Vilkaisin noita hakusanoja ja muutamaan hauskaan on pakko kommentoida.
Ensinnäkin tässä neljä eri hakua tänään:
i dont want to be anything other
i dont want to be anything other than me
anything ofter than
i don't want to be anything other
Luulen, että tuossa haetaan sitä kappaletta I Don't Wanna Be, jonka esittää Gavin DeGraw (ja siinä lauletaan "I don't wanna be anything other than what I've been trying to be lately" [jostain syystä tuo on minusta kaikessa kiemuraisuudessaan hirmu hieno lause]). Mutta onko se kappale saanut tänään julkisuutta jossain, vai mikä ihmeen ryntäys tämä on?
Ja sitten muihin hakusanoihin:
Hiuslenkkien laitto (varsin helppoa, kiepautat vain pari kertaa letin ympärille)
maarit within temptation a-j (joku muu ehkä tajuaa mitä tässä on haettu, minä en)
c-kasetti tietokoneelle (enpä tiedä onko mahdollista, varmaan siihen tarvii ainakin aika monenlaista kilkutinta väliin)
mistä saan jazz-tupakkaa (käyhän kyselemässä jostain aseman kulmilta)
miten nainen isketään (tää on tää ikuisuuskysymys, jolla tänne on haettu ties kuinka monta kertaa. voin paljastaa salaisuuden: riippuu naisesta! olemme yksilöitä!!!)
Alkuun täytyy sanoa noista kyselyistä tuossa sivupalkissa, ennen kuin poistan ne, että olen aika yllättynyt niiden tuloksista. Siis 2/3 äänestäneistä ovat brunetteja ja yli 80 % joko suosivat brunetteja tai väittävät olevansa kaikkiruokaisia. Mitä on tapahtunut blondeille? Miksei kukaan enää ole blondi ja miksi vain 6 % äänestäneistä tohti myöntää suosivansa blondeja? Eikös meidän kuuluisi olla justiinsa niitä pohjoisen vaaleita elovena-tyttöjä ja -poikia? Tämän takia ne blondit sitten tietysti ovatkin katoava luonnonvara, kun kaikki haluavat vain brunetteja. Olen kuitenkin iloinen siitä, että vihreä irokeesikin lopulta kelpasi peräti kahdelle.
Ja sitten itse asiaan...
Muistatteko vielä 80-luvulta nuo aivan järkyttävät naisten housut, jotka olivat ylhäältä löysät, jopa pussimaiset, vyötärö vedettiin melkein kainaloihin ja lahkeet kapenivat alaspäin? Pahimmassa tapauksessa ne lahkeet jopa käärittiin sellaiselle rullalle? No pidelkääpä housuistanne (ihan tosi, pidelkää niistä, tarkoitan tätä kirjaimellisesti), koska nämä "porkkanahousut" ovat tulossa uudestaan muotiin. Kyllä! Luin eilen illalla luotettavalta taholta, ja google minulle tämän vahvisti, että näin on. Trendi-lehti (joka tietysti on aina oikeassa) kertoi uusimmassa numerossaan porkkanahousujen olevan nyt hip ja cool ja in. Ne on hienot ja muotia, eli meidän pitää nyt alkaa tykätä niistä ja mikä pahinta... käyttää niitä!!!
Haluan vain kysyä teiltä, oi muodin orjat sekä kuluttajat: miksi? Miksi meitä näin kiusataan? Eikö ne pillihousut ja paitulit ja crocsit olleet jo riittävästi?! Miksi pitää vapaaehtoisesti näyttää typerältä??? Jos ensi kesänä näen yhdetkin sellaiset housut jonkun naisen päällä niin kuolen! Tajuatteko, KUOLEN!??!!
Niin joo. Varmaan ne MC Hammer-housutkin on ihan tosi hienot ja kohta kaikkien päällä. (Ja ensi kesänä saan todeta, miten inhottavaa sitä olikin olla oikeassa).
Onneksi tänne pohjolaan kaikki muotivirtaukset tulevat aina vuoden myöhässä ja tämä on toivottavasti vasta ensi vuoden kesän ongelma. Sitä ennen saamme nauttia hetken noista vanhoista kunnon 70-luvun leveälahkeisista housuista.
Luulin tänään koko aamun ja päivän, että on keskiviikko. Tulikin pienoisena yllätyksenä, kun tajusin tänään olevan torstain. Olen siis hukannut yhden päivän tältä viikolta. Great...
Huomasin siinä samalla päivämääriä itselleni selvitellessä, että tänään on kulunut tismalleen kaksi vuotta siitä, kun ensimmäiset sanani naputtelin täällä blogistaniassa omalla reviirilläni. Ne eivät olleet kovin ihmeelliset sanat, mutta historiallisesti sitäkin merkittävämmät, ja ovat yhä nähtävissä täällä. (Noita vanhoja juttuja ei kannata lukea, ne ovat niin haparoivia ja kaikkea). Tätä ennenhän olin tietysti riekkunut jo muiden kommenttilaatikoissa erinäisillä nimimerkeillä ja Tiina oli jo jokseenkin vakiintunut itseni päässä. Silloin kaksi vuotta sitten emme (minä ja blogini) olleet vielä enimmäkseen harmittomia, vaan aloitin nimellä Tiina vuodattaa. Mistä en oikeasti tykännyt yhtään, eli sillä kertaa hiilestä ei puristunutkaan paineessa timantti vaan ihan... no, hiiliklöntti. Enimmäkseen harmiton syntyi sitten hiukan myöhemmin.
Kaksi vuotta taitaa olla blogien keskimääräisessä elinkaaressa jo aika kunnioitettava ikä, joten tähän onkin varmaan hyvä lop
Väänsin tuossa viikonloppuna omin pikkukätösin lihapullia ihan ensimmäistä kertaa ja ajattelin nyt neuvoa teillekin miten tehdään omatekemiä liian vetisiä pulleroita. Kasvissyöjien ja sellaisten kannattaa hypätä tämän kirjoituksen yli, koska kuvitus saattaa olla paikoin inhorealistista. Ja jokaisen kuvan saa tietysti klikkaamalla isommaksi.
Näiden lihapulleroiden ohje on hiukan sovellettu useammasta ohjeesta ja myös osittain oman harmaan aivomössöni tulosta. Ja lopputulos oli toki sen mukaista.
Aineksiksi tarvitsemme tietysti jauhelihaa. Koska meillä ei ollut korppujauhoja, emmekä jaksaneet lähteä kauppaankaan, ajattelimme korvata korppujauhot leipämössöllä. Siksipä siis pari palaa vaaleaa leipää. Näiden lisäksi tarvitsemme vettä, jota kannattaa ottaa huomattavasti vähemmän kuin kuvassa, yksi kananmuna, sipulia, jota meillä ei myöskään ollut joten turvauduimme sipulijauheeseen (joo, siis joltakulta todella voi löytyä tuollaista jauhetta kotoa mutta ei sipulia) sekä mausteita, kuten suola, pippuri ja paprikajauhe. Kulho on myös kätevä olla olemassa.
Leipä viipailesta meidän kannattaa ottaa nuo reunat pois, niin lopputulos on parempi (joskin hieman kyseenalainen).
Reunojen poiston jälkeen murustamme sekä mössäämme leipäpalat veteen. Kuten kuvasta saatamme huomata jo tässä vaiheessa, niin näyttää aika märältä, mutta emmehän me sitä voineet tietää, kun emme ole ennen tehneet lihapullia. Mistä sen sitten muka voi tietää, niin häh?
Sörssäämisen jälkeen heitämme kananmunan sekä mausteet tuon leipämössön sekaan.
Myös jauhelihan viskaamme kulhoon. Mielellään sellaisella vauhdilla, että lopputulosta saamme pyyhkiä matosta vielä vappunakin. (Matosta emme valitettavasti saa kuvaa, koska emme olleet imuroineet aivan juuri).
Vaivaamme tuon kaiken edellä mainitun sörsselin jonkinlaiseksi jauhelihamössötaikinaksi ja huomaamme sen olevan aivan liian märkää. Yritämme epätoivon vimmalla lisätä siihen jauhoja.
Tolkuttoman jauhojen lisäämisen jälkeen kuvittelemme taikinan olevan nyt ihan hyvää ja valmista.
Alamme pyöritellä lihapulleroita. Meidän kannattaa aina välillä kastella käsiämme vaikkapa vesikulhossa, niin pulleroiden pyörittely käy helpommin.
Paistamme lihapulleroita 200 asteessa jonkin aikaa. Olisikohan se ollut vaikka 20 minuuttia... Paistamista helpottaa, jos olemme huomanneet laittaa uunin lämpiämään jo aikaisemmin. Pullerot voi tietysti paistaa myös paistinpannulla, mutta emme jaksaneet vaivautua.
Sitten kun lihapullerot näyttävät jotensakin valmiilta, niin voimme ottaa ne uunista. Ah tuota rasvan tirinää!
Koska tässä koko touhussa oli meille jo aivan liikaa vaivaa, niin emme jaksa valmistaa lihapulleroiden kanssa mitään kastikkeita tai perunoita, vaan syömme ne ihan pelkästään tuolleen ketsuppiin dipattuina.
Tässä vielä halkipoikkileikkauskuva lihapullerosta. Joo-o, onhan se.
Loppukaneettina kerrottakoon, että ensi kerralla laitamme pulleroihin vähemmän vettä (paaaljon vähemmän) ja enemmän mausteita. Muuten ne olivat kyllä ihan oivia, tai ainakin niistä nälkä lähti.
Seuraavalla kerralla Tiinan keittiössä todennäköisesti leivomme jotakin. Sitä odotellessa!
Kaivelin tuossa pari päivää sitten arkistojani, eli sellaista pahvilaatikkoa, missä on kaikkia vanhoja kirjeitä ja kortteja sekä muita papereita. Löysin sieltä kirjeiden seasta pari sarjakuvaa, jotka olen piirtänyt joskus yli kymmenen vuotta sitten. Valitettavasti en ole kirjoittanut niihin mitään päivämäärää, joten en tiedä koska ne on tehty, mutta joskus viime vuosituhannen puolella kuitenkin. Sarjakuvia oli kolme, kaikissa sama sankari: Esko Alkulima. Julkaisen ensimmäisen nyt ja loput kaksi joskus myöhemmin. Ei kaikkea hyvää kerralla. (Klikatkaa sarjis isommaksi, että saatte tekstistäkin selvän!)
Olen ollut jo nuorena varsin nerokas sekä hauska.
Tämä on soinut minulla tänään pollajukeboksissa:
Reunalla - kaunis on maailma Reunalla - rohkeus on voimaa Reunalla - loistavaa tunnelmaa Reunalla - hetki on vain aikaa
(Apulanta - Reunallat)
Tulossa Enimmäkseen Harmittomassa:
Suuri Runebergin torttu -vertailu
Ensi jaksossa Tiinan keittiössä tehdään lihapulleroita
Julkaisisin nyt ihan oikeasti tämän epäonnisen itsekehukirjoituksen, jonka siis julkaisin vahingossa kertaalleen jo perjantaina ja kaikista no-lifeimmät (vitsi vitsi) varmaan ehtivät sen silloin nähdä.
Niin siis, Gata pakotti minut miettimään hyviä puolia itsessäni. No ei oikeasti pakottanut, mutta paiskasi tämmöisellä meemillä. Pitää siis kertoa itsestään viisi hyvää, kaunista ja ihailtavaa asiaa. Epäilen, että olen tehnyt tämmöisen joskus aikaisemminkin, mutta en jaksa etsiä sitä. Toivottavasti ei tule ihan samat hyvyydet kuin viimeksi. No katsotaanpas.
1) Olen empaattinen sekä toiset huomioon ottava ihminen. En kovin mielelläni pahoita toisen mieltä enkä tykkää, jos joku vaikkapa tuntee jääneensä ulkopuoliseksi. Yritän parhaani mukaan olla ystävällinen niillekin, joista en kauheasti pidä. Kai tämä on hyvä asia? Jonkun mielestä sellainen saattaa olla kaksinaamaisuutta, mutta minusta se on vain hyviä käytöstapoja. Tai siis, metsähän vastaa niin kuin sinne huudetaan. En nyt ihan tallukka kuitenkaan ole.
2) Olen melko iloinen ihminen. Nauran hyvin paljon ja hymyilen vielä enemmän. Olisi aika kamalaa, jos ei yhtään naurattaisi mikään. En kuitenkaan (toivottavasti) ole sellainen rasittavuuteen asti menevä tyhjännauraja. Tai siis tyhjälle saatan nauraa, mutta en suinkaan ole rasittava enkä mitenkään rempseä sellaisella maajussi-teijamaisella tavalla. Olen pelkästään ihastuttava ja viehko.
3) Olen ihan fiksu. Ja viisas. Ja tunneälykäs. Ja mitäs näitä kaikkia nyt on. Peruskoulussa olin juuri sellainen keskiverto-oppilas, jolle ne oppitunnit on suunnattukin, joten en kokenut opetusta liian helppona enkä liian vaikeana (paitsi ne sin, cos ja tan, ikinä en niitä tajunnut). Saan nykyisinkin tenteistä hyvin vähällä vaivalla sellaisen keskivertoisen numeron eikä kunnianhimoni oikein riitä siihen, että jaksaisin panostaa kiitettäviin numeroihin vaikka niihin motivoituneempana saattaisin pystyäkin. En kuitenkaan ole mikään omaan älyyni ihastunut akateemikko (vai miten se Nina T.A. Mikkonen sanoi) vaan minulla on myös sitä ns. tervettä maalaisjärkeä ja olen (omasta mielestäni ainakin) melko hyvä lukemaan toisten tunteita ja toimimaan sen mukaan (viitaten kohtaan 1).
4) Olen ihan hyvä kirjoittamaan. Olen kai parempi käyttämään sanoja kirjoittaessani kuin puhuessani. Ehkä kirjoittaessa pystyy keskittymään enemmän siihen mitä sanoo ilman vaaraa, että toinen lakkaa kuuntelemasta tai rupeaa puhumaan päälle. Täällä blogimaailmassa hyvinkirjoittajuus (tykkään myös keksiä uusia sanoja) ei varmaankaan ole mikään harvinaisuus, koska useimmiten kai ne kirjoittavat, jotka siinä ovat hyviä. Sanoinpahan vaan. Kieliopissa en sitten ole niin hyvin hyvä, joudun toisinaan kyselemään tyhmiä yhdys sana kysymyksiä vakiokielioppimestariltani ja pilkkujen sijoittamisessa olen kai enemmän kuin surkea.
5) Ulkonäöstänikin löytyy sentään jotain hyvää. Olen aina, tai nyt ainakin isona, tykännyt hiuksistani. Ne on ihan kivat. Tummat, paksut ja hyväkuntoiset. Olen kotoisimpana tummissa, melkein mustissa hiuksissa, vaikka olenkin aikanaan sahannut erilaisissa punaisen ja violetin sävyissä. Myös silmäni ja varpaani ovat saaneet kehuja ne nähneiltä ihmisiltä. Huuleni ovat myös ihan pussailtavat.
Bonuksena voin vielä loppuun mainita teille, ketkä ette sitä vielä tiedä, että olen kaikin puolin ihana ja muutenkin silleen hirmu suloinen.
Kaikkien pullovettä ostavien (itseni mukaan lukien) kannattaisi käydä katsomassa tämä video (via JJ). Se on ihan viihdyttävä ja informatiivinen 8 minuuttinen (tai miten kauan se nyt kestääkään), ja sen katsomisen jälkeen voi lahjoittaa 11 senttiä Itämeren hyväksi. (Ei siis tarvitse maksaa itse, vaan sponsori maksaa puolestasi. Toivottavasti ainakin.)
Itse myönnän olevani paha ihminen ja ostavani toisinaan pullossa vettä, tosin ostan sitä vain "tarpeeseen". Tarve tarkoittaa yhtä kuin jos olen koulussa, töissä tai muuten hanaveden sekä juoma-astioiden ulottumattomissa. Ja koska pääni on niin kovin laho, että hyvin harvoin muistan ottaa kotoa sen vesipullon mukaan, vaikka se olisi ollut pyhä aikomukseni. (Niin joo, ja se Plup, mutta sen ostin vain siksi kun se oli niin söpö. Eikö söpöys muka ole riittävä syy, mitäh?)
Julkaisin vahingossa keskeneräisen itsekehupostauksen. Eih.
Tää on justiinsa näiden google readereiden ja muiden huono puoli, että jos vahingossa julkaisee jotain, niin se taatusti ehtii lävähtää sinne hemmetin syötteenlukijaan.
Löysin tuossa eilen ihan vahingossa Facebookista yhden menneisyyteni haamun. Minulle ei ollut tullut mieleenikään etsiä kyseistä naisihmistä sieltä, mutta niinpä vain maailma on pieni, että törmäsin häneen erään kaverini kavereiden joukosta. Tai todennäköisesti nämä ihmiset ovat tunteneet jo ennen kuin minä olen tuntenut kumpaakaan, mutta en oikeastaan tiennyt heidän tuntevan tai ollut ajatellut asiaa. No eipä siinä, mutta miten sitä voikin jonkun ihmisen pelkän naaman näkeminen vituttaa niin paljon...
Kyseinen typy oli poikaystäväni kaveri jo ennen kuin hän oli poikaystäväni. En muista miten tämä käärme pääsi luikertelemaan silloisen tulevan poikaystäväni ja nykyisen eksäni elämään, koska eksä muutti kaupunkiin toisaalta ja mielestäni tutustuimme melko pian sen jälkeen, vaikka itse suhteen kehittyminen olikin yhtä hidasta kuin suossa tarpominen. No kuitenkin jouduin jonkinlaiseen kilpailutilanteeseen tahtomattani (ja tod.näk. myös eksäni tahtomatta) tämän naisen kanssa. En ikinä tullut toimeen hänen kanssaan, koska saatoin aistia niin selvästi ettei hän pitänyt minusta. Joskus saatoin tuntea ne tuhannet tikarit selkänahassani, kun tuleva eksäni kiinnitti huomionsa minuun eikä tähän toiseen naiseen. En itse asiassa muista tämän kotkaleen (sori nyt vaan) ikinä käyttäneen minusta oikeata nimeäni vaan hän kutsui minua aina jokseenkin väheksyvällä tytöttelevällä "lempinimellä". Tiedän hänen tehneen pari melko epätoivoistakin temppua päästäkseen pussailemaan eksäni kanssa (ennen seurusteluamme, siis) ja tiedän, ettei eksäni ikinä ollut kiinnostunut tästä naisesta muuten kuin kaverina. Hengailimme joskus porukalla, mutta jossain vaiheessa suhteemme edettyä eksä lakkasi raahaamasta minua väkisin mukaansa tavatessaan häntä, koska en jaksanut enää leikkiä sietäväni kyseistä naista.
En suoraan sanottuna tiedä, enkä välitäkään tietää, miten paljon tämä naisihminen puhui minusta paskaa niinä kertoina kun en ollut paikalla. Eksää ne jutut eivät liikuttaneet kuitenkaan tiettävästi ja kuulinkin näistä paskapuheista vasta pitkän aikaa eromme jälkeen. Satuin nimittäin kysymään eksältä tietääkö hän mitä tälle tipulle kuului ja eksä kertoi, että he eivät ole enää väleissä. Tiedusteltuani syytä heidän välirikkoonsa eksä kertoi jotain, jonka vuoksi olen hänestä ylpeämpi kuin ikinä monivuotisen suhteemme aikana. Nimittäin joskus, kun erostamme oli jo ainakin vuosi jos ei parikin, oli eksä lähtenyt käymään eräässä kyläpaikassa yhdessä tämän naikkosen kanssa (ja he eivät yhäkään olleet kuin kavereita, toim.huom.). Tarinan kannalta lienee huomauttamisen arvoista se, että he olivat siis eksän autolla liikenteessä. Perillä "hauskaa iltaa" viettäessään tämä misukka oli kuulemma tapansa mukaisesti aloittanut taas sen paskanjauhannan minusta, kuinka minä nyt olin aina sellainen ja tällainen ja mitä lie paskaa. En oikein tiedä mitä hän kuvitteli saavuttavansa tällä. Ehkä eksäni, joka kuitenkin oli rakastanut minua likemmäs viisi vuotta ja jonka kanssa olimme eronneet täydessä sovussa ja ystävyydessä? Eksäni kuitenkin sai tarpeekseen tuosta lässyttämisestä ja minun mustamaalamisestani, joka jatkui vielä vuosia eromme jälkeenkin, niin että hän keräsi kimpsunsa ja poistui paikalta jättäen sen yhden ruikuttajan sinne kyläpaikkaan vinkumaan ilman kyytiä. Vaikka minusta ei ollut kauhean hauska kuulla jälkeenpäin miten paljon kyseinen ihminen oli minusta vuosien aikana jauhanut paskaa, niin olin silti imarreltu tästä eksäni siirrosta. Lämmittihän se sydäntä, että joku kaiken sen hyvän ja pahan yhdessä kokemamme jälkeenkin vielä välitti minusta niin paljon, ettei suostunut kuuntelemaan sitä enää. Ja katkaisi välit tähän naisihmiseen muutenkin, mikä tietenkin on varmasti valitettavaa (tai sitten ei, ihan sama mulle), mutta eiköhän se ollut ns. an accident waiting to happen. En tosin tiedä olisiko se muuttanut suhdettamme, jos eksä olisi ollut yhtä ritarillinen jo sen aikana eikä vasta pitkälti sen jälkeen, mutta tuskinpa vaan. Ja hyvä niin.
Niin, siis että näin paljon voi vituttaa yhden naaman näkeminen naamakirjassa.
Kävin tänään katsomassa ennakkonäytöksessä tuon kotimaisen Maata meren alla -leffan. Osallistuin nelosen nettisivuilla kilpailuun, josta saattoi voittaa liput elokuvan ennakkonäytökseen ja eilen sieltä sitten pätkähti meili, että sain liput kahdelle. Tosin sali oli valtavan suuri eikä läheskään täynnä, joten arvelen jokaisen kilpailuun osallistuneen saaneen lippunsa. Mutta ilmainen on silti ilmainen. Siinä sähköpostissa ei ollut minkäänlaisia yksilöintitietoja voittajalle, joten olisin oikeastaan voinut forwardoida sitä kaikille tamperelaisille kavereilleni. Kerta sinne olisi mahtunutkin ihan hyvin eikä se lippujen tarkastajatyyppi kovinkaan tarkasti tsekannut lappustani.
Itse leffa oli ihan ok. Ei nyt mikään tajunnan räjäyttävä vuosituhannen paras leffa, mutta sellainen kevyt ja ihan viihdyttävä. Eikä se kestänytkään kuin alle 1,5 tuntia, joten ihan sopivan mittainen. Hiukan minua häiritsi leffassa erilaiset stereotyypit suomalaisista ja saksalaisista ja homomies, jolla oli hiuspanta (tai pahimmassa tapauksessa hiuspinni tai vastaava), mutta en tiedä sitten... Ehkä se oli ihan tarkoituksellista stereotypioilla leikkimistä. Suomalaiset ovat jäykkiä ja puhumattomia, saksalaiset taas ovat punkkareita tai estottomia (lue: alasti), näin karkeasti yhteenvedettynä. Älkää nyt kuitenkaan innostuko, noita punkkareita siinä ei ollut kuin ihan statisteina. Kiinnitin vain huomiota. Toki Berliinissä niitä varmasti on enemmän kuin täällä. Ja kyllähän siinä leffan lopussa jotkut katsomossa niiskuttivatkin. Itse purin huultani, koska vihaan niiskutusloppuja.
Mitäpä sitten muuta... Eipä tässä kai kauheasti muuta sitten, oleskelen taas sohvaperunana. Työsopparia on vielä pari viikkoa, mutta tunteja ei taida kauheasti kertyä enää. Keräilen taas kesätyöahdistusta, kun kaikkialta saa lukea miten ihmiset ovat jo laittaneet kesätyöhakemuksia tuhansittain ja verkostoidutaan ja rekrytään ja päivitetään cv:itä ja AHD!!!
Nyt julkaisen tämän äkkiä oikolukematta ennen kuin firefoxin paskiainen sanoo sopimuksensa irti.
Ihan nyt on kuulkaas pakko hiukan selventää yhtä asiaa. Eräs toisaalla sanottu asia sai minut miettimään, että ymmärretäänköhän minut täällä (tai missään) aina välttämättä oikein. Tarkoitan siis sitä, että kun esimerkiksi laitan noita biisitaistoja ja pyydän teitä ilmaisemaan mielipiteenne, ja siinä temmeltäessä saatan sanoa esimerkiksi jollekin hänen olevan oikeassa tai väärässä, niin ettehän te oikeasti luule että minä oikeasti pitäisin omaa mielipidettäni oikeana ja teidän vääränä? Esimerkiksi noista kahdesta edellisestä kappaleesta tykkään kyllä molemmista (ja yleensäkin tykkään niistä mitä vastakkain asettelen), mutta minusta on vain hauskaa leikkiä olevani ihminen, jolla on Ainut Oikea Musiikkimaku. Saatan myös ilmaista mielipiteeni aika voimakkaasti, jos en pidä jostakin yhtyeestä. Toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä? Erityisesti musiikki (ja joskus miehetkin) jakavat mielipiteeni sillä tavalla, että joko se on silkkaa paskaa tai sitten aivan älyttömän ihanaa. Niitä keskitien kulkijoita en sitten vaivaudu edes kommentoimaan. Levitän toisinaan tätä oikeassa olemisen ilosanomaa muissakin asioissa kuin vain musiikissa, mutta tämähän on vain minun blogini ja vain minun mielipiteeni. Hyväksyn yhtälailla muiden mielipiteet ja minulle saa sanoa aivan vapaasti vastaan. Älkää siis ottako sitä kovin tosissanne. Ymmärrätte varmaan, että se on vain läppää. Ymmärrättehän?
On toinenkin asia, mikä hämmentää joskus täällä blogissa mielipiteitä vaihtaessa. Minähän olen täällä useimmiten hyväntuulinen, iloinen, hauska enkä kirjoittele kovin tosissani (paitsi tietysti silloin, jos jaan ajatuksiani jostain vakavasta asiasta). Tämän varmasti ovat ainakin täällä pidempään pyörineet ihmiset havainneet. En tiedä johtuuko tuosta edellä mainitusta asiasta, mutta sitten tuntuu olevan sellainen lieveilmiö, että jos kirjoitan jostain asiasta vakavammin tai vaikkapa vastaan johonkin kommenttiin tiukan asiallisesti, niin joillekin ainakin tuntuu syntyvän sellainen mielikuva, että olen nyt sitten heti vetänyt herneet nenään tai olen ihan tosi tuohtunut siitä, mitä nyt ikinä olenkaan kirjoittanut. Mikä nyt ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos en joskus heitä vitsiä asioista, niin se ei tarkoita että olisin ärtynyt. Jos minä hermostun, mitä on kyllä tapahtunut täällä tosi harvoin, niin kyllä te sitten huomaatte sen esimerkiksi lisääntyneestä voimasanojen käytöstä. Saatan myös sanoa ihan suoraan, että nyt muuten vituttaa. (Tosin ristiriitaisena ihmisenä minua saattaa vituttaa vaikka en olisikaan erityisen vihainen). Mutta tätähän tämä on, kun ei näe toisen ihmisen ilmeitä tai eleitä eikä kuule äänensävyä. Väärinymmärryksiä syntyy.
Mitä tässä nyt siis olen yrittänyt kahdessa edellisessä kappaleessa sanoa, niin en oikeasti ole mitenkään pelottava, herkkänahkainen enkä itsekeskeinen ääliö. Eli ihan tosi, arvostan mielipiteitänne vaikka olisimmekin eri mieltä. Ja hyväksyn sen, että minun kanssani ei olla samaa mieltä asioista. Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Minä itse kyllä tykkään makuasioista kiistelemisestä, etenkin silloin jos olen varma asiastani. Tiedän että on muitakin jotka tykkäävät kiistellä mielipiteistä, mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät tykkää.
Minun piti alunperin kirjoittaa jostain ihan muusta tänään, mutta tämä nyt meni taas vähän... lässynlää. Uusi yritys huomenna! :)
Tänään on ollut ihan kauhea päivä. Tarvisin varmaan jonkun maadoitusrannekkeen, koska olen saanut sähköiskuja ihan koko ajan ja kaikkialta mihin olen koskenut. Vettäkään ei oikein hanasta uskalla ottaa irvistämättä jo valmiiksi, kun tietää että kohta sinkoilee kipinät. Sähköä on siis ilmassa selkeästi.
Tuossa perjantaisessa battlessa kävi silleen, että... tuota... ota tuosta nyt sitten selvää miten siinä kävi. Parin äänestäjän äänestyslipukkeet olivat sen verran epäselviä, että olin pakotettu laskemaan ne äänet Incubusille, joten lopputuloksena oli tasapeli. Ja koska tasapeliä emme hyväksy, niin se bändi voittaa jossa on kuumempi laulaja (kts. kuva yllä [se muuten isonee klikatessa, suosittelen]). Eli jee jee, kisan voitti Incubus! Hyvin äänestetty, kaverit! Onpa ihanaa olla blogin ylivaltias, kun voi täysin mielivaltaisesti päättää asioista.
Ihan typerää, että kaupat ei saa olla sunnuntaisin auki taaskaan. Tai ainakaan mikään kauppa, mikä olisi säädyllisten kulkumatkojen päässä. Minulla ei nimittäin ole huomiselle aamupalaa ollenkaan, eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan syötävää. Siis tälle illalle, jos tässä nyt vielä nälkä tulisi tänään.
Hairahduin eilen illalla ennen nukkumaan menoa seikkailemaan Youtubessa ja kuuntelemaan sieltä erinäisiä yhtyeitä ja kappaleita. Meinasin ihan pakahtua, kun joistain niistä biiseistä tuli niin voimakkaita muistoja ja tuntemuksia päälle. Musiikki on kyllä ihmeellinen asia, kun kuulemalla jonkun kappaleen voi aivan yhtäkkiä muistaa hyvin elävästi jotain tunnetiloja tai tilanteita tai ihmisiä ja asioita. Minulle tuli näitä alla olevia kappaleita kuunnellessa aivan hirveä ikävä jonnekin tai jotakin, mitä en oikein pysty edes ymmärtämään. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun olin samaan aikaan niin kovin iloinen ja surullinen. Hassua sinällään, koska tänä päivänä kaikki asiat ovat moninkertaisesti paremmin kuin joskus pari vuotta sitten kun noita enemmän tuli kuultua, joten en tiedä mitä varsinaisesti ikävöin niistä ajoista. Tai ehkä olin vaan yliväsynyt.
Edellisestä musiikkitaistosta on vasta viikko, mutta haluan nyt laittaa teidät kuitenkin kuuntelemaan ja arvostelemaan nämä kappaleet, kun itse tykkään molemmista ihan hirmuisesti. Etenkin tuohon Incubusiin olen ihastunut kovasti viime aikoina, vaikka se onkin kokonaisuudessaan aika paljon rauhallisempaa musiikkia kuin mitä yleensä kuuntelen. Ja Incubusin videoissa on erityisesti se hyvä puoli (musiikin lisäksi), että tuo laulaja tuntuu olevan ainakin joka toisessa videossa ilman paitaa. Siis koska minusta tuo heppu nyt vaan on kovin söötti. (Tyyppi on tosin tällä kyseisellä videolla hiukan liian lihaksikas minun makuuni, vaikkakin paita päällä. Hän on varmaan alkanut treenata tai jotain). Mutta arvostelkaa te musiikkia, älkää laulajia. Tai saatte laulajiakin toki, jos tahdotte, koska tässä kilpailussa ei ole sääntöjä.
(Breaking Benjamin - The Diary of Jane)
VS.
(Incubus - Anna Molly)
Kertokaapa sitten kumpi on parempi?
Ps. Vastailin tänään urakalla noiden vanhempien postausten kommentteihinkin, jos joku on tässä kuluneen viikon aikana jäänyt vaille vastausta. Olin julmalla tapaa laiminlyönyt teitä, oi armaat kommentoijani!
Jos jaksaisin kirjoitella (ja sen jälkeen kiistellä) politiikasta, niin kirjoittaisin tänään siitä, miten Vanhasen mukaan "ihmiset eivät saa luulla voivansa ilmaista rasistisia mielipiteitään äänestämällä vaikkapa Perussuomalaisia" (tuo ei ollut suoralainaus vaan muististani mukaeltu eilisistä radiouutisista) tai vaikkapa siitä miten G.W. Bush piti viimeisen puheensa presidenttinä ja ilmaisi olevansa syvästi pettynyt siihen, että Irakista ei löytynyt joukkotuhoaseita. Koska en kuitenkaan jaksa, niin kirjoittelen jostain tärkeämmästä. Eli hiuksista.
Ilkan kautta löysin tieni tällaiseen Iltalehden uutiseen, jonka mukaan brunetit tienaavat paremmin kuin blondit. Britit ovat tutkineet, että ruskeahiuksiset otetaan vakavammin kuin vaaleahiuksiset (joo, tää olikin muuten ihan uutta tietoa, suurin osa naisvitseistähän kertoo just bruneteista) ja he saavat myös parempipalkkaisia töitä. Uutinen oli hiukan epämääräinen, ei esimerkiksi kerrottu mikä oli haastateltujen sukupuolijakauma, ja otsikko "Ruskeahiuksiset hyvinpalkattuja" ei eritellyt koskettiko kysely ainoastaan naisten hiustenväriä vai kaikkia ihmisiä, kun onhan hiukset päässä useimmin sillä toisellakin sukupuolella, mitä ne nyt on... Niin, miehillä. Koska se se vasta olisikin mielenkiintoinen tutkimus, jos molempien sukupuolten hiustenvärejä tutkittaisiin. Päätin ottaa tarkemmin selvää tutkimuksesta.
Iltalehti ei ollut linkittänyt alkuperäiseen uutiseen (miten epäkohteliasta), mutta googlaamalla löysin sen Daily Telegraphin sivuilta. Täältä käy ilmi, brunetit tienaavat myöskin paremmin kuin punapäät. Eli blondit JA punapäät ovat ikään kuin sellaista pohjasakkaa. Tutkimuksen toimeenpanija on Garnier Nutrisse, jonka saatamme tuntea hiusväriemme valmistajana. (Mitäh, tiettyhän meillä kaikilla on ihan luonnollinen väri päässä, eikä mikään värjätty!) Mutta eipä tuokaan uutinen kerro 6000 kyselyyn vastanneen sukupuolijakaumaa. Yritin googlata asiaa, mutta tuloksetta. (Mikäs ihmeen pilipalitutkimus se on, kun ei löydy edes faktoja mistään?)
Joka tapauksessa, tutkimuksen mukaan 71 % miehistä haluaisi pitkäaikaiseen parisuhteeseen mieluummin tummahiuksisen naisen. Kyselyyn vastanneista ihmisistä 81 % pitää brunetteja aidompina, 76 % älykkäämpinä ja 66 % "least moody" (en keksi riittävän hyvää suomenkielistä vastinetta sanalle moody, mutta kyllä te ymmärrätte) kuin blondeja tahi punapäisiä naisia. Tuo viimeinen kohta ei ainakaan sovi minuun, koska olen aika moody, voitte kysyä vaikka... no, vaikka keltä. Tutkimuksen mukaan ruskeiksi hiuksensa värjänneet vaaleahiuksiset ovat myös alkaneet saada osakseen toisenlaista kohtelua. Parempaa. Olen muuten myös kuullut blondeilta tuttaviltani sellaista tietoa, että jos blondi värjää hiuksensa tummemmiksi, niin kaikki kyselevät ihan järkyttyneinä moisen karmivan teon syitä. Sen sijaan brunette saa värjätä hiuksensa ihan rauhassa, ketään ei kiinnosta.
Blogini lukijakunta tai ainakin suurin osa kommentoijista taitaa koostua naisista, mutta kokeilen kepillä jäätä ja esitän nyt miehille kysymyksen. Niin miehet, mitä mieltä te olette. Haluaisitteko mieluummin rakastajaksi blondin ja vaimoksi bruneten? Otatteko tummahiuksisen työkaverin vakavemmin kuin vaaleahiuksisen? Kertokaa! Ja naiset, onko miesten hiusten värillä vaikutusta asioihin? Miellyttekö blondeihin, tummahiuksisiin vaiko kenties punapäisiin miehiin? Miksi naisilla on paljon enemmän tuollaisia mittareita, kuten hiusten väri, rintojen koko, vyötärön ympärysmitta jne. joilla meitä vertaillaan keskenään (joko oman tai vastakkaisen sukupuolen toimesta), kun miehiltä en nyt kovin äkkiä keksi mitään sellaista juttua? Miehet itse ehkä vertailevat vehkeidensä kokoja (en tiedä, olen sellaisessa käsityksessä) mutta vaatteet päällä mies kuin mies on ihan yhtä pätevä. Onko epäreilua, onko?
Ps. Etsiessäni kuvaa tähän postaukseen, törmäsin tämmöiseen. Tuo on jo ehkä hiukan pelottavaa, eikö?
Pps. Laitan/laitoin tuohon sivupalkkiin pari kyselyä koskien hiustenvärejä. Klikkailkaahan.
Väsyttää. Tänään oli pitkä päivä. Lähdin kuuden bussilla aamulla töihin ja kello oli jo seitsemän illalla, kun vasta palasin. Päivää tosin pidensi myös se, että kävin Stockmannilla ruokaostoksilla töitten jälkeen ja jouduin vielä odottelemaan bussiakin melko kauan. Tälleen tuntipalkkalaisena on muuten ihan kauhea käydä kaupassa tai ulkona syömässä tai missään nykyään. Sitä kun on niin helppo laskea paljonko minäkin päivänä on tienannut ja sitten kuitista tai laskusta on vieläkin helpompi laskea, että taas meni puolen päivän/päivän/kahden päivän palkka sen siliän tien. Olen tottunut kuukausipalkkaan ja sen kanssa ei ikinä tule tällaista tuskanhikeä pelkästään ruokaostoksilla käynnistä. Se kun on se könttäsumma ja sillä hyvä, ei sitä käydä laskeskelemaan.
Siellä samaisen Stockmannin ruokaosastolla minulle avautui tänään ihan uusi maailma. Tajusin nimittäin, että voin ostella nyt kaikenlaisia mikroruokia, joita ennen en ole voinut. (Tai siis kai olisin voinut, mutta suurin osa niistä astioista ei kestä uunilämmitystä). En väittänyt, että se olisi hyvä maailma, mutta ihan uusi silti. Kalliita ja pahojahan ne mikroruoat on, mutta onhan se kiva olla mahdollisuus. Ostin heti pari ihan vain testatakseni. Niin siis, en muista olenko maininnut täällä blogissa, että sain mikroaaltouunin joululahjaksi? No nyt mainitsin ainakin. En ole sellaista ennen omistanut.
Sitten kun vihdosta viimein pääsin ruokaostosten jälkeen bussiin ja kotimatkalle, niin huomasin, että joku oli jättänyt sätkäpurupussin bussin penkille. Siirsin sen viereiselle penkille pois tieltäni ja istahdin alas. Takanani hiukan ylempänä istui kaksi jotain teini-ikäistä fubu-poikaa, jotka kiroilivat ja käärivät sätkiä. Otin sen purupussin käteeni ja kysyin, että onko se kenties pudonnut heiltä. Pojat vastasivat että ei, ja jatkoivat omia juttujaan. Olin vähän hämmästynyt siitä, että vaikka pussi ei olisikaan pudonnut heiltä, niin siinä olisi ollut ainakin puoli pussillista ihan hyviä (tai mistä minä sen tiedän) puruja ilmaiseksi. Mutta ei näitä poikia kiinnostanut lainkaan. Ei minuakaan olisi, mistä sitä tietää mitä hassuja puruja siellä joukossa olisi, mutta kyllä siinä iässä varmaan olisi kiinnostanut mikäli olisin tupakoinut. Mahtoivatkohan olla jotain yltiörehellisiä tai epäilyttävän tervehenkisiä tyyppejä?
Käykö teille muille koskaan niin, että kotoa lähtiessä kylppärin peilistä katsoo ihan hyvän näköinen ihminen (kukin omalla mittapuullaan), mutta sitten kaupan sovituskopin peilistä katsoo sellainen noita-akka? Kauhean traumaattista tuo sovituskopeissa käynti! Eikös se olisi kaupoillekin tuottoisampaa, jos sovituskopin peili saisi ihmisen näyttämään paremmalta kuin mikä on totuus, eikä kamalammalta (tai realistiselta)? Toivon kyllä totisesti, että muut ihmiset näkevät minut enemmän sellaisena miltä näytän kylppärin peilissä. Pukukoppien kirkkaassa loisteputkivalaistuksessa näkyy joka ainoa ihon virhe ja karva. Jouduin heti kotiin palattuani taas vähän vahailemaan kasvojani. Niin kuin vanheneminen ei olisi riittävän traumaattista muutenkin...
Oma kuva. (Kyllä, kanniskelin omenakoria mukanani).
En ruokkinut tänään la(a)maa, vaan kävin siis vähän alennusmyynneissä. Nyt olikin hyvä alen loppukiri. Sain KappAhlista (kinastellaanko siitä miten se kuuluu ääntää?) yhteensä alle 19 eurolla yhden puolipitkän raidallisen neuletakin sekä punaisen kukkaispitsipuseron. Siitä sitten luonnollinen jatkumo oli siirtyä Indiskaan, josta en selvinnytkään yhtä halvalla. Mutta tarvin niitä kaikkia. Ihan varmasti tarvin. Työnhakua ja semmoista täytyisi, niin tarviihan sitä vaatteita. Ostin yhden sellaisen hippipuseron ja sen alle ihan perusvalkoisen pitkähihaisen t-paidan, ja sitten vielä neuletakin ja batiikkivärjätyn kietaisumekon tarjouksesta osta 2, maksa 1. Jotka nuo jälkimmäiset olivat muutenkin jo alessa, ja sain sitten vielä halvemman ilmaiseksi. Niin, elikäs säästin aivan älyttömän paljon tänään rahaa. Hyvä minä!
Keksin tänään juuri unelmaduunin itselleni... Tullinainen! Katsokaa vaikka tuon uutisen kuva. Miten suurta tyydytystä tuosta saisikaan!
Huomenna taas lähden syvälle Keski-Suomeen. Unta tulee varmaan yöllä taas vain muutama tunti. Loistavaa.
Elegia haastoi minut kertomaan kuusi täysin satunnaista asiaa itsestäni. Laitetaan satunnaisgenerattori käyntiin...
1) Olen nörtti. Vaikka menetänkin usein hermoni tietotekniikkaan ja harrastan erityisen voimakasta kiroilua tietokoneiden parissa, niin rakastan silti sitä näpertämistä ja ongelmanratkaisua, jota saan harjoittaa (tai joudun harjoittamaan, ihan miten vaan) sekä töissä että varsin usein myös vapaa-ajalla. Paitsi silloin en rakasta sitä, kun vihaan sitä.
2) En pysty olemaan kotioloissa meikattuna. Töissä tai muualla ihmisten ilmoilla minulla ei ole mitään ongelmaa ripsivärin ja muun kanssa, mutta välittömästi kun pääsen kotiin tapahtuu lösähdys ja panda-look ilmestyy kasvoilleni. Silmiäni alkaa kirveltää ja kutittaa ja ripset tuntuvat älyttömän raskailta, mikäli en pese kasvojani kotioloissa. Tämä sama ilmiö saattaa tapahtua myös vanhempieni luona.
3) En pidä yhtään nukkumaan menemisestä. Tykkään nukkumisesta kyllä, mutta nukkumaan meneminen on raskas prosessi. Ihailen ihmisiä, jotka voivat vain kaatua sänkyyn ja alkaa nukkua. Minun rutiinini taas on seuraavanlainen: Sammutan tietokoneen, riisuudun, laitan yöpuvun päälle, haen vesilasin sängyn vierestä ja sytytän lampun yöpöydällä, menen keittiöön ja täytän vesilasin, otan siitä hörpyn, sammuttelen keittiöstä kaikki valot (pimeään aikaan talvisin tähän menee enemmän aikaa, koska joudun sammuttamaan kynttelikön ja irroittamaan pistokkeesta kahden eri valosarjan johdon), tulen vesilasin kanssa keittiöstä ja lasken lasin pöydälle siksi aikaa, kun kiskaisen rottinkitähden johdon pistokkeesta, käännän kiinanruusun niin että verhot mahtuvat kiinni ja suljen verhot, sitten menen vessaan, hoidan asiani, pesen hampaat, laitan yökiskon suuhun, tulen pois vessasta, rasvaan kädet ja huulet, sammutan olkkarin valot ja mahdollisesti telkkarin mikäli se on ollut päällä, otan vesilasin ja vien sen yöpöydälle, riivin päiväpeiton pois sänkyni päältä, laitan herätyskellon herättämään jos tarvii, ja lopulta, lopulta voin käydä nukkumaan! Ei kuulosta kovin helpolta, eihän?
4) Pidän lähes jatkuvasti ikkunaa auki kotonani. Jos ikkuna on kiinni, tuntuu että on huono ilma ja happi loppuu. Kämppäni on myös tosi kuuma. Ainoastaan kovilla pakkasilla en pidä ikkunaa auki, ainakaan kovin paljoa. Nytkin se on auki. Pidän raikkaasta ja viileästä kodista. Viileää tänne tosin ei saa tekemälläkään, vaikka olen pitänyt lämpöpattereita päällä viimeksi vuonna 2002 pakkasten aikaan.
5) Olen nukkunut viime yönä vain noin kolme tuntia.
6) Minulla on aivan erityinen kyky sanoa vääriä asioita väärässä paikassa väärään aikaan ja aiheuttaa vaivaantuneita hiljaisia hetkiä.
Bonuksena saatte vielä tietää sellaisen faktan minusta, että söin tänään nakkistroganoffia. Ha!
Tässä on nyt kovasti viime aikoina tuntunut olevan pinnalla meikäläisen asemat "sinkkumarkkinoilla" ja sieltä mahdolliset poistumiset ja mitkä ikinä, niin haluan nyt selventää paria asiaa. (Ja tämä ei ole mikään henk.koht. purkaus sinulle, Ilkka, vaikka tiedätkin varmaan toimineesi tämän kirjoituksen suurimpana innoittajana). Juttuhan on katsokaas sillä tavalla, että minulle tämä blogi ei ole niinkään päiväkirja. Kirjoittelen tänne mieluummin ihan muita juttuja kuin mitään mitä minun irl-elämässäni tapahtuu. Olen myöskin huomannut, että saan kommentteja paljon enemmän niihin muihin juttuihin. Jos kirjoittelen ihan arkipäivästäni, niin harvempi niihin mitään kommentoi. Ja kommentteja taasen pidän kiinnostuksen asteen mittarina. Enkä myöskään erityisesti halua pitää tätä päiväkirjanani. Haluan pitää blogin erillään yksityiselämästäni (useimmiten, that is). En todellakaan osaa (enkä halua) kirjoitella mitään sellaisia juttuja, että ihhihhii kun olen ihastunut tai vastaavaa. Tykkään paasata ajankohtaisista tai ei-todellakaan-niin-ajankohtaisista asioista, tykkään kirjoitella vaikkapa musiikista tai miehistä yleisesti, mutta en tykkää kirjoitella henkilökohtaisia tyttö-poika-juttujani.
Olen tämän kuun lopussa blogannut jo kaksi vuotta (itse asiassa luulin sen olevan jo kolme vuotta, tämä tuntuu niin pitkältä ajalta). Jos lukija olettaisi minun kirjoittavan täällä(tai edellisessä blogissa) kaiken itsestäni ja miesjutuistani, niin lukija voisi kuvitella etten ole ollut miehen kanssa silleen tai mikäänlaisissa kosketuksissa ainakaan kahteen vuoteen. No, kukin saa miettiä omassa päässänsä pitääkö se paikkansa. Joo, olen epämääräinen ja ehkä arkakin kirjoitellessani mitään miesjutuistani (paitsi kun hehkutan jotain julkkista tai työkaverin kauniita silmiä, koska ne eivät ole oikeasti tärkeitä asioita), mutta siihen on kaksikin syytä: 1) Koska en halua kirjoitella niistä ja 2) koska ne asiat eivät koske pelkästään minua. Tätä blogia kuitenkin saattaa lukea tai olla lukematta ihmisiä, jotka ehkä tuntevat tai ovat tuntematta oikeassa elämässä minut ja/tai mahdolliset mieshenkilöt, jotka elämääni sivuavat.
Itse asiassa olen tässä viime aikoina miettinyt homman niin, että jos nyt facebookin relationship statukseni vaihtuisi muotoon "in a relationship", niin tuskin kuitenkaan tulisin täällä blogissa siitä kovin suurta numeroa tekemään. Olen itse asiassa hyvinkin vakuuttunut, että asiasta kannattaisi olla melko hissukseen. Ja noihin "sinkkumarkkinoihin" minun on vielä puututtava sen verran, että vaikka en olekaan vakavasti seurustellut tällä vuosituhannella (poikaystävästä päästyäni eroon minulla on ollut jopa hauskaa), niin en ole juurikaan kokenut olevani millään sinkkumarkkinoilla. Tuo on minulle jotenkin täysin vieras ajatus edes. En ole mitenkään ollut haku päällä, koska siihen ei ole ollut tarvetta. Tai ehkä siinä oli sellainen hämärä villiintymisaika heti sinkkuuntumisen jälkeen, jolloin yritin vähän sitä ja tätä, mutta se oli lopulta aika lyhyt aika. Virallisesti seurustelemattomuudesta huolimatta tunnen olleeni tällä vuosituhannella huomattavasti onnekkaampi karvanaamojen suhteen kuin edellisellä. (No, olinhan toki vain 22, kun vuosituhat vaihtui, mutta silti). On sinne toki jokunen vellihousukin mahtunut mukaan, mutta erehdyksiähän sattuu. Jopa minulle.
Tämän täysin turhan ja ylipitkän avautumisen jälkeen siis esitän vain kainon ehdotuksen, että jätettäisiin se meikäläisen mahdollisesti olemassa olevan tai olemattoman rakkauselämän pohtiminen siihen asti, kunnes erikseen ilmoitan sen olevan ajankohtaista tai tarpeellista. Jookos kookos? (Tai saahan sitä toki pohtia, jos jostain syystä haluaa, mutta en aio jatkossa enää kommentoida asiaa).
Voi elämä tätä elämää. Onnistuin siis tuossa päivällä suututtamaan erään ihmisen. Se ei ollut tarkoitus, mutta myönnän syyllisyyteni tapahtuneeseen. No eipä siinä mitään, ei ollut ensimmäinen kerta kun suututan ihmisiä tai edes tämän kyseisen ihmisen. Mutta sitten kävi niin, että toisen osapuolen puhelin meni mykäksi enkä saanut asiaa selvitettyä lainkaan. Mikä taas on minulle tilanne, jota en pysty käsittelemään laisinkaan. Kas kun, jos riidan osapuolina ovat kaksi ihmistä, joista ensimmäinen ei ollenkaan kestä selvittämättömiä tilanteita ja haluaisi pöydän puhtaaksi heti, ja toinen taas haluaisi ensin itsekseen rauhassa miettiä (ensimmäisen näkökulmasta siis mököttää) ja käsitellä asiaa, niin siitä ei useinkaan seuraa kovin rakentavaa riitaa vaan melkoinen maailmansota. Minun tietysti ollessa näistä se ensimmäinen. Joskus on kauhean vaikeata riidellä erilaisen riitelijän kanssa kuin itse olen. Minun olisi helpompi riidellä ihmisen kanssa, joka suuttuisi yhtä nopeasti kuin itse, mutta myöskin riita olisi ohitse sen jälkeen kun hetki ollaan huudettu. Minulle on täysin kestämätön tilanne se, jos toinen haluaa käsitellä asiaa yksikseen ja vasta ehkä seuraavana päivänä minun kanssani. Minun näkökulmastani se vain pahentaa tilannetta, kun taas toisen näkökulmasta se kai rauhoittaa tilanteen (tosin minun kanssani tuo ei toimi). Ja sitten vielä jos en saa selvitettyä tilannetta enkä edes yhteyttä toiseen osapuoleen, niin olen sen jälkeen täysin kujalla.
No, nyt olen kai kuitenkin saanut selvitettyä asian. Sen jälkeen, kun ensin useamman tunnin joko istuin sohvalla ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, tai sitten istuin vessassa (koska vatsani reagoi aina ensimmäisenä kaikkiin tilanteisiin, mikä on joskus aika rasittavaa) ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, ja kun toinen osapuoli suvaitsi vihdoin avata puhelimensa. Niin, sopu on siis nyt kai jo olemassa, vaikka olen vieläkin hiukan surullinen, koska oikeasti vihaan riitelyä. Ja anteeksi että kilahdin tuolla edellisen postauksen kommenttiosastolla joillekin. Se ei ollut mitään henkilökohtaista kenellekään, oli vaan vähän paha päivä. Kyllä te tiedätte...
Asiasta toiseen. Asensin tänään itselleni (taas) Firefox 3:n. Minullahan oli se siis jo aikaisemmin, mutta palasin kakkoseen kolmosen erinäistä pikanttien ominaisuuksien vuoksi. Pakkohan se ennemmin tai myöhemmin sitten oli taipua tähän kolmoseen, mutta tällä kertaa ainakin asensin kakkosen ja kolmosen pyörimään rinnakkain. Jonkinlainen pehmeä lasku siis, sanoisin. Tässä kolmosessa on vieläkin asioita, joista en pidä tai joita en ymmärrä tai hyväksy. Esimerkiksi vaikka olen laittanut ruksin kohtaan "varoita, kun yritän sulkea useampia välilehtiä samanaikaisesti" niin ei tämä silti mitään varoita. Hups vaan, selain sulkeutuu. Mutta tuo kakkonen taas on ruvennut tökkimään tosi pahasti Facebookin kanssa, joku siellä aiheuttaa massiivisia muistivuotoja aina välillä, joten toivon Ff3:n korjaavan tuon ongelman.
Tuon parin päivän takaisen kappaletaiston taisi voittaa Smashing Pumpkins aika selkein lukemin. Olen hiukan pettynyt teidän äänestyskäyttäytymiseenne (ei, tämä ei ole demokratia), kun tulos oli noin selkeä. Ainoastaan pari antoi äänensä Holelle, jolle minäkin olisin ääneni antanut (ja annankin, koska olen tämän paikan diktaattori, despootti sekä idi amin(*). Saattaa tietysti johtua siitä, että olen hiukan läpikyllästänyt itseni tuolla Bullet with butterfly wingsillä ja Violetiin ihastuin taas vasta Last.fm:n sen minulle tyrkytettyä, mutta... Kyllä se Hole silti ehkä enemmän noista bändeistä on minun musiikkiani. Ja siinä on muuten sellainen rokkibändi, että vaikka sen kaikki jäsenet ovat naisia, niin sitä ei tarvitse erikseen mainita tyttöbändiksi. Se on ihan pesunkestävä rokkibändi, joka esittää sellaista katu-uskottavaa rokkia, jota minäkin voisin laulaa (mikäli osaisin). Harvassa ovat ne tyttöbändit. Yleensähän siis tahtoisin itse laulaa vain miesrokkareiden musiikkia, mutta Hole on poikkeus. Ja sitä paitsi Courtney Lovella on aika seksikäs ääni.
Tässä postauksessa oli pitkiä ja valtavan sekavia lauseita, joten vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle.
Nyt katselen Reinikaisen ja sen jälkeen odottelen, että kello tulee jo ilta ja kolmoselta alkaa Walk the line.
*) Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa.
Bärtilin ystäville uutisia! Laitoin tuossa jokunen päivä sitten Bärtilin vihdoin hibernoimaan elikäs talviunille. Olen hiukan huono omistaja, mutta en ole kovin tarkkaan jaksanut ottaa selvää miten kärpäsloukkua pitäisi hoitaa talvilevon aikana. Se on nyt jääkaapin vihanneslaatikossa ja tuollaisessa pakasterasiassa, jota en ole sulkenut täysin tiiviisti. Arvelen Bärtilin tarvivan kuitenkin happea. En yhtään tiedä pitäisikö sitä kastella vai olla kastelematta levon aikana, enkä jaksa tai muista ikinä googlata asiaa. Niin että jos täällä on nyt jotain kärpäsloukkuasiantuntijoita läsnä, niin hyviä neuvoja otettaisiin nyt vastaan mieluusti.
Varasin eilen illalla hetken mielijohteesta ja Aimon kirjoituksen innoittamana itselleni ajan kampaajalle. (Nettivaraus on aivan älyttömän kätevä, kun voi vaikka keskellä yötä järjestää itselleen ajan kampaajalle seuraavana päivänä!) Tätä tukkaahan oli jo aika valtavasti ja oloni alkoi olla hetkittäin melko tukalakin sen kanssa, vaikka se olikin ihan kiva pitkänä. Siis tosi pitkänä. Mitään before-kuvaa en älynnyt ottaa, mutta tässä on kuitenkin after-kuva.
Kävin kampaajan jälkeen siinä vähän ruokaostoksilla Sokoksella (vaihtelu virkistää, harvoin siellä tulee käytyä ruokaostoksilla) ja nyt olen suomalaisen muotoilun sekä mainonnan uhri. Ostin Plupin. Nimittäin oikeasti... Kuka voi muka vastustaa tuon näköistä vesipulloa, vaikka se onkin Stefan Lindforsin suunnittelema? Ja siitä sentään menee 10 senttiä Itämeren hyväksikin. Aivan mieletön sekä uusi rakkauteni!
Huomiseen, höpönassut!
Ps. myöhemmin: Blogin tilaajamäärä B-listalla on enää 99, joten sori, gaalaa ehkä joudutaan lykkäämään. Sehän on siis vakio, että jos blogissa mainitsee ääneen jotain tilaaja- tai lukijamääristä, niin B-listalta poistuu välittömästi 2-3 tilaajaa.
Olen ollut töissä + vähäuninen öisin = väsynyt, joten on jäänyt tämä bloggaustoiminto hiukan vähemmälle huomiolle. Kuitenkin, kuten joku näppärä jo oli huomannutkin, olivat jotkut ryökäleet toimineet yön hämärissä ja nyt tällä blogilla on B-listalla 101 tilaajaa. Ja kun kerta lupasin, että kun 100 tilaajan raja rikkoutuu niin järjestän ne Harmiton Awardsit, joten lupaan kanssa järjestää ne. Viikonloppuna ehkä ehdin panostaa siihen. Tosin mitään suunnatonta panostusta ei kannata odottaa, heh heh. Yleisön suosikin ääniä otetaan yhä vastaan. Palkintogaalaa odotellessa kuitenkin saatte nyt kertoa mielipiteenne parista kappaleesta.
Kerta nuo Courtney Love ja Billy Corgan ovat ainakin jossain vaiheessa seurustelleet (suhteen nykytilasta ei ole tietoa, mutta seukkasivat aikana ennen Kurt Cobainia(* ja käsittääkseni uudemman kerran tässä lähihistoriassa), niin laitanpa teidät tänään päättämään kumman bändi soittaa parempaa musiikkia.
Tuosta jälkimmäisestä ei valitettavasti löytynyt kuin live-versioita, mutta yritin valita parhaimman sekä ääneltänsä laadukkaimman niistä.
(The Smashing Pumpkins - Bullet With Butterfly Wings)
VS.
(Hole - Violet)
Antakaahan kuulua!
*) Corgan oli niin katkera Cobainille, ettei Smashing Pumpkins ikinä (kai, en ole suorittanut tutkimustyötä, mutta näin olen antanut kertoa itselleni) esiintynyt missään samalla keikalla Nirvanan kanssa.
Vastailin tähän meemiin noin vuosi sitten ja vastailen nyt uudestaan. Tosin Annikilta löytyi hiukan täydellisempi versio tästä meemistä, (viime vuonna minulta puuttui ainakin kysymykset 21 ja 35, ja kysely oli hiukan lyhyempi), joten täydennän tätä hieman tuolla toisella versiolla.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin? Hankala muistaa koko vuoden tapahtumia... No sain ainakin ihan oikeita töitä (lyhyen pätkän) ihan omilla avuillani enkä suhteilla. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta kun olen koko ikäni pyörinyt suhteilla saaduissa työpaikoissa (paitsi jos ei lasketa sitä mainospostin jakelujobia), niin saan ainakin vähän röyhistää rintaani. Tapasin myöskin ihmisiä, joihin olen tutustunut blogien kautta, ja opin etteivät he ole ollenkaan pelottavia. Tänä vuonna saatan uskaltautua tapaamaan lisää bloggaajia, mikäli joku haluaa varata option tapaamiseeni. (Näin muuten viime yönä unta, että tapasin Gatan livenä). Ensimmäistä kertaa eläissäni jätin myöskin syntymäpäivän juhlimatta. Luulen, että se tulee jatkumaan.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? No en varsinaisesti luvannut mitään. Yritin olla kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi, ja toivottavasti sainkin skarpattua hiukan sillä saralla. Tänä vuonna voisin luvata noita terveellisiä elämäntapoja (enemmän liikuntaa, vähemmän herkkuja) taas, mutta mehän kaikki tiedämme kuinka sen lupauksen käy, joten en lupaa mitään. Voisin myöskin luvata käsipainojumpata säännöllisesti, mutta unohdan senkin kuitenkin heti, kunhan tuo olkapää tuosta paranee.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Yksi kappale ystävävauvoja putkahti maailmaan kesällä.
4. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei kuollut. Onneksi.
5. Missä maissa kävit? Kävin Englannissa. Silleen nopsaan. 6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008? Motivaatiota, jaksamista, vakituisen työpaikan, edistymistä eräissä asioissa.
7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? Heh... En varmaan mitään, koska en nytkään muista mitään päivämäärää. Paitsi ehkä sen Foo Fightersin keikan päivämäärän, mikäli tarkistan sen tuosta dvd:n kannesta. Sekä tietysti sen mustan ja synkän päivän, kun täytin 30.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? Buaah. Tarviiko joka vuosi saavuttaa jotain? En ole kovin saavuttavaa tyyppiä ilmeisesti. Ehkä sitten se, kun uskaltauduin tapaamaan blogituttuja naamatusten. Nimittäin vannoin itselleni silloin, kun aloitin pitämään blogia, että en tee sitä ikinä.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Opinnot ovat kyllä olleet yhtä suurta epäonnistumista. Ei siksi, että olisin tyhmä enkä osaisi, vaan siksi että ei vaan kiinnosta. Ei jaksa. Ja se typerä tutkintouudistus vei sen vähäisenkin mielenkiinnon.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? No tässä loppuvuodesta kärsin hyvin pitkäkestoisesta yskästä. Myöskin tämä olkapäävamma muistuttelee itsestään aina toisinaan, jolloin todella joudun kärsimään. Eipä muuta.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Läppäri, ehdottomasti.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? Ystävien, kissan sekä joidenkin turhien julkkisten.
13. Kenen käytös masensi? Eräiden valtionpäämiesten. No ei kai...
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Näillä tuloilla ne menee siihen välttämättömimpään, eli elämiseen. Olisikin joskus mahdollisuus vastata tähän vaikkapa että matkusteluun.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? Voi hyvä ihme, olenko ollut mistään oikein innoissani? No olen, ainaskin siitä Foo Fightersin keikasta Wembleyn stadionilla. Olenko muistanut mainita asiasta?
16.Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2008? Hmm... Jotenkin epäilen, että ei mikään, koska olen niin huono muistamaan vuosilukuja. Mutta ainakin siitä Pinkin So Whatista tulee taatusti mieleen nämä joulukuun työreissut, kun autossa ollaan radiota kuunneltu. Vaikkei se nyt mikään lempikappaleeni olekaan. Albumeista tietenkin Guns N' Rosesin Chinese Democracy, koska se vihdoin, vuosien vääntämisen ja viilaamisen jälkeen saatiin synnytettyä. En ole koko levyä kuunnellut, mutta ainakin sen nimikappale on mielestäni oikein oiva. Loistavaa, että joku tekee biisin tuosta aiheesta ja koko bändi (tai ainakin levy) tulee bannatuksi Kiinassa.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi? Kaiken kaikkiaan varmasti onnellisempi, vaikka vuosi on ehkä ollutkin vuoristorataisempi kuin edeltäjänsä.
b) laihempi vai lihavampi? Ei tässä varmaan mitään merkittäviä muutoksia ole tapahtunut, kun samat vaatteet mahtuu päälle kuin vuosi sittenkin, eivätkä ne myöskään ole jääneet isoiksi.
c) rikkaampi vai köyhempi? No jaa. Jonkin verran rikkaampi varmaankin, ainakin verottajan näkökulmasta. Myös antimaterialistisella tavalla vuosi 2008 on ollut rikkaampi.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? No tietysti voisin toivoa käyneeni kuntosalilla enemmän, kerta sen jäsenyydenkin hommasin, mutta ei kai se mikään toivomisen asia ole kun kuitenkin itse hallitsen omaa toimintaani. Olisin voinut myös kuvata enemmän, vaikka aika paljon kuvia viime vuonna tulikin räpsittyä.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? Velttoilleeni ja laistaneeni kaikkia ikäviä juttuja, kuten työnhakua. Toisaalta taas... Olen huomannut, että aina asioista on seurannut jotain hyvää ja uusia kokemuksia. Ikään kuin niin olisi ollut tarkoituskin käydä.
20. Kuinka vietit joulua? Jouluaaton ja -päivän olin vanhempien luona, muuten himmailin himassa.
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Hmm... Minulla on aika usein tapana sanoa asioita ja ajatella vasta sen jälkeen. Kuten nyt vaikka viimeksi maanantaina. Jonkun sellaisen hetken voisin käydä pyyhkimässä pois. Vaikkapa tuon maanantaisen, tai ainakin toivon ettei työnantajan edustaja kuullut sitä.
22. Rakastuitko vuonna 2008? Tähän on vaikea vastata täysin rehellisesti, koska yritän pitää tietyt jutut pois täältä blogista. Vastaan lyhyesti, että en. Esimerkiksi musiikillisia rakastuksia kyllä tuli.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua? Ei yhtäkään. Ihan rehellisesti sanottuna en ole eläissäni tehnyt mitään, mitä voisi kutsua yhdenyön (onko se yhdyssana?) jutuksi. Ehkä olen vain moniongelmainen, mutta en pysty.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? No sellaisista mitä nyt televisiosta on tullut, niin sarjoista Asema 62 ja L-Koodi ovat hyviä. Myös Fitz ratkaisee ja Täydelliset Naiset ovat olleet katselun alla. Big Brotheria katselin, mutta en nyt kävisi sitä suosikiksi sanomaan. Olen katsellut myös paljon luonto-ohjelmia, dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? Yritin oikein kovasti miettiä tunnenko vihan tunteita ketään kohtaan... Joo, tunnen, mutta en ole tavannut kyseistä ihmistä/kyseisiä ihmisiä ikinä. Toisaalta taisin kyllä vihata heitä jo vuosi sittenkin. Eli vastaus on en.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja? Ääh, aina nää leffa- ja kirjakysymykset on niin hankalia näin hajanaisella päällä varustetulle henkilölle. Täytyy myöntää, että en ole lukenut ihan kauheasti viimeisen vuoden aikana. Nikki Sixxin Heroin Diaries oli omalla tavallaan hyvä ja valaiseva kokemus. Sitten taas... Anna-Leena Härkösen Ei kiitos oli myöskin hyvä kirja. Ihan on sellainen tunne, että unohdan jonkun kirjan, joka on ollut niin hyvä, etten ole malttanut laskea sitä käsistäni. Tarvisi kyllä lukea enemmän.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? Last.fm kokonaisuudessaan ja sen kautta löytynyt uusi ja vanha musiikki.
28. Mitä halusit ja sait? Läppärin. Tosin en niinkään saanut sitä kuin ostin.
29. Mitä halusit muttet saanut? Suudelman.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? (Tai siis viime vuonna, koska teen tämän hiukan jälkijunassa). Jos vain yksi täytyy nimetä, niin se Juno.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? Minäpä tsekkaan blogistani... No ei sieltä selvinnyt mitään, mutta muistelen sen olleen arkipäivä, joten olin ensin töissä ja sen jälkeen kotona. Pidin matalaa profiilia. Olin syntymäpäivänä yhtä vanha kuin tänään, eli kolmekymAUTS.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? Tiedän kyllä mikä se yksi asia on, mutta se kuuluu asioihin, joita en käsittele täällä tällä hetkellä. Ärsyttävää, eikö?
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008? No eipä se taida olla muuttunut kauheasti. Paitsi olen ehkä panostanut kenkiin (rahallisesti) enemmän. Eli ostanut sikakalliita kenkiä. Ehkä hiukan myös yksinkertaistanut tyyliäni, eli vähemmän sellaisia hassuja printtipaitoja kuin aiemmin. Raidat ja iloiset värit ovat myös olleet kivoja. Ja farkut.
34. Mikä piti sinut järjissäsi? Ehkä järjen menetys ei ole ollut kovin lähellä, paitsi kerran kesällä. Silloin pysyin järjissäni keskustelemalla asiasta. No kyllähän toiset ihmiset aika hyvin pitävät kiinni tässä maailmassa. Ja tietysti se, että on katto pään päällä ja rahaa ruokaan.
35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? No johan on kyssäri. Pidin eniten... Julkisuuden henkilöstä... En nyt mitenkään keksi mitään erityisiä pitämisiä ketään julkkista kohtaan. Pidän asioita, joita monet julkkikset antavat minulle (kuten vaikkapa musiikki, leffat jne.), mutta että pitäisin jostain julkkiksesta itsestään. Nyt tähän olisi hyvä vastata, jos edes tuntisin henk.koht. jonkun julkkiksen. Ei, en vaan keksi ketään vaikka kuinka pinnistelisin.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? Ainaskin USA:n pressanvaalit. Keskustelu (tai ainakin epätoivoinen yritys keskustella) maahanmuuttopolitiikasta. Ja mitä näitä nyt on tässä vuoden mittaan ollut.
37. Ketä ikävöit? Useimmiten se on ollut sellaista positiivista ikävää. Loppupeleissä ihan mukavaa, että on joku jota ikävöidä, silloin kun ketään ei ole kadottanut lopullisesti.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? En halua laittaa ihmisiä järjestykseen, kun tapasin niin monta uutta ihmistä. Kaikki ovat omalla tavallaan kivoja ja hienoja ihmisiä. Tai ainakin melkein kaikki. Olen myös tavannut työsuhteen puitteissa ihmisiä, joiden kanssa ei ole synkannyt erityisen hyvin. Mutta tietysti sitäkin enemmän huippuja tyyppejä.
39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2008. Älä koskaan mene parturiin, joka on piiraspuodin yläkerrassa.
40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2008. Ei nyt ehkä summaa, mutta en keksi muutakaan. Tässä kokonaisuudessaan...
You're part time lover and a full time friend, The monkey on the back is the latest trend, Don't see what anyone can see, In anyone else, But you
Here is a church and here is a steeple, We sure are cute for two ugly people, Don't see what anyone can see, In anyone else, But you
We both have shiny happy fits of rage, I want more fans, you want more stage, Don't see what anyone can see, In anyone else, But you
I'm always tryin to keep it real, Now I'm in love with how you feel, I don't see what anyone can see, In anyone else, But you
I kiss you on the brain in the shadow of the train, I kiss you all starry eyed, My body swings from side to side, I don't see what anyone can see, In anyone else, But you
The pebbles forgive me, The trees forgive me, So why can't, You forgive me? I don't see what anyone can see, In anyone else, But you
Du du du du du du dudu Du du du du du du dudu I don't see what anyone can see, In anyone else, But you.
(Michael Cera & Ellen Page - Anyone Else But You alkup. The Melody Peaches)
41. Joka kuukauden ensimmäinen virke:
Tammikuu: Ooh. Helmikuu: Useammassakin blogissa on päivitelty tuota ministeri Holmlundin neronleimausta, että nettisivuille pitäisi saada ikärajat. Maaliskuu: Nukuin viime yönä aivan äärettömän huonosti. Huhtikuu: Ei hyvä ihme. Toukokuu: Vappu meni ihan kivasti. Kesäkuu: Mitähän sitä sanois tänään? Heinäkuu: EU:ssa kun nyt ollaan oltu huolissaan blogien tasoista ja bloggaajien motiiveista, niin DorianK ystävällisesti päätti autta asiaa ja väsäsi tällaisen tunnuksen. Elokuu: Sain ihanalta Sirtsulilta tällaisen ihanan läpyskän... luottokorttikohan tuo on? Syyskuu: Mitä useamman päivän tänne on kirjoittamatta, niin sitä vaikeampaa on palata. Lokakuu: Luin aamulla ensitöikseni Benropen blogista, että Alma Media on ostanut Vuodatuksen. Marraskuu: Korkeasaaressa sattui hiljan hyvin surullinen tapaus. Joulukuu: Elettiin joulukuuta vuonna 3008. Varsinaista verbaliikan riemukulkuetta ollut siis koko vuosi.
Ja sitten suuntaamme katseen tulevaisuuteen ja vuoteen 2009. Emmekä jaksa oikolukea tätä tekstiä, kun siitä tuli näin pitkä.
