Busseissa ja ratikoissa ainakin Helsingissä on alkanut Jumalaa tuskin on olemassa -kampanja. Tampereen busseissa en ole noita mainoksia nähnyt. Kampanjasta noussut kohu on jokseenkin huvittavaa, vaikkakin täysin ennalta-arvattavaa. Jos kirkko olisi päättänyt kampanjoida jumalaa busseissa, ei kukaan olisi kohahtanut asiasta yhtään. Kerta olemme jumalan lampaita kaikki eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Lampaat kulkevat massan mukana ja hätääntyvät poikkeavista tilanteista.
Minä itse ymmärrän sellaisen abstraktin jumala-käsitteen. En siis usko sellaiseen, mutta ymmärrän jos joku muu uskoo. Tai tässä tapauksessa kyse on lähinnä käsitteistä ja niiden määrittelyistä. Saatan uskoa johonkin, jonka joku toinen mieltää jumalaksi ja minä itse en. Mutta en voi ymmärtää sitä, jos joku uskoo olevan olemassa jonkun konkreettisemman jumalan, joka leijuu jossain tuolla yläpuolellamme ja tekee päätökset puolestamme. Hyvä ja Rakastava Jumala. Loukkaan ja suututan tällä nyt varmaan jonkun, mutta koen sen jonkinlaisena pelkuruutena ja jopa hölmöytenä. Kun ei uskalla kohdata tosiasioita eikä ottaa vastuuta itse elämästään, täytyy uskoa, että on olemassa joku jolla on suurempi vastuu kaikesta. Ja jota täytyy nöyristellä, että saisi sitten lopussa jonkun palkinnon. Joidenkin tutkimusten mukaan usko tekee ihmisistä onnellisempia, mikä on oikeastaan aika loogista. Tietohan (ja tietoisuus) lisää tuskaa. Kun ymmärtää (tai uskoo, ihan miten vaan), että tämä kaikki tosiaan on meidän typerien ihmisten käsissä, niin siinä alkaa olla onnellisuus kaukana. Mutta sitä voisi pohtia tietysti myös, onko elämän tarkoitus sitten edes olla onnellinen. (Kursivoidut kohdat luin tänään eräältä uskovien nettisivulta johon en linkitä, koska heilläkin on politiikkana olla linkittämättä uskonnottomien nettisivuille).
Ihailen Tšekkiä, jossa 59 % väestöstä ei tunnusta mitään uskontoa. Suomessakin todennäköisesti yhtä suuri osa on pelkkiä tapakristittyjä. Sellaisia, joille uskonto ei oikeasti merkitse mitään tai jotka eivät välitä kyseenalaistaa sitä mitä meille on peruskoulussa opetettu totuutena. Mielestäni on todella kyseenalaista, että koulussa istutetaan hyvin nuoreen maaperään totuutena tarinoita siitä, että joku mies on kävellyt vetten päällä ja ruokkinut tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, ja on noussut vieläpä kuolleistakin. Vaikka uskoisi mihin tahansa, niin ei kai kukaan järkevä aikuinen ihminen usko noita tarinoita? Lapsi ei ymmärrä, jos kyseessä onkin joku vertauskuvallinen kertomus. Lapsi käsittää, että näin on oikeasti tapahtunut, kun opettaja niin sanoo. Mielestäni kouluissa pitäisi tuon perinteisen uskonnon sijasta opettaa jonkinlaista kulttuuri- ja elämänkatsomustietoa. Kaikille lapsille siis, eikä vain niille, joiden vanhemmat sitä erikseen tahtovat. Ja valtio pitäisi erottaa kirkosta.
Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että uskonnottomuuden tuputtaminen ei ole yhtään sen parempi ajatus kuin uskonnonkaan tuputtaminen. Suurin osa ihmisistä osaa ajatella ja rakentaa omat arvonsa sen perusteella. Ja ne loput, jotka eivät ajattele, saavat minun puolestani olla ajattelematta. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä mihin kukin uskoo.
