I no longer hear the music

Minulla kun on tapana hurahtaa juttuihin ihan yhtäkkiä ja täysillä, (lähinnä siis musiikillisiin juttuihin, ei esim. mihinkään uskonnollisiin, älkää pelätkö), niin olen nyt taas hurahtanut. Olen tässä pari päivää kuunnellut repeatilla lähes pelkästään The Libertinesin musiikkia. Vähän myös Babyshamblesia ja muuta Pete Dohertyn tuotantoa, mutta jos hurahdan niihin kokonaan vasta joulun jälkeen ja pyhitän tämän joulunalusen Libertinesille. Valitettavasti kyseinen bändi ei pysynyt kasassa kuin kahden levyn ajan, joten Spotifyn soittolistani on vain 2,1 tuntia pitkä, mutta kyllä sitä kestää useammankin kierroksen päivässä.

Oli Pete Dohertyn yksityishenkilöstä mitä mieltä tahansa, niin hitsi tuo musiikki on hyvää. Rakastan aika montaa noista kappaleista jo hyvin syvästi. Muutenkin olen kovasti taipuvainen rakastamaan kaikkea brittiläistä rokkia ja punkia, siinä on joku sellainen särmä, joka muilta vaan puuttuu. Vaikka toki amerikkalaisella musiikillakin on oma vahva sijansa sydämessäni. Mutta hyvin sinne mahtuu molemmat ja vähän siltä väliltäkin. Kaikki etenee siis suunnitelmieni mukaisesti. Jätän kaikki irl-miehet rauhaan enkä tarvitse tänä jouluna kuin Pete Dohertyn ja Carl Barâtin. (Tekisi mieli lisätä tähän, että "ja Jack Daniel'sin", mutta en oikeasti juo viskiä. Sen sanominen vaan kuulostaisi jotenkin tosi siistiltä.) Kuunnelkaa vaikka!




Voiko olla maailmassa paljon parempia asioita kuin Spotify ja Levykauppa Äx? Ei minusta ainakaan kovin paljoa parempia. (Ensimmäinen tutustuttaa minut hyvään musiikkiin ja jälkimmäinen saa hankkimaan sen omaksi [tai Swamp tai Epe's], joten ei tarvitse artistienkaan itkeä etteivät saa rahoja omiin taskuihinsa). Lainaan tähän loppuun Levykauppa Äxän uutiskirjettä:

Ja muista aina, että sinua rakastetaan - senkin kakkapylly!