tarkoittaa ja onko se edes suomea. (Kirjoitusvirheet à la Timo T.A.).

Sunnuntaina — niin paljon kuin tyypit minua ärsyttävät mutta sitäkin enemmän viihdyttävät — on pakko katsoa Neloselta se Mikkosten maailma, kun Nina T.A. Mikkonen kertoo miten feministeillä on g-piste ja aivot vaihtaneet paikkaa. Olen kovin ristiriitaisissa tunnelmissa haluanko sen ohjelman jatkuvan vai en, mutta ainakin toivon ettei kukaan onneton kasvata puhelinlaskuaan asiasta äänestämiseen!